SANTORINI Kreikan valokuvatuimman kylän Oian auringonlaskussa kuvattiin jokin aika sitten Bollywood-elokuvaa. Nyt Oian kujilla on hyvin rauhallista.
Ero kesään on todellakin huima.
Monissa äänestyksissä Euroopan ykkösmatkakohteeksi valitulla Santorinilla parveilee vilkkaimpina kesäpäivinä 70 000 turistia. Saarella käy noin 2 miljoonaa turistia vuodessa.
Mutta millainen on Santorinin talvi?
Tässä vastaukset viiteen yleisimpään kysymykseen lomasaaren talvikaudesta.
1. Mitä saarella tapahtuu?
Silmiinpistävintä on satojen tuhansien risteilyvieraiden poissaolo. Risteilyalukset palaavat Santorinille taas helmi-maaliskuussa.
Saarella on lähinnä yksittäisiä turisteja tai kiinalaisia seurueita. Kiinalaiset tuntevat Santorinin häiden pitopaikkana, paratiisina miniatyyrikoossa.
Santorinin julkkikset eivät lähde minnekään. Ne ovat aaseja, jotka kesähelteellä kuljettavat turisteja saaren pääkaupungista Firasta alas satamaan.
Talvisin aasiletkat kiskovat sementtisäkkejä, sillä uusia hotelleja rakennetaan jatkuvasti. Jo nyt saarella on yli tuhat hotellivuodetta neliökilometriä kohden, mikä on enemmän kuin paljon suuremmalla saarella Rodoksella.
Santorinin pormestari on jo varoittanut säännöstelemättömän rakentamisen ympäristöuhista pienellä saarella.
2. Ketkä saarella asuvat?
Saaren pormestarin mukaan saarella asuu vakituisesti reilut 25 000 ihmistä. Osa on muualta Kreikasta tulleita, osa ulkomaalaisia.
Saaren väkiluku on ollut kasvussa. Vauvoja syntyy vuodessa noin 150, mikä on väkilukuun suhteutettuna korkeimpia Kreikassa.
Suurin osa vakituisesti saarella asuvista saa elantonsa turismista, mutta iso osa heistä tekee töitä kausiluonteisesti. Osa pk-yrittäjistä haluaisi työskennellä ympäri vuoden selvitäkseen korkeista veroista ja vuokrista.
Muita saaren elinkeinonharjoittajia ovat viinin ja erilaisten maataloustuotteiden viljelijät.
3. Millaista saaren arki on?
Paikalliset asukkaat nauttivat talven rauhasta.
Massaturismiin väsyneet miltei toivovat, että talvi kestäisi yhdeksän kuukautta ja kesä vain kolme. Santorinilla alkaa olla päinvastoin.
Arkea helpottaa se, että kesän ongelmat ovat poissa.
Sähköä ja energiaa riittää kaikille. Myös jätehuolto toimii. Esimerkiksi Oiassa ei näy muuta roskaa kuin aasin lantaa.
Myös liikkuminen on helpompaa, kun autot, mopot, mönkijät ja turistibussit eivät ole tukkimassa liikennettä kapeilla ja mutkaisilla teillä.
Hintatasoltaan Santorini on Kreikan kärkeä myös sesongin ulkopuolella. Kesäturismin ansiosta saarella ei ole kuitenkaan nähty nälkää edes talouskriisissä.
Eikä saarella ole alaa, joka tuottaisi tappiota. Päinvastoin liikkeitä avataan vain lisää.
4. Millaisia ongelmia saarella on?
Polttavin ongelma on paikallisten asuntopula.
Siitä saa kouriintuntuvan muistutuksen Pyrgosin kylässä, jossa nuori nainen kyselee ohikulkijoilta vuokrattavia asuntoja. Nainen kertoo kyynelsilmin, vauva sylissään saaneensa häädön, koska kiinteistönomistaja aikoo vuokrata huoneiston majoituspalvelu Airbnb:n kautta turisteille.
Vuokraaminen turisteille 200–500 euron päivähinnalla on huomattavasti kannattavampi bisnes kuin vuokraaminen paikallisille pitkillä sopimuksilla.
Asuntopulan vuoksi saarelle ei ole myöskään helppo saada opettajia tai lääkäreitä. Liikkeenharjoittajillakin alkaa olla samasta syystä vaikeuksia palkata työntekijöitä.
Eläinsuojelijoille ja turisteille vakava ongelma on myös se, että santorinilaisten joukossa on kulkueläinten myrkyttäjiä.
Valitettava ilmiö on tuttu muuallakin Kreikassa, mutta maineestaan elävällä Santorinilla sitä ei odottaisi. Eläinsuojelijoiden mukaan kesälomien jäljiltä hylättyjä katukoiria ja kissoja on jo onnistuttu lähettämään adoptioon ulkomaille.
5. Onko talviturismi mahdollista saarella?
Estettä talviturismille ei ole, sillä Santorini on paljon muutakin kuin rantoja.
Se on postikorttimaisemia, ainutlaatuista vulkaanista maaperää ja kylämarkkinoita, jotka ovat näkemisen arvoisia ympäri vuoden.
Lento- sekä laivayhteydet toimivat säännöllisesti.
Arkeologiset kohteet, suuri määrä hotelleja ja viinitiloja ovat jo nyt auki koko vuoden.
Myös lämpötila on suhteellisen korkea eikä saarella sada.
Talviturismin kasvu edellyttäisi, että myös kaikki ravintolat ja kahvilat olisivat auki talvisin.
Juttua on täydennetty klo 15.12. Saaren väkimäärästä perustuu pormestarin antamaan tietoon.