Suomessa juostiin 1990-luvulle tultaessa synkkiä talousvaiheita ja maaseudun tulevaisuus näytti turvattomalta. Liisaa ja Osmoa se ei lannistanut.
Risto Metsolan tytär Liisa vietti nuorena paljon aikaa isovanhempiensa tilalla Kainuussa, ja siellä hän tapasi myös miehensä Osmo Lampisen.
Osmo oli vihreitä arvoja kannattava nuorimies, jonka kanssa Liisa päätti ostaa pienen autiotilan Kainuusta. Tilalla kasvatettiin karjaa ja viljeltiin yrttejä.
Sukulaisten suhtautuminen oli ristiriitaista. Monen mielestä nuorten haaveet tuottavasta pientilasta olivat vailla todellisuuspohjaa kun taas isovanhemmat kunnioittivat nuorten valitsemaa tietä.
Nurkuvatkin sukulaiset osallistuivat kuitenkin ahkerasti autiotalon kunnostustöihin ja muuhun tialla tehtävään talkootyöhön.
Teksti: Paavo Rytsä