Eurovaalien lähestyessä moni äänestäjä miettii, minkä talousnäkemyksen mukaan äänestyspäätös pitäisi tehdä. Millaisessa kunnossa euroalueen talous tällä haavaa todellisuudessa on?
Saksalainen taloustieteilijä Ferdinand Fichtner muistuttaa, etteivät eurokriisin alkusyyt ole minnekään kadonneet: ”voimme koska vain syöksyä takaisin tilanteeseen missä valuuttaunionin maat velkaantuvat toisten maiden kustannuksella”, sanoo Fichtner.
Kriisimaiden velkataakka kasvaa edelleen. Samaan aikaan Saksan talous osoittaa jo ylikuumenemisen merkkejä. Tilanteen helpottamiseksi pitäisi euromaiden välille luoda mekanismi, millä tasataan jäsenmaiden väliset suhdannevaihtelut, neuvoo berliiniläinen taloustieteilijä.
Saksalainen taloustieteilijä Ferdinand Fichtner on tutkimustyössään erikoistunut rahapoliittisen integraation seurauksiin sekä suhdannepoliittisten toimien heijastusvaikutuksiin.
Fichtner on työskennellyt asiantuntijana Euroopan keskuspankissa ja häntä pidetään saksalaisen makrotaloustieteen yhtenä lupaavimmista nuorista tutkijoista.
Nyt Fichtner johtaa suhdannepolitiikan ja makroekonomian osastoa Saksan suurimmassa taloustutkimuslaitoksessa DIW:ssä Berliinissä.
Kuinka pitkä matka on vielä siihen hetkeen kun voimme sanoa eurokriisin olevan ohitse?
"Kyllä voidaan sanoa että eurokriisissä kaikkein pahin on jo ohitse.
Luulen siis, että se aika kun valuuttaunionia uhkasi kontrolloimaton hajoaminen ja jäsenmaat valmistelivat eurosta eroamista, niin tämä aika on kyllä ohitse.
Kyllä voidaan sanoa että eurokriisissä kaikkein pahin on jo ohitse.
Pelastuspaketit ja Euroopan keskuspankin takaukset ovat tehneet tehtävänsä.
Joidenkin kriisimaiden – Kreikkaa lukuun ottamatta – suhdannekäänne näyttää myös taittuneen.
Näillä mailla, kuten Espanjalla, on mahdollisuuksia saada taloutensa varovaiselle nousu-uralle.
Ilmassa on myös hienoista toivoa, että kriisimaiden työmarkkinat vähitellen toipuisivat.
Tämä kaikki on poliittisesti hyvin tärkeää. Koska sitä mukaa kun talous osoittaa edes jonkinlaisia parantumisen merkkejä, niin poliittinen tuki näiden maiden hallituksille vahvistuu.
Olemme viime vuosina nähneet miten kriisimaissa poliittiset jännitteet ovat pahentuneet.
Mellakat maiden hallituksia sekä EU:n instituutioita vastaan ovat nousseet valtaviin mittoihin.
Sitä mukaa kun taloudellinen kehitys lujittuu, niin uskon poliittisten jännitteiden helpottuvan.
Ja tällä on ratkaiseva merkitys finanssimarkkinoiden rauhoittumisen ja kriisimaiden poliittisen pelitilan kannalta. Tässä mielessä on kriisin pahin akuutti vaihe jo ohitettu.
Ei kuitenkaan pidä sulkea silmiään siltä, että rahaliiton institutionaaliset ongelmat, jotka tähän kriisiin johtivat, eivät ne ole kadonneet minnekään.
Julkisen talouden ongelmat ovat ihan entisellään. Voimme edelleen syöksyä tilanteeseen, missä euromaat velkaantuvat toisten maiden kustannuksella.
Meillä on ihan entiseen tapaan huomattavia riskejä finanssimarkkinoilla. Juuri tällä hetkellä keskustellaan Saksassa kiinteistökuplan vaarasta.
On aivan mahdollista, että Saksassa puhkeaa aivan samanlainen tyhjän päälle syntynyt ylihinnoiteltu kiinteistökaupan kupla, kuin mikä alun perin muodosti kriisin ytimen Espanjassa.
Jos sama tapahtuu meillä Saksassa - eikä se suinkaan ole poissuljettu mahdollisuus – niin kymmenessä vuodessa eurohistoria voi toistaa itseään - sillä erotuksella, että Saksa onkin se kriisimaa. Eikä Espanja, kuten nyt on asian laita.
Useissa maissa on edelleen merkittäviä vaikeuksia julkisen talouden kanssa. Kriisimaat eivät edelleenkään pysty millään realistisella keinolla hoitamaan niitä jättimäisiä velkamääriä mitä niille on kertynyt. Nämä velat voivat koska vain pamahtaa silmille.
Toisin sanoen eurokriisin kolme eri ulottuvuutta, julkisen talouden velkaantuminen, yksityisen finanssisektorin vaikeudet sekä työmarkkinoiden ja reaalitalouden ongelmat, ovat yhä entisellään.
Rahoitusmarkkinoilla kriisi näyttäisi menettäneen osan pahimmasta tehostaan, koska pelastuspaketeilla on jossain määrin onnistuttu rauhoittamaan markkinoita."
Kreikassa ja Portugalissa juhlittiin huhtikuussa uutta tilannetta kun korviaan myöten veloissa olevat maat saivat vuosien tauon jälkeen laskettua liikkeelle valtionlainoja vapaille markkinoille. Kohtuullisella, alle viiden prosentin korolla.
Todellisuudessa näiden maiden velkaantumisaste - samoin kuin koko euroalueella - on kasvanut ja kasvaa edelleen. Olivatko markkinaehtoiset valtiolainat todellakin hyvä uutinen?
"Juhliminen on edelleen liian aikaista.
Periaatteessa on tietenkin ilahduttavaa kun kriisimaat onnistuvat toimimaan vapailla rahoitusmarkkinoilla eikä niiden riippuvuus ulkopuolisista apupaketeista kasva enempää.
Täytyy kyllä samaan hengenvetoon sanoa, että kriisimaat saavat nyt markkinaehtoista
lainarahaa nimenomaan näiden apupakettien ansiota. Maiden nauttima luottamus perustuu
EKP:n ilmoitukseen, että se on valmis kaikkiin tarvittaviin toimiin euron pelastamiseksi. Ilman tätä keskuspankin vakuutta ei kriisimailla olisi edelleenkään mitään asiaa vapaille lainamarkkinoille.
Toisaalta täytyy selkeästi muistuttaa, että komission, EKP:n ja kansainvälisen valuuttarahaston pelastusohjelmien tarkoituskin oli tuoda kriisimaat takaisin finanssimarkkinoille. Mutta ei pidä heittäytyä varomattomaksi. Vaikka nyt näyttää luottamus kriisimaita kohtaan jossain määrin korjaantuneen, niin on huolehdittava siitä, että niiden vakauttamisohjelmat jatkuvat edelleen.
Jos tästä pidetään kiinni, niin minusta me olemme kyllä oikealla tiellä."
Kuinka hyvä velankantokyky Kreikalla todellisuudessa tällä hetkellä on?
"Minusta ei ole epäilystäkään siitä etteikö Kreikka myös jatkossa tarvitsisi uusia velkojen helpotuksia. Kreikka ei missään tapauksessa pysty itse hoitamaan pitkälle yli 150 prosenttiin kansantuotteesta nousevaa velkataakkaa. Se mahdollisuus on kokonaan poissuljettu. Kyse on nyt siitä millä tavalla velkoja saadaan venytettyä riittävän pitkän selviytymisajan ylitse.
Luulen että lähimmät keinot Kreikan hallituksen velanhoidon helpottamiseksi löytyvät korkojen leikkauksista ja lainapääoman lyhennysaikojen jatkamisesta."
Saksalaiset yritykset ovat viime vuosina laajentaneet markkinoitaan ja koonneet pääomia. Nyt ne investoivat laajasti ja saavat lisäksi hankkeilleen hyvin matalakorkoisia lainoja. Samaan aikaan näyttää selvältä, että kestää vielä vuosia ennen kuin yritykset esimerkiksi Portugalissa tai Espanjassa pystyvät investoimaan uuteen tuotantoon. Onko pelkoa siitä, että euroalueen teollinen kehitys eriytyy entisestään?
"Kriisimaiden pankeilla on melko lailla hyvin pääomia. Lainattavasta rahasta eteläisessä Euroopassa ei siis sinänsä ole pulaa. Pankit eivät vaan anna rahaa edelleen kiertoon esimerkiksi yrityslainojen muodossa. Emme ihan tarkkaan tiedä mistä tämä ilmiö kiikastaa.
Mutta on myös sanottava, että kriisimaiden talous takkuilee edelleen eikä lähde kunnolla käyntiin, koska puuttuu kriisin koettelemalle maalle sopiva uusi liiketoimintamalli.
Espanjalaisella rakennussektorilla menivät monet rakennusliikkeet ihan oikeutetusti konkurssiin. Koska ennen kriisiä rakennusala oli ylikuumentunut. Ja se on ihan oikein ja asiaankuuluvaa, että nämä ennen kriisiä syntyneet yritykset poistuivat romahtaneilta markkinoilta. Sillä tavalla rakennemuutos menee.
Tämä tietysti tekee kipeää ja tilanteesta seuraa korkea työttömyys.
Ja nyt tullaan oikeastaan ydinkysymykseen. Näissä maissa sellaiset kansantalouden alat kasvoivat liian suuriksi, jotka eivät ilman valuuttaunionia olisi sillä tavalla paisuneet.
Valuuttaunioni ja pääomamarkkinoiden integraatio Euroopassa johtivat siihen että pääoma virtasi pohjoisen Euroopan kansantalouksista näihin tämän hetken kriisimaihin.
Ja tämä johti kupliin yksittäisillä toimialoilla. Olkoon se sitten julkinen sektori Kreikassa tai rakennussektori Espanjassa, ilmiö itsessään on ihan sama.
Ja tästä johtuen kansainväliset pääomamarkkinat hermostuivat. Ja nyt kriisimaiden täytyy kehittää sellainen liiketoimintamalli, joka ei perustu ulkomailta tuodun pääoman vetoapuun, vaan tuottaa omaehtoisesti kestävää talouskasvua. Kriisimaihin täytyy syntyä uutta vientisuuntautunutta teollisuutta, joka pystyy pitkällä tähtäimellä luomaan kestävää talouskasvua. Tämä on niiden suurin haaste. Osa maista on sellaisia, kuten Espanja Portugali, joiden suhteen en tunne sen suurempaa huolta. Ne ovat aina olleet verrattain vahvasti vientiorientoituneita.
Mutta on muita maita, kuten Kreikka sekä joillain rajoituksilla myös Italia, missä en kyllä näe että niissä löytyisi kykyä rakentaa vientiteollisuutta lujalle pohjalle.
Mutta juuri tämän uuden liiketoimintamallin luominen on se kaikkein kriittisin tehtävä, mikä seuraavien vuosien aikana pitää tapahtua. Ja ratkaisevaa on oikeastaan, että näiden maiden täytyy se ihan itse luoda."
Millaisiin poliitikkoihin ja talouspolitiikkaan nyt pitäisi luottaa, jotta vastaavalta kriisiltä vältytään tulevaisuudessa?
Eurovaalien alla äänestäjät kaikissa maissa kysyvät, että olemmeko oppineen viime vuosina mitään? Millaisiin poliitikkoihin ja talouspolitiikkaan nyt pitäisi luottaa, jotta vastaavalta kriisiltä vältytään tulevaisuudessa?
"Meidän täytyy edelleen tehdä töitä ja selvittää euroalueella kaikki talouden vääristymät, jotka takavuosina johtivat kriisiin. Tällä haavaa tilanne on kaikkea muuta kuin selvä eivätkä valuutta-alueen instituutiot ole missään tapauksessa kunnossa.
Niin ikään reaalitaloudessa meillä on parantamisen varaa. Meidän tulee esimerkiksi helpottaa maahanmuuton edellytyksiä euroalueen maiden välillä. Tämä siksi että voisimme loiventaa epätasapainon tilannetta, missä eteläisessä Euroopassa vallitsee erittäin korkea työttömyys samaan aikaan kun Saksassa etsitään kovalla tuskalla ammattitaitoista työvoimaa yrityksiin.
Tilanne pitää järjestää niin, että nyt espanjalaiset pääsevät helposti Saksaan töihin. Ja vastaavasti kun Saksassa työttömyys kasvaa, niin saksalaiset voivat siirtyä työn perässä toiseen euromaahan, vaikka sitten Espanjaan.
Meidän täytyy myös miettiä sitä miten tulemme aikaisempaa enemmän sallimaan varainsiirtoja euromaiden välillä. Koska euroalueella on yhteistä vain rahapolitiikka. Mutta se ei kuitenkaan pysty tekemään suhdannepoliittista eroa jäsenmaiden kesken. Kun yksi maa on kriisissä ja toisen talous kukoistaa ja rahapolitiikka on säädetty kummankin kannalta siihen puoliväliin, niin se on väärä molemmille.
Saksan taloudessa on tällä haavaa aivan selviä merkkejä ylikuumenemisesta. Ja yksi syy tälle on EKP:n aivan liian elvyttäväksi säädetty rahapolitiikka. Samaan aikaan kun se on Espanjan kannalta liian rajoittavaa.
Totta kai valuuttaliitossa tulee aina esiintymään syklistä epätasapainoa.
Tulee aina olemaan maita, jotka ovat edullisessa suhdannevaiheessa ja samaan aikaan toisia maita joissa eletään taantumassa. Ja yhteisen rahapolitiikan mahdollisuudet tilanteen korjaamiseksi ovat rajalliset. Jos tästä ilmiöstä halutaan kokonaan eroon, niin silloin joudutaan miettimään josko tarvitaan vahvempia keinoja, kuten yhteistä veropolitiikkaa. Tämä tarkoittaa, että toisten maiden ylikuumenemista voidaan julkisen vallan keinoilla estää, samaan aikaan kun toisten maiden taloutta voidaan elvyttää. Tähän ei yksin rahapolitiikka riitä.
Minusta meidän tulee huolehtia siitä, että maiden rajat ylittävä investointitoiminta kehittyy nykyistä paremmaksi. Samalla tavalla kuin se tapahtui aikaisemminkin.
Ratkaisu minun mielestäni on, että järjestetään jäsenmaiden välillä varainsiirtoja, joilla voidaan rajoittaa buumivaiheessa olevien maiden ostovoiman kehitystä. Ja kiihdyttää suhdannetta ja vauhdittaa ostovoiman kasvua niissä maissa, jotka ovat taantumassa.
Tällä hetkellä pitäisi harkita esimerkiksi miten ohjataan kriisimaille investointivaroja talouskasvun vauhdittamiseksi. Tätä varten olisi hyvä perustaa yhteinen eurooppalainen investointirahasto."
Saksa on itse asiassa allekirjoittanut aiesopimuksen Kreikan kanssa tällaisen rahaston perustamiseksi Kreikkaan ja luvannut siihen ensimmäiset 100 miljoonaa euroa. Rahaston malli perustuu toisen maailmansodan jälkeiseen Saksan jälleenrakennusrahastoon. Sen kautta ohjattiin varoja myös entisen DDR:n kunnostamiseen.
"Laajemmin kysymykseen tulevat rahaliiton maiden yhteisesti rahoittamat pahan päivän rahastot. Niistä tuettaisiin sellaisen jäsenmaan julkista taloutta, joka elää muista poikkeavalla tavalla laskusuhdanteessa. Näin yksittäinen maa voisi harjoittaa muita elvyttävämpää talouspolitiikkaa.
Edelleen haluaisin ehdottaa eurooppalaista työttömyysturvarahastoa, mistä automaattisesti siirretään varoja korkean työttömyyden jäsenmaahan.
Samaan aikaan suhdannehuipulla elävät, hyvän työllisyyden ja korkean palkkatason maat maksaisivat suurempia jäsenmaksuja."
Ilmeisesti edes pääjohtaja Mario Draghin koivista takauspuheista huolimatta keskuspankkikaan ei yksinään pysty kaikkeen?
"Nimenomaan valuuttaliitossa ovat keskuspankin keinot nopeasti lopussa.
Viime vuosina on saatu hermot heikkoina seurata miten EKP joutuu olosuhteiden pakosta ottamaan ainoana toimintakykyisenä EU-instituutiona ohjat käsiinsä.
Tämä ihan vaan siksi koska valuuttaliitossa ei ole toista toimielintä, joka olisi voinut niin nopeasti ja joustavasti reagoida käsiin putoaviin jännitteisiin ja vaikeuksiin.
Koska kaikki muut instituutiot, valtiovarainministeriöt tai kansalliset hallitukset täytyy ensin kutsua koolle saman pöydän ääreen ja neuvottelut kestävät luonnollisesti pitkään, niin se on äärimmäisen hankalaa verrattuna keskuspankkiin, joka kykenee nopeisiin päätöksiin.
Ja tästä nähdään miten tärkeä EKP:n kaltainen instituutio on ja miten tärkeää on koko integraatio Euroopassa.
Yksinomaan rahapolitiikan suhteen tämä on helppoa koska sitä pystyy säätelemään keskitetysti. Mutta finanssipolitiikan keskittäminen sillä tavalla, että sillä voitaisiin estää nyt nähtyyn kriisiin johtaneet talouden epätasapainot, niin se onkin sitten paljon vaikeampi juttu.
Koska silloin EU:n instituutiot tarvitsevat paljon vahvemmat demokraattiset toimintaoikeudet. Valmistaudumme nyt EU-vaaleihin mikä on tärkeä mielipiteen muodostuksen prosessi.
Näissä vaaleissa joudutaan siis kysymään kuinka laajat demokraattiset oikeudet voidaan Euroopan Unionille myöntää."
Eikös tässä puhuta juuri alkuperäisistä Euroopan unionin vapauksista?
"Kyllä – pääoman liikkumisen vapaus on EU:n sisämarkkinoiden ydintoimintaa.
Nämä eivät ole uusia keksintöjä. Nyt täytyy vaan huolehtia, ettei vapaat pääomaliikkeet johda samanlaisiin virheisiin ja väärään kehitykseen kuten ennen eurokriisiä pääsi tapahtumaan.
Loppujen lopuksi ongelmat eivät aiheudu pääoman liikkumisen vapaudesta tai vaihtotaseiden epätasapainosta. Se mistä meidän täytyy huolehtia on ettei maasta toiseen liikkuva pääoma johda niin tolkuttoman suuriin epätasapainoihin ja ylikuumenemisiin määrämaissa.
Se tässä on ydinongelma."
Jorma Mattila 9.5.2014
