Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Abdullah Tammi KGB:n agenttina

Nykyinen islamistijohtaja Abdullah Tammi toimi 1970- ja 80-luvuilla KGB:n urkkijana Suomessa. Ajankohtainen kakkonen kertoi hänen vaiheistaan kesällä 2008.

Islamilaisen puolueen johtaja Abdullah Tammi (Risto Tammi) sanoo soluttautuneensa Suomessa toimiviin uskonnollisiin yhteisöihin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kehotuksesta. Hän mm. ilmiantoi raamattujen salakuljettajia.

Kameleonttimainen Tammi soluttautui myös poliittisiin puolueisiin. Hän oli mukana uusfasistisessa liikkeessä kirjapaino Kursiivin tuhopolton aikoihin. Yhtä sujuvasti Tammi tiedotti kommunistitoveriensa puheista ja mielialoista.

Hänen huikeimman väitteensä mukaan SMP:n kansanedustajia taivuteltiin rahatukoilla presidentti Kekkosen uudelleenvalinnan taakse 1970-luvulla. Monet asianosaisista ovat jo kuolleet, eikä tarinan todenperäisyyden selvittäminen enää ole helppoa, toimittaja Timo Seppänen toteaa.

Teksti: Jukka Lindfors