Kuka pesee taiteilijan pyykit ja lohduttaa, jos maailma potkii päähän? Onko kaiken takana sittenkin ja aina nainen? Taiteilija Kalervo Palsan tukija Maj-Lis Pitkänen, taiteilija Alpo Jaakolan vaimo Marja Jaakola ja Albert Edelfeltin salaisen Virginien löytänyt Anna Kortelainen antavat kukin erilaisen näkökulman taiteilijan ja muusan suhteeseen.
Muusa on myyttinen hahmo, johon liitetään romanttisia sekä traagisia mielikuvia. Entisajan muusan ja taiteilijan suhde oli usein epätasa-arvoinen. Muusan tehtävä oli ruokkia taiteilijan luovuutta ja usein myös tyydyttää hänen romanttisia ja seksuaalisia tarpeitaan, kuten Edelfeltin Virginien. Nykyajan muusa voi olla myös tasaveroinen ystävä tai elämänkumppani, kuten Alpo Jaakolan vaimo Marja Jaakola tai Kalervo Palsan hyvä ystävä Maj-Lis Pitkänen.
Historiallinen muusa ja Edelfeltin Virginien tarina
Perinteinen muusan ja taiteilijan suhde oli epätasa-arvoinen ja suhteessa vallitseva kunnioitus oli usein yksipuolista. Muusan rooliin onkin aina liittynyt toisen uran edistäminen. Miespuoliset taiteilijat käyttivät viehättäviä naisia "taiteelliseen innoituksensa" lähteenä. Albert Edelfeltin ja hänen muusansa Virginien suhdetta tutkinut Anna Kortelainen toteaa, että naisella oli tuolloin välinearvo taiteilijuuden ja taiteellisen atmosfäärin luomisessa.
Kortelainen on perehtynyt Edelfeltin ja Virginien tarinaan laajalti. Tutkija halusi selvittää, mitä löytyy Edelfeltin maalauksissa vienosti hymyilevän Virginien takaa. Tehtävä ei ollut helppo, sillä Edelfelt halusi jo aikoinaan pitää suhteen visusti salassa ja naisesta ei tiedetty kuin etunimi. Edelfeltin virallisissa elämänkerroissa häntä ei mainittu.
Virginie oli Edelfeltin taloudenhoitaja ja eroottinen viihdyttäjä. Hän edusti Edelfeltille eroottista humallusta, mutta samalla myös jotain syvällisempää. Virginietä esittävät maalaukset olivat erilaisia kuin se taiteilijan julkisivu, jota Edelfelt halusi näyttää. Maalaukset erosivat täysin muusta tuotannosta, eikä Edelfelt esitellyt niitä yleisölle.
Kortelainen ei koe, että Virginien tarina toisi säröä kuvaan suuresta kansallistaitelijasta. "Inhimillistä ihmistä ei voi pitää jalustalla", Kortelainen toteaa. Salattu rakkaustarina tekee Edelfeltistä inhimillisen ja sitä myötä kiinnostavan ja todellisen. "Kenties ne salatut tarinat ovatkin kaikkien inhimillisintä ja arvokkainta mitä meissä on", muistuttaa Kortelainen.
Maj-Lis Pitkäsen ja Kalervo Palsan ystävyys
Kuvataiteilja Kalervo Palsan ja Maj-Lis Pitkäsen ystävyys alkoi heidän ollessaan parikymppisiä. Yksi yhdistävä tekijä oli samankaltainen synkkä sielunmaisema.
Palsan ja Maj-Lisin ystävyys säilyi läpi koko Palsan elämän ja kuoleman jälkeen Maj-Lisistä tuli Palsan elämäntyön vaalija. Palsa testamenttasi kaikki työnsä ja jäämistönsä Maj-Lisille, joka uurasti vielä vuosia Palsan kuoleman jälkeen saadakseen tälle arvostusta. Ohjelman valmistumisen aikoihin vuonna 2002 Palsan suuri näyttely oli juuri avautumassa Kiasmaan Maj-Liksen työn ansiosta.
Taiteilijan työ samaistatetaan usein häneen itseensä. Palsan rajut työt saivat ihmiset olettamaan hänen persoonastaankin paljon asioita. Maj-Lis kertoo Palsan tokaisseen: "Ihmiset haluavat hullun taiteilijan, joten saakoot sen sitten". Maj Lis itse tunsi todellisen Palsan ja kertoo nähneensä hänet ennemminkin ihmisenä, jolla oli loistava kyky tarkkailla ympäristöään ja joka uskalsi kuvata niitäkin asioita, joista ei puhuta.
Marja ja Alpo Jaakolan kumppanuus
Kuvanveistäjä ja taidemaalari Alpo Jaakola ihastui galleristina toimineeseen Marjaan ensitapaamisella. Alpo on kuvaillut elämänkerrassaan Marjan kohtaamista: "Kirkkaat silmät joissa oli surullisuuttakin, mutta jotka tunsivat hänet paremmin kuin hän itse".
Marja muutti pian tapaamisen jälkeen Loimaalle Jaakolan taiteilijakotiin. Galleristina hän pystyi hoitamaan Alpon teosten välitystä ja talousasioita. "Alpo hoiti taiteen ja minä kaiken muun", Marja kuvailee.
Kodin tunnelma oli Alpolle tärkeää. Hän ei pystynyt maalaamaan, jos oli riidellyt vaimonsa kanssa. Maalatessa piti vallita tasapaino ja hiljaisuus.
Alpo oli hyvin riippuvainen vaimostaan ja etenkin vanhemmalla iällä Marja kertoo huomanneensa, kuinka Alpo närkästyi helposti, jos hän oli asioilla pidempään kuin oli ilmoittanut.
Alpolla oli tapana maalata kuva, jos jompikumpi heistä sairastui. Kun hän sai kuulla sairastavansa keuhkosyöpää, hän maalasi Marjan murheellisen ilmeen. Alpolla oli tapana rukoilla, että kuolisi ennen vaimoaan, sillä hän uskoi, ettei pärjäisi päivääkään ilman häntä. Tahto toteutui, Alpo kuoli kotonaan ja viimeisinä sanoinaan hän sanoi vaimolleen: "On niin ihanaa olla kotona sinun kanssasi".