Nato-vastustajat veivät presidentinvaalien seitsemän ensimmäistä sijaa, joten sanottakoon Nato-jäsenyyttä vastustavalle Suomen kansalle aivan ensiksi huojentava uutinen: Suomi ei koskaan liity Natoon.
Suomen kansa rakastaa Paasikiven-Kekkosen linjaa, eikä sitä suuremmin haittaa, että molemmat ukot ovat jo multaa, Neuvostoliitto kaatunut eikä Suomi enää pärjää kesäolympialaisissa.
On silti kehaistava, että mainittujen herrojen linja on isohkoon sissisotakykyiseen armeijaan yhdistettynä melko hyvä konsepti ja tae rauhasta. Siitä on ihan todisteita.
"Me ei olla sitten kenenkään puolella. Meillä on tässä ihan omat pelit. Vähän syötellään Ruotsin kanssa."
Kunhan valitsee Neuvostoliiton oman ehdokkaan presidentiksi yhä uudelleen, saa joulun ikuisen. On rauha maassa ja itävienti vetää.
Tänä päivänä puolueettomuuslinjaa heikentää se pikku seikka, että Suomi on valinnut puolensa.
Ja jos on valinnut puolensa, ei voi seistä enää keskiympyrässä ja huutaa kamppailuun ryhtyville joukkueille, että "me ei olla sitten kenenkään puolella. Meillä on tässä ihan omat pelit. Vähän syötellään Ruotsin kanssa."
Suomi on osa läntistä arvo- ja talousyhteisöä. Kun EU laittaa pakotteita Venäjälle, Suomi pakottaa muiden mukana.
Suomi on myös osa läntistä sotilasyhteisöä. Suomi on jäsenenä EU:ssa, jonka puolustus nojaa Natoon. Suomi ja Nato ovat kumppaneita ja yhteistyö syvenee koko ajan.
Venäjäkin ymmärtänee, missä Suomi makaa. Suomen Entinen Moskovan suulähettiläs Hannu Himanen sivusi asiaa Suomen kuvalehdelle toteamalla, että ”minusta jo nyt on olemassa selkeitä viitteitä siitä, että Venäjän mielestä EU ja Nato ovat käytännössä sama asia: osa Yhdysvaltain johtamaa länsiliittoutumaa.”
Että länsileirissä ollaan eikä asia muuksi muutu, vaikka Suomi hokisi puolueeton-sanaa kuin tukkimies Tolari ”ottiatuotaa” Tukkijoella-näytelmässä .
Olisihan se huima provokaatio tuoda 1 340 kilometriä uutta Nato-rajaa Venäjän murheeksi. Eihän ne osta meiltä enää ikinä juustoa , jos me sellainen operaatio tehdään.
Sotilasyhteistyön syventyminen Naton kanssa näkyy paitsi sotaharjoituksina, myös kalustohankinnoissa.
Kävin varusmiespalveluksen 1999-2000 Laskuvarjojääkärikoulussa ja silloin nuori tarkka-ampujaoppilas sai käteensä kiväärin nimeltä Snaiperskaja vintovka Dragunova. Se oli pyhää keskinkertaisuutta suoraa Neuvostoliitosta.
Pöristelimme tiedustelukeikoille venäläisellä MI-8 kuljetushelikopterilla ja tutustumisretkellä Parolan Panssariprikaatissa näimme venäläisiä T- ja BMP -sarjan panssarivaunuja. Iso osa Suomen armeijan kalustosta oli YYA-vehkeitä.
Kun menin kriisinhallintatehtäviin Kosovoon neljä vuotta myöhemmin, kalustoa oli alettu uudistaa eikä niitä oltu hankittu Venäjältä vaan Nato-maista. En muista Kosovosta ainuttakaan venäläistä härpäkettä, jota olisin siellä käyttänyt. Suomi oli Kosovossa, kuten on Afganistanissakin, osa Nato-liittoumaa. Suomen joukot olivat radiokieltä myöten Nato-yhteensopivia.
Kuka pöljä valitsisi sotaan valmistautuvan maan jäseneksi puolustusliittoonsa, jossa jäsenet automaattisesti velvoitetaan antamaan toisilleen sotilaallista apua?
Suomi on sittemmin vaihtanut myös panssarivaunujaan. Venäläisten taisteluvaunut ovat vaihtuneet natosaksalaisiin Leopardeihin. Mi-8 -helikopterit vaihdettiin natoranskalaiseen prototyyppiin, josta rahaa ja vaivaa säästämättä saatiin nikkaroitua ihan oikea lentävä helikopteri.
Kosovon keikan jälkeen pohdin armeijamme Nato-yhteensopivuutta ja mietin, että näinköhän Suomea viedään hivuttamalla Natoon ikään kuin tekniset ja toiminnalliset asiat edellä. Monet ovat siitä huolissaan nytkin, mutta huoli pois Merja Kyllönen ja muut . Niin ei käy.
Suomi ei voi liittyä Natoon, sillä edessä on kolme suurta estettä.
Ensimmäinen este on rauha. Rauhan aikana Suomi ei halua suututtaa Venäjää. Olisihan se huima provokaatio tuoda 1 340 kilometriä uutta Nato-rajaa Venäjän murheeksi. Eihän ne osta meiltä enää ikinä juustoa , jos me sellainen operaatio tehdään.
Toinen este on kansanäänestys. Päättäjä-Suomi on keksinyt, että Natosta pitää kysyä kansalta, koska asia on himputin tärkeä ja tämän viisaan kansan on hyvä tehdä itse sellaiset päätökset, joihin sen itse valitsemilla ammattipäättäjillä eivät tiedolliset ja älylliset kyvyt riitä.
Siinä vaan on semmoinen juttu, että kuka hullu alkaa tänä hybridivaikuttamisen aikana järjestämään kansanäänestystä Natosta maassa, jolla on se 1 340 kilometriä yhteistä rajaa sen valtion kanssa, joka ei ole USA, mutta joka kuitenkin valitsi USA:lle presidentin. Siitä tulisi rumaa.
Nyt ollaan puolueettomina ypöyksin, sillä kukaan ei usko meidän puolueettomuuttamme.
Suomella on omasta mielestään vielä kolmaskin rauhan tae: Nato-optio. Sitä kun vilauttaa, niin alkaa itäraja rauhoittumaan. ”Olkaa hiljaa, tai me mennään Natoon ja siellä on semmoinen artikla, että ottiatuota!”
Siinä vain on semmoinen juttu, että sitten kun ne siellä idässä eivät ole enää hiljaa ja optio tulee ajankohtaiseksi, Nato ei enää ota meitä. Miksi ottaisi?
Kuka pöljä valitsisi sotaan valmistautuvan maan jäseneksi puolustusliittoonsa, jossa jäsenet automaattisesti velvoitetaan antamaan toisilleen sotilaallista apua? Ei kukaan. Nato sanoo silloin, että ollaan kumppaneita vaan niin kuin tähänkin asti. Saatte voilähetyksen jo ensi viikolla.
Että tässä sitä ollaan. Melkein Natossa. Vähän niin kuin omillaan. Nuhjuisessa välitilassa, jossa ei ole mitään takeita, etteikö oltaisi mukana melskeessä, kun Iso Pyörä alkaa pyörimään.
Tässä ollaan, kenties turvallisuuspoliittisesti hömelömpinä kuin koskaan. Sodan aikana oltiin jämerästi Saksan puolella. Neuvostoliiton aikana oltiin turvallisesti puolueettomia venäläisten polvella. Nyt ollaan puolueettomina ypöyksin, sillä kukaan ei usko meidän puolueettomuuttamme.
Entiseen puolueettomuuteen tuskin ollaan menosssa ellemme eroa EU:sta. Natoon menemme vain, jos vieras valtio niin päättää.
Suomen johto on tehnyt selväksi, että jos Ruotsi menisi, pitäisi meidänkin mennä tai ainakin harkita. Päätöksenteko on ulkoistettu, joten mitäpä siitä turhaan Nato-jutuilla huuliansa heiluttamaan.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva vapaa toimittaja.