Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tällainen olisi ollut Hillary Clintonin vuosi presidenttinä: kiusallinen #metoo, Monica Lewinskyn paluu ja omahyväinen Bernie Sanders

Jos Hillary Clintonista olisi tullut presidentti Donald Trumpin sijaan, Yhdysvalloissa puhuttaisivat nyt ylitäydet vankilat ja Bill Clintonin seksiskandaali, kirjoittaa tietokirjailija Tommi Uschanov.

Kuva: Stina Tuominen / Yle

14.1.2018 7:05

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hillary Clinton huokaa syvään jyhkeän työpöytänsä takana Valkoisessa talossa. Suuri osa ensimmäisestä presidenttivuodesta tuntuu kuluneen kongressin kanssa taisteluun.

Aivan kuten edeltäjänsä Barack Obama, Hillary käyttää aikaansa estääkseen ne päätökset, jotka republikaanienemmistöinen kongressi on hänen ja hänen demokraattipuolueensa kannan vastaisesti tehnyt.

Jo Obaman presidenttikaudella kongressissa laadittiin noin 70 eri lakialoitetta, joiden tavoitteena oli kumota tai tehdä muutoin tyhjäksi suuri sairausvakuutusuudistus, Obamacare. Vaikka presidentti on vaihtunut, sama tahti jatkuu.

Hillary on saanut pari Obamacaren vastaista esitystä aina omalle työpöydälleen asti. Ne hän on joutunut torppaamaan käyttämällä veto-oikeuttaan.

Näin Donald Trumpin presdienttivuosi eteni

** Myöskään ympäristöasioissa Hillaryn presidenttivuosi** ei ole tarkoittanut suuria muutoksia, vaan asiat ovat pysyneet ennallaan.

Obaman asettamat kiellot öljyputkien rakentamiselle pohjoisesta etelään pysyvät voimassa, samoin muut ympäristönsuojelumääräykset, joita Donald Trump oli vaalikampanjassaan luvannut kumota.

Koko maailman silmin tarkasteltuna Hillaryn vuosi on merkinnyt loppunäytöksen alkua pitkään kestäneessä ilmastonmuutosta koskevassa kiistassa. Enää ei ole vallankahvassa yhtään maailmanlaajuisesti merkittävää poliitikkoa, joka kiistäisi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan totta.

** Hillary ei ole ensivuoteensa pelkästään tyytymätön. **Hän on kokenut myös merkittävän poliittisen voiton: korkeimman oikeuden tuomariksi on nimitetty jo Obaman asettama ehdokas Merrick Garland, jonka vahvistamista virkaan senaatti viivytteli lähes kymmenen kuukautta.

Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä useimmat suuret poliittiset linjaukset viedään jossain vaiheessa korkeimpaan oikeuteen, joka ratkaisee, ovatko ne sopusoinnussa maan 230 vuotta vanhan perustuslain kanssa.

Hillary tietää erinomaisesti, että monet hänen vuoden aikana tekemistään päätöksistä eivät olisi menneet läpi, jos yksi yhdeksästä korkeimman oikeuden jäsenestä olisi Garlandin sijaan joku republikaaneille myötämielinen juristi.

** Kun Hillary vannoi virkavalansa Yhdysvaltain **kongressin edessä, moni kuvitteli, että presidentinvaalien voitto yhdistäisi demokraattisen puolueen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Puolueen aktivisteissa on monia, jotka eivät ole antaneet anteeksi sitä, että demokraattien presidenttiehdokkaaksi nousi Hillary eikä hänen radikaalimpi kilpakumppaninsa Bernie Sanders. Missä tahansa Hillary näyttäytyykin, siellä nähdään BERNIEKIN OLISI VOITTANUT -t-paitoja ja -kylttejä.

Äänestäjäkunnan väestöpohja liikkuu vasemmistohenkisen Sandersin kannalta suotuisaan suuntaan. Puolueiden presidenttiehdokkaistaan käymissä esivaaleissa hän sai alle 30-vuotiailta yli kaksi miljoonaa ääntä, kun Hillary ja Donald Trump saivat yhteensä vain alle 1,6 miljoonaa.

Sanders on pysynyt ehdokkuustaiston hävittyäänkin nuorten suurena sankarina, ja hän painostaa tämän tästä Hillarya edistämään lupauksiaan maksuttomasta korkeakoulutuksesta ja muista nuorille tärkeistä asioista.

Vaikka Yhdysvaltain talous kasvaa ja vuonna 2007 puhjennut finanssikriisi on ohi, se herättää yhä kuohuvaa vihaa monissa niistä vähäosaisista kansalaisista, joiden äänet olivat ratkaisevassa asemassa presidentinvaaleissa.

Heille Hillary on Wall Streetin pankkiirien ehdokas, jota on lupa äänestää korkeintaan nenäänsä pidellen, pienempänä pahana.

Sosiaalisessa mediassa kiertää yhä uudestaan tieto, että niiden puolentoista vuosikymmenen aikana, jotka kestivät Bill Clintonin presidenttikauden päättymisestä 2001 hänen vaimonsa presidenttikampanjan käynnistykseen 2015, Clintonin pariskunta nosti yli 153 miljoonaa dollaria palkkioita yksityisistä puhetilaisuuksista.

Niissä he esiintyivät pankkien, suuryritysten ja ajatushautomoiden johdolle. Goldman Sachs -pankilta Hillary laskutti 675 000 dollaria kolmesta puheesta vielä sen jälkeen, kun pankki oli tullut luokitelluksi finanssikriisin pääsyyllisten joukkoon.

Hillary Clinton Goldman Sachs lippis päässä piirros

Bernie Sandersin ohella Hillarylle aiheuttaa päänsärkyä myös toinen senaattori, Massachusettsin osavaltiosta valittu Elizabeth Warren. Hän on ulkomailla melko tuntematon, mutta Yhdysvalloissa eräs valtakunnallisesti näkyvimmistä demokraattisen puolueen poliitikoista.

Jos Warrenilla on jokin yksi viesti, se kuuluu, että pankkimaailma on moraaliton ja elää muun yhteiskunnan kustannuksella. Pankkiherrat on kerta kaikkiaan lyötävä maahan niin, etteivät he nouse pystyyn enää koskaan. Hillarylta kysytäänkin lähes jokaisessa lehdistötilaisuudessa, onko hän samaa mieltä Warrenin kulloisistakin uusimmista kannanotoista vai irtisanoutuuko hän niistä.

Hillary on juuri saanut kuulla ensimmäisen presidenttivuotensa lopun kannatusluvut. Hän ei ole erityisen suosittu verrattuna siihen, millaisia edellisten presidenttien kannatuslukemat ovat olleet virkakauden ensimmäisenä vuonna. Gallupin mukaan häntä kannattaa vuoden lopulla 48 prosenttia yhdysvaltalaisista.

Bill Clintonin lukema oli samassa virkakauden kohdassa aikoinaan 54 prosenttia ja Barack Obaman 51 prosenttia. Melko yleisesti uskotaan, että jos uuden presidentin kannatus ensimmäisen virkavuoden päättyessä on alle 50 prosenttia, se lupaa hänen puolueelleen huonoa vajaan vuoden päässä odottavissa välivaaleissa.

Niissä valitaan kongressin edustajainhuoneen kaikki 435 edustajaa sekä yksi kolmasosa sadasta kongressin toisen kamarin senaattorista, mutta ne toimivat samalla aina myös epäsuorana kansanäänestyksenä istuvan presidentin suosiosta.

Vaikka kausi on vasta alussa, Hillaryn on jo ajateltava jatkomahdollisuuksiaan. Vuoden 2017 vaaleissa hän symboloi jatkuvuutta, kun muut presidentiksi pyrkineet peräänkuuluttivat muutosta.

Hillaryn nosti presidentiksi pohjimmiltaan se, että puolet muutosta kaipaavista kannatti Trumpia ja puolet Sandersia. Jotta Hillary voisi olla varma valinnastaan toiselle kaudelle 2020, hänen pitäisi saada houkuteltua taakseen merkittävä osa niistä, jotka viimeksi tukivat jompaakumpaa näistä miehistä.

Hillary Clinton lentokone kädessä -piirros

**Vaikka Hillary onkin lukemattomia kertoja saanut kuulla **erehtyneensä äänestäessään senaattorina Irakin sodan puolesta ja möhlineensä ulkoministerinä Libyan sisällissodan kanssa vuonna 2011, ulkopolitiikka ei nouse hänen presidenttiyttään hallitsevaksi asiaksi.

Syyrian sotaankaan hän ei pahemmin sotkeudu henkilökohtaisesti vaan delegoi vastuun enemmänkin Pentagonin kenraaleille.

Maailmanpoliittisesti Hillaryn vuosi on lopulta melko hiljainen verrattuna siihen, mitä se pahimmillaan olisi voinut olla.

Varsinkin kun hän uskoo lähes ex-presidentti George W. Bushin kaltaisesti ajatuskuvioon, jonka mukaan Yhdysvallat on hyvyyden ja idealismin puolesta toimiva voima, jolla on arvomaailmansa korkealuokkaisuuden ansiosta moraalinen oikeus yksipuoliseen voimankäyttöön maailmanpolitiikassa.

Hillary uskoo pehmeään valtaan, siihen että yhdysvaltalainen kapitalismi on historian oikealla puolella.

Keskeinen osa hänen ulkopolitiikkaansa on, että hän näyttäytyy mielellään Applen, Amazonin ja Facebookin kaltaisten teknologiayritysten johtajien seurassa, nimittää heitä talouspoliittisiin neuvonantajaraateihinsa ja nyökyttelee heidän puheilleen, joissa uusien innovaatioiden takaama utopia, yltäkylläisyys ja onni ovat aivan seuraavan nurkan takana.

Yhtä tärkeää kuin se, kuka Hillary on, on se, kuka hän ei ole. Silkka helpotus siitä, että Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ei ole päässyt johtamaan Donald Trump, on maailmalla suurta.

Vaikka Hillary ei vuotensa päätteeksi saakaan edeltäjänsä Obaman tavoin Nobelin rauhanpalkintoa, vedonlyöntitoimistojen matalat kertoimet osoittavat, että jopa sitä pidetään realistisena mahdollisuutena.

Hillary on eräs poliittisesti kokeneimmista henkilöistä, joka on koskaan toiminut Yhdysvaltain presidenttinä. Hänellä on takanaan kahdeksan vuotta presidentti Bill Clintonin poliittisesti aktiivisena puolisona, toiset kahdeksan vuotta senaattorina ja neljä vuotta ulkoministerinä.

Mikä Yhdysvalloissa on poliittisesti suosittua ja mikä epäsuosittua, on sinä aikana ehtinyt jatkuvasti muuttua. Hillaryn menneisyydestä löytyy omana aikanaan ymmärrettäviä kannanottoja, jotka arkistoista uudenlaisessa tilanteessa esiin kaivettuina syövät hänen suosiotaan omiensa parissa.

**Yhdysvaltain sisäpoliittisessa keskustelussa **eräs Hillaryn vuoden keskeisimmistä puheenaiheista on väkivaltarikosten hallinta- ja poliisitoimintalaki (Violent Crime Control and Law Enforcement Act); kolmenkymmenen miljardin dollarin lakipaketti, jonka kongressi sääti vuonna 1994 presidentti Bill Clintonin aloitteesta.

Se tiukensi rangaistuksia varsinkin uusintarikollisuudesta ja huumerikoksista, budjetoi 100 000 uutta poliisia ja käynnisti uusien vankiloiden rakennusohjelman.

Rikollisuus on kääntynyt voimakkaaseen laskuun, ja sen äänestäjissä herättämä huoli on nykyään minimaalista verrattuna 1990-lukuun.

Nykyään keskustellaankin siitä, miten oikeuslaitoksen ankara suhtautuminen rikoksiin on mittasuhteiltaan riistäytynyt käsistä ja miten sekä Bill että Hillary Clintonin innokkaasti ajama vuoden 1994 laki on eräs keskeinen symboli tälle kehitykselle.

Eräs hätkähdyttävä tilastoluku on esimerkiksi, että Yhdysvalloissa vankien määrä on yli viisinkertaistunut parissa sukupolvessa.

Tämä on alettu nähdä epäkohdaksi, johon on puututtava jo siksikin, että pitkät vankeustuomiot tulevat veronmaksajille niin kalliiksi.

Poliisiväkivallan vastainen Black Lives Matter -liike on lisäksi kääntänyt huomion siihen, miten Clintonien kovasta politiikasta on joutunut kärsimään suhteettomasti juuri musta väestö. Mustien käyttämistä huumeista esimerkiksi on annettu paljon ankarampia tuomioita kuin valkoisten suosimista.

Ainoa asia, jota Hillary pyytää vuotensa aikana julkisesti ja yksiselitteisesti anteeksi, on hänen ja Billin osallisuus 1990-luvun rikollisuudella ratsastavaan tapaan tehdä politiikkaa. Hän sanoo, että tarkoitus oli hyvä, mutta kyseessä oli silti virhe.

Monica Lewinsky ja Hillary Clinton -piirros

Aivan toisenlainen esimerkki siitä, miten Hillaryn kaukainen menneisyys palaa kummittelemaan hänelle, liittyy syksyllä nopeasti nousevaan kansainväliseen keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä. Siitä syntynyt #metoo-kampanja asettaa Hillaryn erittäin epämukavaan välikäteen.

Toisaalta hän nousee maansa ensimmäisenä naispresidenttinä automaattisesti seksuaalisen tasa-arvon erääksi keskeiseksi symboliksi. Toisaalta hänelle on kuitenkin raskaana rasitteena muisto siitä, miten hänen oma miehensä Bill oli presidenttinä vähällä kaatua omaan seksiskandaaliinsa.

Kuten keskustelussa on monta kertaa todettu, vielä 1990-luvulla valtaa käyttävien keski-ikäisten miesten sallittiin käyttäytyä itseään nuorempia naisia kohtaan tavoilla, joiden julki tuleminen olisi nykyään heille tuhoksi.

Hillaryn on monta kertaa tehnyt mieli sanoa tämä ääneen julkisesti silläkin uhalla, että hän repii vanhat haavat auki. Mutta hän on toki ollut riittävän älykäs ollakseen tekemättä niin.

Jo Hillaryn vuoden alkaessa hänen työpöydällään on nippu erittäin salaisia papereita, jotka käsittelevät äärettömän räjähdysherkkää aihetta. Kyseessä on tutkinta siitä, miten Venäjä yritti vaikuttaa vuoden 2016 presidentinvaalien tulokseen, ja mikä oli republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin osuus asiaan henkilökohtaisesti tai avustajiensa välityksellä.

Eräät poliittisesti kauaskantoisimmista päätöksistä, jotka Hillary joutuu vuotensa aikana tekemään, liittyvät siihen, mihin suuntaan tutkintaprosessia viedään ja keiden johdolla.

Se, mitä salaisissa papereissa tarkkaan ottaen lukee ja mitä ei, tulee kuitenkin julkisuuteen vasta kauan sen jälkeen, kun Hillaryn ensimmäinen presidenttivuosi on jo turvallisesti päättynyt.