Tamperelaisen muusikon Pauli Räsäsen (1928–2000) tunnussävelmäksi vakiintui Kotkan ruusu -kappale. Vuonna 1969 taltioiduissa Nää niitä lauluja on -konsertoinneissa Räsänen toi esiin myös virtuoosimaisen sikermöintitaitonsa. Persoonallisen pystytukan esiintymisessä viehättivät välittömyys ja hilpeä huumori.
Kotkan ruusu on Pauli Räsäsen tunnetuin levytys. Kappaleen on säveltänyt 1940-luvulla Helvi Mäkinen ja sanoittanut teatterinjohtaja Leo Anttila laulunäytelmää varten. Tässä nähtävässä Nää niitä lauluja on -taltiossa ei laulun tekijöitä kuitenkaan ollut tiedossa, vaan sanatkin oli saatu katsojalta.
Nää niitä lauluja on -ohjelmaa kuvattiin vuonna 1969 useita jaksoja. Niissä Pauli Räsänen loisti eritoten virtuoosimaisena sikermämestarina:
Polkan tahtiin polkeva sikermä yhdistelee kappaleita Otetaanpa pikkanen polkan pätkä, Viipurin Vihtori, Kerran sisävesilaivalla, Juhannuspolkka Paksulassa ja Luukarin Heikin polkka.
Tangosikermässä kuullaan tarttuvia paloja Kuubalaisesta serenadista, Kukkia Andeilta -kappaleesta sekä Rion tähdestä.
Vauhdikkaassa venäläisiä ja amerikkalaisia sävelmiä yhdistelevässä sikermässä soivat mm. Troikka, Aaveratsastajat, Deep in the heart of Texas ja Kalinka.
Räsänen teki tunnetuksi myös sota-ajan iskelmiä. Äidin kirje on koskettava tulkinta, jota laulaja toki pohjustaa totuttuun tapaansa kepeällä jutustelulla.
Teksti: Elina Yli-Ojanperä
Katso myös
- Populaarimusiikin museo: Pauli Räsänen (pomus.net)