Keväällä 1966 Seppo Virtanen ja Pentti Saarikoski määrittelivät eräässä tv-ohjelmassa 1950-luvun "teeskentelyn vuosikymmeneneksi". Eino Leinon Seura kokoontui pari kuukautta myöhemmin puntaroimaan kirjallista 50-lukua tämän teesin pohjalta.
Kai Laitisesta 1950-luku oli edellisen vuosikymmenen jatkoa - ahdasta aikaa sekä henkisesti että aineellisesti. Sodanjälkeisen kirjallisuuden taustana oli epävarmuus ja pelko. Kirjailijoiden poliittinen leimaaminen oli ajalle tyypillistä, liberaalisuus taas melkein olematonta sodan jälkeen. 50-luvun kuluessa vapautuminen kuitenkin alkoi, liberalismi lisääntyi, päästiin irti tunnepohjaisuudesta ja saatiin tietoa ulkomaisista tapahtumista.
Seppo Virtanen palauttaa mieliin, mistä käsitteessä "teeskentelyn vuosikymmen" oli kyse. Virtasen mukaan kustannustoimittajan oli 50-luvulla todella vaikea todentaa, oliko runokäsikirjoituksen tekijä lahjakkuus vai taitava jäljittelijä.
Kirjailijan nimi ratkaisi usein lausunnon antajien kannan. Arvostettujen siantuntijoiden arviot käsikirjoituksesta saattoivat olla myös täydellisen arvoituksellisia: "Jos kuva toimii, se toimii. Jos se ei toimi, se ei toimi."
Keskustelussa puhutaan myös mm. kirjallisen kabareen synnystä, taiteen autonomiasta, nuorten radikaaleista virtauksista, naisen asemasta ja kirjallisuuden suomalaisesta vallankumouksesta.
Teksti: Jukka Lindfors