Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kolmas Nainen ja Festival Strings

Suomirockin 90-luvun pohjalaiset toivot esiintyvät jousiryhmän säestyksellä Turun Down By The Laituri -festivaalissa vuonna 1994.

Suomenkielisen rockin merkittävimmät uudet bändit tulivat 1990-luvun alkuvuosina muualta kuin totutuista keskuksista, Helsingistä tai Tampereelta. Neljä Ruusua oli kotoisin Joensuusta, CMX Torniosta ja Kolmas Nainen Alavudelta.

Rockin SM-kakkoseksi vuonna 1984 sijoittunut Kolmas Nainen sai odotella levytyssopimusta pari vuotta. Sen jälkeenkään tie tähtiin ei ollut sileä.

Levy levyltä "Alavuden Dr. Feelgood" kuitenkin erkani yhä kauemmas suoraviivaisesta "kitarajunttauksesta" melodisemman ja sopivasti melankolisen suomirockin suuntaan. Bändin historioijan Santtu Luodon sanoin lauluntekijät Sakari Pesola ja Pauli Hanhiniemi uskaltautuivat olemaan reilusti "suomalaisia, maalaisia ja miehiä".

Merkit olivat jo nähtävissä vuonna 1989 ilmestyneellä kolmannella albumilla Hikiset siivut. Mutta vasta seuraavana vuonna julkaistu Hyvää ja kaunista avasi Kolmannen Naisen menestysputken.

Yli 65 000 kappaletta myynyt Hyvää ja kaunista on Kolmannen Naisen studioalbumeista suosituin ja Tästä asti aikaa bändin historian suurin hitti.

Teksti: Jukka Lindfors

Katso myös