Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Ole tarkkana, jos käytät luontaistuotteita ja lääkkeitä – Väitös: Yhteisvaikutukset jopa hengenvaarallisia

Yhteiskäytöllä voi olla jopa hengenvaarallisia seurauksia.

Lääkepurkki kumollaan pöydällä ja sen edessä pillereitä.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Emma Grünn

Luontaistuotteet saattavat aiheuttaa ongelmia reseptilääkkeiden kanssa.

Itä-Suomen yliopisto kertoo tuoreesta väitöstutkimuksesta jossa selvisi, että kasvien alkaloidiyhdisteet estävät useiden lääkeaineiden aineenvaihduntaan osallistuvien entsyymien toimintaa.

– Yhteisvaikutusten varalta apteekissa ja lääkärissä asioidessa kannattaakin kertoa avoimesti käyttämistään kasvirohdosvalmisteista ja ravintolisistä, koska lääkkeiden kanssa käytettynä yhteisvaikutusten seuraukset voivat olla pahimmillaan hengenvaarallisia, toteaa väitöstutkimuksen tekijä ja proviisori Kaisa Salminen yliopiston tiedotteen mukaan.

Luontaistuote on Salmisen mukaan epävirallinen termi, mutta sillä tarkoitetaan kasvirohdosvalmisteita ja ravintolisiä. Hän tutki lähes 50:ttä isokinoliinialkaloidia, ja ilmeni että suurin osa näistä esti merkittävästi erityisesti lääkeaineenvaihdunnalle keskeisten entsyymien toimintaa. Yksinkertaistettuna siis lääkkeiden pitoisuudet ja vaikutukset voivat muuttua odottamattomasti, jos käyttää lääkkeitä ja luontaistuotteitta samaan aikaan.

– Esimerkiksi berberiiniä ei suositella käytettävän yhtä aikaa suun kautta otettavien diabeteslääkkeiden kanssa. Yhteiskäyttö lisää riskiä hypoglykemiaan, mistä puolestaan voi seurata vakavimmillaan sydänkohtaus, kooma ja kuolema, Salminen kertoo Ylelle alalla selville saatuja tutkimuksia.

Muitakin esimerkkejä on. Salmisen mukaan kyse on lähinnä luontaistuotteiden ja reseptilääkkeiden yhteisvaikutuksista.

– Yksi esimerkki on mäkikuisma ja hormonaaliset ehkäisyvalmisteet. Jos näitä käyttää yhtä aikaa, niin teho voi heiketä ja voi tulla raskaaksi, Salminen kuvailee Ylelle.

Tietoisuutta olisi hyvä lisätä

Väitöstutkimus toteaa, että niin sanottujen luontaistuotteiden käytön lisääntyessä on kasvanut huoli niiden haitallisista yhteisvaikutuksista lääkkeiden kanssa.

– Luonnollinen ei aina tarkoita samaa kuin turvallinen, Salminen sanoo.

Hän toivoo, että tietoisuus leviäisi ja ihmiset kertoisivat aina käyttämistään luontaistuotteista.

– On tärkeää, että potilaat keskustelevat näiden tuotteiden käytöstä farmaseuttien, proviisorien ja lääkäreiden kanssa.

Syytä panikointiin ei Salmisen mukaan kuitenkaan ole. Yhteisvaikutukset riippuvat aina lääkkeestä, luontaistuotteesta ja pitoisuuksista. Siksi potilaan olisi hyvä keskustella aina asiantuntijoiden kanssa.

– Pääosin luontaistuotteiden lyhytaikainen käyttö on yleensä kuitenkin turvallista. Kun aloitetaan pidempijaksoisemmin käyttämään valmisteita, niin haittoja alkaa tulla helpommin esille.

Lue myös:

Hyvinvointi-ilmiö myy: Ravintolisiin ja rohdoksiin käytetään puoli miljardia euroa

Kerro rohdoksista lääkärille – Lääkkeiden ja luontaistuotteiden yhteisvaikutus voi yllättää

Luontaistuotteita flunssaan? Lääkäri: "Jos niiden nauttiminen auttaa, niin voihan niitä ottaa"