Uutissuomalaisen mukaan Puolustusvoimia uhkaa pula tietotekniikan osaajista. Rekrytointiin on odotettavissa vaikeuksia sekä kyber- että ict-puolelle.
– Osaajapula vaikuttaisi suoraan Puolustusvoimien toimintaan ja pahimmillaan merkittävästi kansalliseen turvallisuuteen. Toistaiseksi tilanne on ollut hallinnassa, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäpäällikkö Mikko Heiskanen arvioi.
– Erityisesti korkeasti koulutetuista tekijöistä tulee pulaa, se näkyy osittain jo nyt.
Yksi rekrytointivaikeuksien syistä on se, ettei Puolustusvoimilla "ole varaa tai halua" lähteä palkkakilpailuun.
– Kaikista kovimpien asiantuntijoiden palkkaavaatimuksiin me emme voi mitenkään vastata, sillä ne ovat monikertaisia resursseihin nähden. Se tarkoittaa, että emme välttämättä saa niin hyviä osaajia kuin haluaisimme. On tyydyttävä niihin ihmisiin, joita saadaan, Heiskanen kertoo.
Ammattilaisia täytyy houkutella työn sisällöllä paksun palkkapussin sijaan.
– Motivoimme hakijoita työn mielekkyydellä. Meillä saa esimerkiksi tehdä laillisesti sellaisia asioita, mitkä missä tahansa muussa työssä olisivat laittomia. Esimerkiksi tunkeutua tietojärjestelmiin ja muokata siellä tietoja, Heiskanen sanoo.
Puolustusvoimat satsaa erityisesti kyberiin lähivuosina. Vuoteen 2024 mennessä aiotaan palkata 200 uutta kyberalan ammattilaista.
Uutissuomalaisen jutun pääset lukemaan tästä, mutta siihen pääsy vaatii kirjautumisen.