Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Ihminen on loisten mahtava buffet-pöytä – iso ja pitkäikäinen

Ihminen on sopiva isäntä loisille. Toisaalta ihminen elänyt jo tuhansia vuosia yhteistyössä näiden seuralaistensa kanssa.

päätäi hiuksessa
Päätäi kiipeilee ihmisen hiuksissa. Kuva: AOP
  • Markku Sandell

– Ihminen on iso buffetpöytä monelle lajille, sanoo evoluutiobiologi Tuomas Aivelo.

Loiset eivät herätä sympatiaa, mutta Aivelo on niistä aivan innoissaan. Tuoreessa kirjassaan Loputtomat loiset hän avaa näkökulman paitsi loisten myös tartuntatautien maailmaan.

Puolet maailman eliöistä on loisia ja jokaisella eliöllä on niitä. Loisilla on biologin mukaan merkittävä evolutiivinen voima eliöiden kehityksessä. Niiden määrä kertoo sen, millainen tautitaakka ihmisillä on.

Loiset ovat määritelmällisesti lajeja, jotka hyötyvät isäntälajistaan ja aiheuttavat tälle haittaa.

Tunnetuimpia loisia ihminen on kantanut mukanaan tuhansia, jopa miljoonia vuosia. Täit ovat periytyneet apinoilta ja kehittyneet karvoituksen vähenemisen myötä päätäiksi ja alapäähän satiaisiksi.

Kun vaatteiden käyttö yleistyi, kehittyi vaatetäi. Näin eri loislajien historia kertoo myös ihmisen kulttuurin kehityksestä.

Luteet taas tulivat lepakoilta niihin aikaan, kun ihmiset asustelivat samoissa luolissa nahkasiipien kanssa.

Lapamato.
Kuva: Sakari Jokiranta / Helsingin yliopisto

Suolistoloisia riittää edelleen, vaikka Suomesta lapamato onkin melkein kadonnut. Maailmassa on ehkä 300 miljoonalla ihmisellä sukkulamatoja ja parilla sadalla miljoonalla heisimato.

– Suomessa en usko, että ihmisillä on yleisesti loisia. Kihomatoja ja täitä toki löytyy lapsilta yleisesti, Tuomas Aivelo sanoo.

Hän tutki väitöskirjaansa varten Madagaskarilla pieniä, kädellisiä hiirimakeja ja niiden suolistoloisia.

Itsessään hän epäilee Madagaskarin viidakkoleirien jäljiltä asustavan ehkä suolistoloisia, maksaan on voinut jäädä joku hyttysten levittämä tauti lepomuotoon. Iholla ja suolistossa on tietenkin miljoonittain bakteereita, joista suurin osa harmittomia.

Niille ihminen on valtava buffetpöytä, mutta ne eivät koskaan syö sitä tyhjäksi.

Loinen tunkeutuneena mahalaukun limakalvoon.
Lissabonilaisen miehen vatsasta löytyi madonkaltainan loinen. Kuva: The British Medical Journal case reports

Suolistossa kuhisee

Joka kerta, kun käymme vessassa ja viemäriin hulahtaa ulostettamme, poistuu noin 30 triljoonasta suolistobakteeristamme puolet. Pahan ripulin yhteydessä suolistobakteerien määrä saattaa huveta enemmänkin.

Suoliston viruslajisto tunnetaan vielä huonosti, mutta sen uskotaan Aivelon mukaan olevan bakteerikantaa runsaslukuisempi.

Elämme varsin sujuvassa symbioosissa suolistobakteeriemme kanssa, sillä niille on ajan myötä kehittynyt tehtäviä, joita itse emme hoida. Osa bakteereista pilkkoo ravintoaineita, joita sitten hyödynnämme. Samalla bakteerit saavat energiansa.

Joskus bakteerien tasapaino horjuu ja hyvistä bakteereista tuleekin taudinaiheuttajia. Tällöin kehomme immuunipuolustus on hukassa, kun se ei tunnista haitallisiksi tuttuja bakteereita.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo laskee myös kaikki sairauksia aiheuttavat patogeenit eli bakteerit ja virukset loisiksi. Niitä levittävät ulkoloiset, kuten hyttyset ja kirput eivät välttämättä aiheuta tartuntatauteja. Niillä on kuitenkin merkittävä rooli kupatessaan vertamme ja levittäessään tauteja.

Malariahyttynen iholla.
Malariaa levittävä hyttynen. Kuva: Stephen Morrison / EPA

Tartuntataudit eivät katoa

Jos kaikki ihmiset rokotettaisiin tuhkarokkoa vastaan, se katoaisi maailmasta. Tuhkarokko vaatii jatkuvasti uusia isäntiä, jotta se pysyisi aktiivisena, mutta kerran sairastettuaan ihminen tulee sille immuuniksi.

Toiveet kaikkien tartuntatautien katoamisesta ovat kuitenkin turhia. Vaikka koleraa ei enää esiinny suurkaupungeissa parantuneen hygienian takia, putkahtaa koleraepidemia kriisialueille, missä juomavesi on likaista ja puhtaudesta huolehtiminen mahdotonta sodan tai luonnonmullistuksen takia.

Ruttoa aiheuttava Yersinia pestis -bakteeri ei ole kadonnut maailmasta ja ruttoepidemioita puhkeaa aina välillä eri puolilla. Keski-Aasiassa jättigerbiilit kantavat ruttobakteeria ja osa eläimistä välillä kuolee, mutta bakteeri kätkeytyy luultavasti välillä maaperään odottamaan.

Myös Madagaskarissa ruttoepidemioita on tämän tuosta, mutta ne tartunnat pystytään taltuttamaan antibiooteilla.

Aasiasta 1300-luvulla levinnyt Musta surma tunnetaan Euroopassa laajana ruttoepidemiana ja sen uskotaan tuoneen mustarotta laivojen mukana. Tappava keuhkorutto levisi laajalti, kun rottien kirput purivat myös ihmisiä.

Mikroskooppikuva tuhkarokko-viruksesta.
Mikroskooppikuva tuhkarokko-viruksesta. Kuva: AOP

Ruttobakteeri tappoi myös kirput, jotka sairastuttuaan vain oksensivat yhä uudelleen taudinaiheuttajaa haavakohtaan.

Isorokko on saatu hävitettyä maailmasta ja vain USAn ja Venäjän tutkimuslaitoksissa säilytetään sen aiheuttajavirusta useamman lukon takana.

Bakteerien kyky siirtää geenejä ja tietoa toisilleen auttaa lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien leviämistä. Näin on syntynyt vaikeasti hoidettavia tuberkulooseja, koska lääkkeet ovat tehonneet vain osaan taudinaiheuttajia ja jättäneet lisääntymään lääkkeitä kestävät bakteerit.

Vaaralliset influenssapandemiat

Maailmanlaajuiset influenssat riehuvat säännöllisesti vuodesta toiseen. Nyt on kulunut sata vuotta vaikeimman influenssapandemian syntymisestä. Espanjan taudin nimellä tunnetun pandemian aiheutti influenssavirus A, joka oli tyyppiä H1N1 ja se surmasi eri arvioiden mukaan vuosina 1918-19 jopa 100 miljoonaa ihmistä.

Samanlainen sikainfluenssavirus on myöhemminkin aiheuttanut tuhoa maailmalla. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo onkin huolestunut eläimien virusten muuntumisesta. Kun ne tarttuvat ihmisiin ja alkavat levitä ihmisistä toisiin, on usein kyse vakavasta tilanteesta.

Ebolakuolemat-kartta
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tästä ovat esimerkkeinä viime vuosien lintu- ja sikainfluenssaepidemiat, jotka ovat levinneet Amerikasta ja Aasiasta ympäri maailmaa.

Usein kuolemaan johtavaa verenvuotokuumetta aiheuttava Ebola-virus tarttuu huonosti, mutta on jo aiheuttanut tappavia epidemioita Afrikassa. Viruksen muuttuminen helpommin tarttuvaksi voisi synnyttää vieläkin ikävämpiä seurauksia.

Uudet uhat

Suomen lähialueilla tavataan jo myyräekinokokkia villieläimissä, jotka voivat tartuttaa taudin myös ihmisiin. Suomessa hirviekinokokkia tavataan Itä-Suomessa ja pohjoisen poroissa.

lammaslauma
Lampaan pienimaksamato elää märehtijöiden maksan sappitiehyissä. Sen munat päätyvät sappinesteen mukana suolistoon ja sieltä ulos. Ensimmäinen väli-isäntä on kotilo, joka saa tartunnan nauttimalla ulostetta, joka sisältää loisten munia. Loinen alkaa lisääntyä suvuttomasti jakautumalla ja kotilo puolustautuu erittämällä toukkien ympärille kystia, jotka se ulostaa. Kystat ovat erittäin houkuttelevia toiselle väli-isännälle, muurahaiselle. Kun muurahainen syö kystan, suurin osa sen sisältämistä loistoukista siirtyy lisääntymään suvuttomasti muurahaisen kehoon. Yksi toukka matkustaa kuitenkin muurahaisten aivoihin ja alkaa muuttaa muurahaisen käyttäytymistä. Muurahainen nousee tästä lähin joka yö korkealle heinän korrelle. Aamun tullen se jatkaa toimiansa normaalisti. Eräänä yönä jokin märehtijä syö muurahaisen suihinsa ja loinen pääsee pääisäntäänsä. Se tunkeutuu suolen-seinämän läpi ja verenkierron kautta pääisäntänsä sappitiehyeen, jossa se aikuistuu ja alkaa munia. Loinen lisää onnistumismahdollisuuksiaan lisääntymällä suvuttomasti jokaisessa väli-isännässään. (Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset) Kuva: Pekka Tynell / Yle

Näiden eläinten saalistajien tai teurasjätteitä syöneiden koirien ja susien välityksellä madon munia voi siirtyä ihmisiin.

Kehoon päätyessään ekinokokki-heisimadon toukat koteloituvat rakkuloihin, joita esimerkiksi hirvillä kertyy pääasiassa keuhkoihin.

Taudin itämisaika on pitkä, jopa 15 vuotta. Toukkarakkulat syrjäyttävät ympäröivää kudosta ja puhjetessaan saattavat johtaa kuolemaan.

Tartuntataudeista ei koskaan päästä eroon, sillä esimerkiksi vuodesta 1980 tähän päivään uusia tauteja on tunnistettu yli 200.

Lue myös:

Keskiaikaan yhdistetty rutto piinaa Madagaskaria – Suomalainen avustustyöntekijä: "Ruttokausi vasta alussa"