Tv-studiossa puheenvuoro siirtyy nopeassa tempossa panelistilta toiselle. Vaaleahiuksinen vakiovieras sanoo taas jotain hauskaa, ja kaikki räjähtävät nauramaan.
Paula Noronen on tuttu näky televisio-ohjelmissa, joissa vitsit lentävät ja nauru raikaa.
Esiintyessään huumoriohjelmissa Noronen vaikuttaa rennolta, nokkelalta ja rohkealta.
– Uuh, en ole kyllä yhtään rohkea, pikemminkin ujo, paljastaa Noronen.
Jokainen esiintyminen on hänelle yhä koettelemus, jonkinlainen itsensä voittamisen paikka. Palkinto tulee kuitenkin jälkeenpäin, sillä suorituksen jälkeen tuntuu aina hyvältä.
Paula Noronen sanoo olleensa aina hieman arka, mutta on silti hakeutunut tilanteisiin, joissa esiinnytään.
Yksi tärkeä muisto on ensimmäisen luokan joulujuhlasta, jossa hän sai esittää tonttua. Jännitys oli huimaavaa, ja kun oma esiintymisvuoro oli ohi, Paula oli helpotuksesta niin sekaisin, että niiasi ja kumarsi yhtä aikaa.
– Muistan kuinka yleisö nauroi. Se oli tietenkin hyväntahtoista, mutta minua hävetti valtavasti. Sen kokemuksen jälkeen hankkiuduin näytelmäkerhoihin, koska halusin oppia hillitsemään jännitystä. Muistan kuitenkin nauttineeni jo silloin jollain kierolla tavalla esiintymisestä.
Ristiriitaisesta suhtautumisesta huolimatta rohkeus on aina voittanut ja Noronen on nykyään ammattimainen esiintyjä ja humoristi. Sen verran esiintymispelko on kuitenkin vaikuttanut, ettei Noronen tee enää stand up -keikkoja. Esiintymiset olivat aina myöhään illalla ja Norosella meni koko päivä hermoillen ja jännittäen.
– Se tuntui hieman liian kovalta hinnalta, joten siksi lopetin niiden tekemisen, vaikka lavalla viihdyinkin.
Tarja Kulho Korsosta terse!
Nykyään Noronen on ennen kaikkea lastenkirjailija, mutta tietty sukupolvi muistaa hänet parhaiten legendaarisista hahmoista, joita Noronen käsikirjoitti ja esitti Radiomafiassa. Räkkärimarketin rääväsuisella kassalla Tarja Kulholla oli jopa oma tunnin mittainen show 1990-luvun lopulla. Kulho aloitti aina lähetyksensä korsolaiselta kassalta tokaisemalla terse!
Radiohahmojen syntymisestä on kiittäminen Norosen ujoutta. Hän sai työuransa alussa tehtäväksi mennä tekemään katugallupia Pasilan asemalle. Ihmisten pysäytteleminen mikrofonin kanssa on toimittajille usein tuskaa ja Norosen kaltaiselle ujolle ihmiselle se oli suorastaan painajainen. Hän ei lähtenyt asemalle vaan jäi äänistudioon pelleilemään ja tuli siinä kehittäneeksi erilaisia hahmoja vastaamaan gallupiin. Useat hahmot jäivät elämään vuosikausiksi.
Humoristisista hahmoista tuli Norosen työ moneksi vuodeksi. Radiomafian kuulijat saivat aina jännittää, koska Mirva taas soittaa lähetykseen ja häiriköi juontajia. Puhumattakaan palvelutalossa asuvasta kahdeksankymppisestä Sirkka-Liisasta, joka meni jopa naimisiin laulaja Frederikin kanssa.
Vieraita ihmisiä arastelevalle Noroselle radio oli erinomainen paikka esiintyä ja harjoitella huumorin tekemistä. Studion hämärässä sai rauhassa antaa mennä, eikä hänen tarvinnut kohdata yleisöä.
– Usein, kun tulin studiosta, toivoin, että toivottavasti kukaan ei kuullut tätä.
Norosella ei ollut tuolloin aavistustakaan, miten suosittuja hahmot olivat. Tuohon aikaan kuuntelijalukuja mittailtiin harvakseltaan eikä niistä tehty sen kummempaa numeroa. Ohjelmien suosio on valjennut Noroselle vasta jälkeenpäin.
– Onhan se aika hämmentävää, miten usein ihmiset nostavat esiin Tarja Kulhon.
Kulhon huumori syntyi tylsyydestä. Noronen halusi kehittää tyypin, joka olisi niin arkinen ja niin tavallinen, ettei tylsempää voisi olla. Ja sekös nauratti!
Samankaltainen huumori on yhä edelleen Norosen tavaramerkki. Hän poimii aiheet arjesta, johon kaikkien on helppo samaistua. Vitsit syntyvät tarkkailemalla ja kuuntelemalla ihmisiä. Noronen istuskelee mielellään kahviloissa ihmisten seassa. Lentokentillä hän suorastaan nauttii ihmisvilinästä.
Vaikka Noronen saa osan elannostaan olemalla hauska, hän silti karsastaa, jos hänet esitellään humoristina.
– Jos minut esitellään hauskana, silloin katoaa yllätysefekti ja se on mielestäni huumorissa tärkeintä. Vihaan sellaista väkisin hauskuutusta, että nyt nauretaan!
Nykyään Noronen on vakiovieraana Yle TV2:n Villi kortti -ohjelmassa ja Nelosen Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa. Alkuaikoina Noronen oli kauhuissaan valmistautuessaan lähetyksiin. Hän pelkäsi, miten pärjää muiden esiintyjien kanssa, ja mitä jos kukaan ei naura. Yhä edelleen Norosta hieman hermostuttaa ennen nauhoituksia, koska paikalla on live-yleisöä, mutta nyt hän osaa ottaa tilanteen oppimisen kannalta.
– Nautin nauhoituksista aivan valtavasti, koska yleisön edessä pääsee kokeilemaan komiikkaa ja testaamaan erilaista rytmiikkaa. Lopulliseen ohjelmaan valikoituu kuitenkin vain pieni osa jutuista. Voin luottaa tiimiin, että he todellakin poimivat vain parhaat palat lähetykseen, nauraa Noronen.
Onneksi ei ollut shoutboxeja
Noronen oli vain parikymppinen aloittaessaan uransa humoristina valtakunnallisella nuorisokanavalla. Silloin naisten tekemä huumori ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Noronen ei kuitenkaan tunnista olleensa rohkea edelläkävijä tai tulleensa kohdelluksi eri tavoin kuin miehet.
– Silloinkin oli jo hyviä tekijöitä, joita ihailin. Leila ja Annukka olivat tuolloin kovia nimiä. Tv:stä olin aina jotenkin bongannut naisten tekemän huumorin. Suosikkejani olivat Kate & Allie ja Roseanne.
Radiomafiassa Norosta kannustettiin ja hän sai rauhassa kehitellä hahmojaan. Siitä hän on kiitollinen, ettei tuolloin ollut vielä shoutboxeja ja sosiaalista mediaa. Räväkät ohjelmat takuulla myös ärsyttivät.
– Nuorena itsetuntoni ei olisi kestänyt mitään vihapostia. Jos silloin olisi ollut nykyiset viestintäkanavat, olisin varmasti lopettanut parin kuukauden jälkeen. Pelkään, että nykyään monet herkät tekijät lopettavat aivan liian aikaisin, vaikka heillä olisi aivan timanttista sisältöä annettavana.
Kun Radiomafia kuopattiin vuonna 2003, Noroselle tuli melko pian tarve hankkia lisää ammattitaitoa.
– Vaikka olin tehnyt kaikennäköistä, minulta puuttui teoreettinen tietotaito. Siinä iski ammatillinen kriisi.
Niinpä Noronen haki Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan käsikirjoittamista. Sisään otettiin kaksi, ja Noronen oli toinen heistä. Se teki hyvää itsetunnolle.
Noronen haaveili elokuvakäsikirjoittamisesta, mutta siihen hän ei vielä ryhtynyt. Sen sijaan ensimmäisenä opiskeluvuotena syntyi Supermarsu-kirja. Myös suositun lastenkirjasarjan synty juontaa juurensa, kehenkäs muuhun kuin Tarja Kulhoon.
– Gummeruksen silloinen lastenkirjallisuuden päällikkö Tiina Kristofferson oli kovasti pitänyt Tarja Kulhosta ja ehdotti tarjakulho-henkistä lastenkirjaa.
Se oli lähtökohtaisesti hyvin erikoinen ajatus, mutta siitä lähti muotoutumaan Supermarsu. Marsuksi muuntautuva pikkutyttö ja rähisevä kaupankassa eivät muistuta tippaakaan toisiaan, mutta yhtymäkohtana voidaan pitää arkisuutta. Noronen ei valinnut lastenkirjansa hahmoksi tulista tiikeriä tai ovelaa kettua, vaan marsun juuri sen tavallisuuden vuoksi.
– Marsuun ei liity mitään ennakko-oletuksia. Lisäksi marsu on mukavan pullea.
Supermarsu-kirjoja on syntynyt jo kymmenkunta ja näinä päivinä toteutuu yksi Paula Norosen unelmista. Kirjojen pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa perjantaina. Noronen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä ohjaaja Joona Tenan kanssa.
– Onhan se aivan uskomaton tunne, kun omasta kirjasta tehdään leffa. Se tuntuu työvoitolta.
Viime aikoina Noronen on joutunut myös kotona tarttumaan_ Supermarsu_-kirjoihin, kun omat lapset ovat tulleet sen ikäisiksi, että haluavat kuulla niitä.
– Onhan se aika tahmeaa, lukea omia kirjoja. Tuntuu, että työpäivä vain jatkuu ja jatkuu, huokaa Noronen.
Noronen käy paljon puhumassa kouluissa kirjoistaan ja kirjailijantyöstä. Hän kertoo lapsille rohkeudesta ja siitä, miten Supermarsun tavoin asioille voi tehdä jotain.
Myös omille lapsilleen hän yrittää opettaa, että olemme kaikki samanlaisia, ettei toisia ihmisiä tarvitse pelätä tai jännittää.
"Ei ole rohkeaa puhua perhestään, se on aivan tavallista"
Paula Noronen on tuonut rohkeasti esiin myös omaa perhettään, johon kuuluu kaksi äitiä. Hän koki velvollisuudekseen puhua asiasta, kun kiistely tasa-arvoisesta avioliittolaista kävi kuumimmillaan.
– Ajattelin, että jos se jotenkin edistää asiaa, niin voin aivan hyvin puhua tai kirjoittaa siitä.
Helsingin Sanomien kolumneissa Noronen purki ennakkoluuloja molempiin suuntiin. Rohkean viittaa Noronen ei kuitenkaan suostu pitämään.
– Sateenkaariperheen asioiden esiin nostaminen ei tunnu minusta mitenkään rohkealta. Eihän kukaan ajattele, että olenpa nyt rohkea, kun kerron perheestäni.
Nykyään Noronen on kyllästynyt koko aiheeseen.
– Meidän arkemme on niin tavallista ja aivan samanlaista kuin muillakin. Minusta tuntuu, että Suomessa asia ei hetkauta enää ketään. Ihmisille on aivan sama millainen perhe kullakin on. Ja se on positiivista se!