Ensimmäinen suomalainen blueslevytys tehtiin vuonna 1929. 1940-luvulla myös kansainvälinen boogie woogie -villitys ylsi pohjoisille rannoillemme.
Muistitietojen mukaan aloittelevat suomalaiset jazzmuusikot soittivat bluesia jo 1920-luvulla. Tuohon aikaan blues tunnettiin kuitenkin enimmäkseen eräänä jazz-tanssien muotona.
Helsinkiläinen Yrjön Orkesteri teki vuonna 1929 ensimmäisen jazziksi luokiteltavan kotimaisen levytyksen. Raatikkoon blues -nimisellä ragtime-kappaleella ei ollut paljoakaan tekemistä bluesin kanssa, mutta Isoo-Antissa kuultiin lauluosuuden jälkeen kolme säkeistöä oikeaa bluesia saksofonilla ja trumpetilla.
Laulettua bluesia taltioitiin Suomessa luultavasti ensimmäisen kerran vasta vuonna 1947, jolloin amerikkalainen jazzlaulajatar Maxine Johnson improvisoi nauhalle täkäläisten muusikoiden säestyksellä. Johnson vieraili Suomessa saksofonisti Franz Jacksonin kanssa.
Boogie-woogie nousi swingkaudella suosioon vauhdikkaana pianotyylinä ja tanssimuotina. Tyylille ominaista "kävelevää" bassokulkua kuultiin suomalaisissa levytyksissä joskus aika erikoisissa yhteyksissä.
Ruotsalaiskoomikko Povel Ramelin Johanssonin Pekan valssissa boogieta sovitettiin 3/4-poljentoon. Haitarivetoista boogieta kuultiin mm. A. Aimon ja Antti Raudun levytyksissä.
Povel Ramelin ruotsalaisblues sai tulkkinsa myös Kauko Käyhköstä eli Justeerista. Käyhkön salanimellä laulama Tuu-tuu tupakkaralli oli alun perin countrytyylinen talking blues, mutta hänen levyttämänsä suomalaisversio muistuttaa enemmän mustien rhythm & blues -tanssiyhtyeiden rytmikästä menoa.
