Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Paavo kuunnelmien ihmemaassa

Paavo lukee satua Liisa Ihmemaassa

”Jaksatteko kuulla vielä yhden luvun?”, kysyin lapsiltani eilen illalla kun olin tempautunut Kolmen muskettisoturin maailmaan. 4- ja 6-vuotiaat poikani huusivat yhteen ääneen ”JOO!”.

Kello oli 21:45 kun lopetin, mikä on aivan liian myöhäinen nukkumaanmenoaika päiväkoti-ikäisille lapsille. Takana oli pari tuntia iltasatua. Yleensä pyrin laittamaan jampat unille jo ennen kahdeksaa. Mutta tällä kertaa satu vei mukanaan, syynä Alexandre Dumas´n maailma, jossa miekat eivät pysy huotrissa ja ystävyys punnitaan verellä.

Nuorempi ei edes ymmärrä kaikkea vanhasta kielestä, mutta silti hän seuraa tarinaa ja pohtii juonenkäänteitä. Vanhempi miekkailee vielä aamupalapöydässäkin.

Lapsille tarinoiden kuuleminen, ei siis näkeminen televisiosta tai pelaaminen tietokoneella, on äärettömän tärkeää. Lapset oppivat uusia sanoja ja monipuolista kieltä, he saavat käyttää omaa mielikuvitustaan, he keskittyvät, he eläytyvät, pelkäävät, rohkaistuvat, voittavat, kasvavat.

Suomi on Euroopan johtavia kuunnelmamaita

Satujen lukemisen kuninkuuslaji ovat kuunnelmat. Sain seurata sivusta kun Ylessä äänitettiin Liisa ihmemaassa -satua, joka tulee Yle Puheelta. Siinä kaikki hahmot näyttelee Yle TV1:n Sykkeestäkin tuttu Juha-Pekka Mikkola. Ihmettelen miten virtuoosimaisesti hän vaihtaa roolista toiseen ilman taukoja ja miten ääni taipuu kymmeniin eri hahmoihin.

Sadun ohjaajana ja äänisuunnittelijana toimii Prix Europa -palkittu Tiina Luoma, maestro, jonka osaaminen kattaa kaiken näyttelijän ohjaamisesta ja äänittämisestä siihen taikaan, millä satu muuttuu leikkauspöydällä kuunnelmaksi.

Kastan varpaani kuunnelmaosaamisen lampeen

Lopulta pääsen itsekin kokeilemaan miltä luenta tuntuu.

”Otto seitsemän”, kuulen Tiinan sanovan mikrofoniin, kun yritän keskittyä lukemaan pienen pätkän.

”Kokeile seuraavaksi lukea niin kuin sinulla olisi pieni lapsi sylissä”, saan ohjeeksi.

Huomaan mikä erottaa todelliset ammattilaiset wanna-be lukijoista: läsnäoloni ei ole sataprosenttista. Syynä ehkä se, että vieressäni kuvaaja taltioi kuunnelmanlukukokeiluani Ylen Puoli seitsemän -ohjelmaan. Tai sitten toiset vain osaavat paremmin.

Äsken sain sähköpostilla Tiinalta valmiin klipin, jonka hän teki lukemani tekstipätkän ympärille. Minulle nousee kylmät väreet kun kuulen sen. Minähän vain lukaisin pienen pätkän satua. Mutta kun teksti on hyvä ja tekijät ympärillä ammattilaisia, saan hetken olla osa sitä taikaa, mistä Liisa Ihmemaassa -kuunnelman kuuntelijat pääsevät nauttimaan monta kuukautta.

Kuuntele tästä miltä minun kokeiluni kuulostaa:

Paavo Ihmemaassa

Ja täältä kun haluat ammattilaisten version:

Paavo Häikiö

Kommentoi aihetta Twitterissä: @paavohaikio, #kuunnelmat, #puoli7

Muokattu 8.11.2016: Korjattu Areena-upotus