Toimittaja Emil Johansson tutustui podcast-sarjassa dinosauruksiin. Onko avain dinojen ymmärtämiseen se, että ajattelemme niitä muinaisina eläiminä eikä hirviöinä?
Olen koskettanut dinosauruksen munan kuoria. Se ei tapahtunut kaukaisilla mailla avokaivauksella, vaan Suomessa, paleontologi Mikko Haaramon työhuoneessa. Olimme siellä keskustelemassa liitukauden fossiililöydöistä.
Jos nuoruuden minä kuulisi tapahtuneesta, hän kiljahtaisi ilosta. Siis se henkilö, joka lainasi kirjastosta kaikki mahdolliset dinosauruskirjat, opetteli ulkoa eläinten latinankielisiä nimiä (suosikkini oli Apatosaurus) ja nukkui dinojen kuvilla koristelluissa lakanoissa.
Sitten kävi niin kuin ensirakkauksille usein käy eli liekki hiipui, enkä enää ajatellut dinosauruksia joka päivä, viikko tai edes kuukausi. Mutta kipinä jäi kytemään, ja tänä vuonna avautui mahdollisuus puhaltaa liekkiin uutta eloa: entä jos tekisin dinosauruksista kertovan podcast-sarjan?
Siitä seurasi lukuisia kiehtovia keskusteluja Suomen parhaiden asiantuntijoiden kanssa, värjöttelyä mikrofoni kourassa eläintarhassa ja takeltelua latinalaisten nimien kanssa – yrittäkää itse sanoa nopeasti Pachycephalosaurus.
Lopputulos eli kymmenosainen Dinocast on nyt kuultavissa Yle Areenassa, mutta haluan vielä erikseen jakaa muutaman asian, jotka opin sarjaa tehdessä.
Dinokin voi olla pieni ja pörröinen
Populaarikulttuurissa huomion ovat yleensä saaneet dinosauruksista suurimmat – ja aivan ymmärrettävästä syystä. Kymmeniä tonneja painaneiden pitkäkaulojen eli sauropodien jaloissa juoksenteli kuitenkin useita pienempiä dinosauruksia. Pienimmät tunnetut lintumaiset petodinosaurukset ovat painaneet noin parisataa grammaa.
Ulkonäköön liittyy muitakin väärinkäsityksiä, sillä dinot eivät olleet kömpelöitä liskoja, mutta eivät myöskään ylibodattuja supereläimiä. Yksityiskohdat dinosaurusten ulkonäöstä ovat kuitenkin hyvin pitkälti taiteilijoiden näkemyksiä. Kyse on paleotaiteesta eli siitä, että yritetään kuvataiteen keinoin kertoa, miltä muinaiset eläimet ja kasvit olisivat voineet näyttää.
Moni tietää jo, että osalla dinosauruksista oli höyhenpeite, vaikka aluksi se tuntui uskomattomalta. On mahdollista, että paleontologian metodien kehittyessä saadaan vielä lisää samanlaisia läpimurtoja, mutta meidän pitää hyväksyä, että moni asia dinojen ulkonäöstä säilyy ikuisesti mysteerinä.
Dinosauruksia eli myös napa-alueilla
Tyypillinen kuvaus dinosaurusten elinympäristöstä sisältää trooppisen ilmaston huojuvine palmuineen ja purkautuvine tulivuorineen. Tosiasiassa dinoja eli ympäri vuoden myös napa-alueilla. Dinosaurusten jäänteitä on löytynyt esimerkiksi Pohjois-Alaskan Prince Creek -muodostumasta.
Liitukauden lopulla eli noin 70 miljoonaa vuotta sitten Alaskassa oli suunnilleen sama vuoden keskilämpötila kuin Helsingissä, kuutisen astetta plussan puolella. Ja kyllä, välillä satoi lunta, ehkä muutaman viikon talvessa.
Jos dinosaurukset olisivat olleet vaihtolämpöisiä, ne tuskin olisivat selvinneet moisissa olosuhteissa. Tätä voidaan siis pitää lisätodisteena siitä, että dinosaurukset olivat nisäkkäiden tapaan tasalämpöisiä.
Hirmuliskot olivat eläimiä, eivät hirviöitä
Paras tapa oppia ymmärtämään dinosauruksia on muistaa, etteivät ne olleet hirviöitä. Ne eivät olleet evoluution epäonnistuneita kokeita – tyhmiä, hitaita ja tylsiä tallustajia, jotka kököttivät paikallaan odottamassa sukupuuttoa. Dinosaurusten kukoistuskausi kesti yli 170 miljoonaa vuotta. Kun muistaa, että nykyihminen on ollut kuvioissa vasta noin 300 000 vuotta, tajuaa dinosaurusten hallinneen planeettaa 566 kertaa meitä pidempään.
Siis: ei kannata ajatella dinosauruksia muinaisina kammotuksina vaan eläiminä. Ihmeellisinä ja ainutlaatuisina eläiminä, joita voi ainakin yrittää ymmärtää ihan samalla tavalla kuin muitakin eläimiä. Sitä paitsi dinot ovat keskuudessamme edelleen! Nykytiedon mukaan linnut nimittäin eivät ole pikkuserkkuja, vaan teknisesti ottaen dinoja – yksi petodinosaurusten sukupuun haara.
Ja vaikka kuvittelemme elävämme nisäkkäiden valtakaudella, niin lintujen lajikirjo ja yksilömäärä päihittää meidät mennen tullen. Siitäkin huolimatta, että 66 miljoonaa vuotta sitten jättimäinen taivaankappale törmäsi Maahan ja mullisti kaiken, dinosaurusten valtakausi jatkuu edelleen.
Kirjoittaja: Emil Johansson, toimittaja ja tuottaja
Kuuntele koko perheen audiosarja Dinocast Yle Areenasta.