MAWA, JORDANIA Pohjois-Jordaniassa vehreän kukkulan huipulla on turvapaikka ja parantola kovia kokeneille eläimille. Mawan eläinten- ja luonnonsuojelukeskuksen tuodaan niin vaarallisilta sota-alueita kuin salakuljettajien kynsistä pelastettuja leijonia, tiikereitä ja karhuja.
Eläimet tulevat Mawan keskukseen huonossa kunnossa, eikä niiden tarkkaa ikää tai lääketieteellistä historiaa tiedetä. Niiden kokemia kauheuksia voidaan vain arvailla.
Mawan keskusta ylläpitävät Jordanian kuninkaan sisaren prinsessa Alian perustama luonnonsuojelusäätiö sekä Itävallassa perustettu kansainvälinen eläinjärjestö Four Paws, jonka työntekijät käyvät pelastamassa eläimiä jopa vaarallisissa ja vaikeissa operaatioissa sota-alueilla.
Yle esittelee Mawan eläinasukkaita.
Karhukaksikko Sukkar ja Los jäivät sodan keskellä heitteille Aleppon eläintarhaan
Sukkar ja Los, noin seitsemänvuotiaat uroskarhut, Aleppon eläintarhasta Syyriasta
Porttien takaa kuuluu kärsimätöntä koputtelua ja raapimista. Eläintenhoitajat asettelevat vauhdilla porkkanoita, mandariineja, kurkkuja ja banaaneja häkkiin puiden oksille ja maahan. Kahdella Aasian mustakarhulla Sukkarilla ja Losilla on ruoka-aika.
Ruuan perässä kurottaminen on pientä aktiviteettia sekä ruumiille että mielelle, mutta karhukaksikko ei malttaisi odottaa. Kun hoitajat ovat poistuneet häkistä, portit avataan. Alkaa äänekäs maiskuttaminen ja rouskutus. Tummanruskeat turkit kiiltävät auringossa.
Vielä vuosi sitten tällä kaksikolla ei ollut näin makoisat oltavat. Niiden koti oli Syyrian sodan runteleman Aleppon eläintarhassa, jota kutsuttiin taikamaailmaksi. Eläintarhassa oli alun perin noin 300 eläintä.
Aleppo jakautui sodassa kahtia kapinallisten ja Syyrian hallituksen joukkojen alueisiin. Taistelut kaupungista jatkuivat vuosia. Eläimet jäivät lukkojen taakse heitteille.
Kun eläinjärjestö Four Paws pääsi pelastamaan eläintarhan asukkaita vaarallisessa ja monimutkaisessa operaatiossa toukokuussa 2017, jäljellä oli enää 13 eläintä. Ne olivat selvinneet jotenkin paikallisten asukkaiden ruokinnalla. Muut olivat joko nääntyneet tai kuolleet sotatoimissa.
Sukkar ja Los olivat viimeisten eloonjääneiden joukossa. Ne vietiin ensin rajan yli kesäksi Turkkiin keräämään voimia. Elokuussa ne pääsivät Mawaan Jordaniaan.
Sotakokemukset ja raskas matka näkyivät aluksi kaksikon käytöksessä. Niiden häkkiin oli pakko rakentaa katto, sillä karhut kiipeilivät pakoon villisti. Molemmat olivat myös pahasti alipainoisia, luuta ja nahkaa.
Niille syötetään aamiaisilla kalaa, pastaa ja riisiä, jotta ne saisivat pikkuhiljaa lisää painoa. Annoksia on kasvatettu pikkuhiljaa, jotta niiden sisäelimet tottuisivat tukevampaan ruokavalioon.
Kaksikon kokemuksista ja taustasta ei ole paljon tietoa. Niiden uskotaan olevan noin seitsemänvuotiaita, mutta se on vain arvio. Uudet nimensä karhukaksikko sai Jordaniassa paikallisilta tunnetuilta satuhahmoilta – Sukkar tarkoittaa sokeria, Los mantelia.
Sukkar on kaksikosta selvästi uteliaampi. Vieraiden saapuessa, se tulee heti lähelle tarkkailemaan tuntemattomia ihmisiä. Vähän ajan kuluttua Sukkar nousee komeasti takajaloilleen kurottaen päätään korkealle. Se on kuulemma kova kiipeämään.
Los on taas varovaisempi. Se tarkkailee ihmisiä hieman kauempaa. Sodan jäljet näkyvät Losin käytöksessä yhä, sillä se säikkyy helikoptereiden ääniä. Sille on pidettävä aina ovea auki suojaisempaan huoneeseen, jotta se voi piiloutua halutessaan.
Jordania on Sukkarille ja Losille vain väliaikainen hengähdyspaikka. Niille etsitään maailmalta pysyvää kotia, jossa karhujen olisi hyvä olla.
Arasta ja tärisevästä Saeedista tuli pirteä leijona
Saeed, noin kaksivuotias urosleijona, Aleppon eläintarhasta Syyriasta
Saeed-leijona on sosiaalinen kaveri. Kun sitä kutsuu nimeltä, Saeed saapuu nopeasti aidan taakse. Se kallistaa päätään ja katselee valtavilla, vangitsevilla silmillään tulijoita.
Saeed on vasta kaksivuotias, leijonaksi pitkä ja hoikka nuorukainen. Aikuisena pidetään noin 3–4-vuotiaita leijonia. Kun Saeed huomaa kuvaajan kameran, se alkaa kuopia itsepäisesti maata aitauksen toisella puolella kuin haluaisi kaivautua kameran luokse.
Hoitajien mukaan Saeed on helppo leijona hoitaa. Samaan aikaan se on peto, jonka kanssa ei haluaisi joutua yksin samaan häkkiin.
Saeed on kotoisin samasta Aleppon eläintarhasta kuin karhukaksikko Sukkar ja Los. Kun Saeed saapui raskaan matkaan jälkeen Jordaniaan, se tärisi kovasti. Hoitajat viettivät sen kanssa koko yön rauhoittaakseen sitä. Nyt se voi jo selvästi paremmin, eikä arastele edes vieraita ihmisiä.
Saeedilla on silti arpensa. Isompien autojen äänet saavat sen hermostumaan. Kun joku hoitajista ottaa luudan esille siivotakseen, Saeed saattaa hermostua. Hoitajat epäilevät, että sitä on saatettu hakata.
Mawa on Saeedille vain väliaikainen paikka. Lopullinen koti on Etelä-Afrikassa. Mawassa sitä totutetaan pitkään matkarupeamaan. Sen aitauksessa on kuljetusta varten tarkoitettu iso koppi, jotta Saeed voisi harjoitella siellä istuskelua.
Saeed matkasi Etelä-Afrikassa sijaitsevaan eläinten suojelukeskukseen Lionsrockiinhelmikuun lopussa.
Irakin Mosulista pelastettu Simba-leijona näki isänsä kuolevan
Simba, noin neljävuotias urosleijona, Mosulin eläintarhasta Irakista
Simba-leijonan alkuperäisellä kotikaupungilla on surullinen maine. Irakissa sijaitseva Mosulin kaupunki joutui vuonna 2014 pahamaineisen terroristijärjestö Isisin valtaamaksi. Mosul oli yksi Isisin tärkeimmistä tukikohdista, kunnes se ajettiin pois kaupungista lopullisesti kesällä 2017.
Kaupungin valtaus oli kuukausia kestänyt raskas sotaoperaatio. Osa eläintarhan eläimistä kuoli sotatoimissa. Kaiken tämän keskellä oli Simba-leijona. Ei siis ole ihme, että Simba on yhä hieman arka. Se tarkkailee vieraita varovaisesti kauempaa.
Simba tuotiin Jordaniaan toukokuussa, kun taistelut vielä riehuivat Mosulissa. Simba oli niin arka, ettei aluksi uskaltanut syödä hoitajien seurassa. Se tuli hakemaan ruokansa vasta yöllä, kun ihmiset olivat poistuneet paikalta. Nyt se syö jo hoitajien läsnä ollessa.
Simban tarinasta ennen pelastusoperaatiota tiedetään vain vähän, mutta tiedon murusetkin ovat surullisia. Simban isä oli kuollut häkkiin, minkä jälkeen sen emo söi raadon selviytyäkseen hengissä.
Simballa on edessään sama määränpää Etelä-Afrikassa kuin naapurihäkissä lekottelevalla Saeed-leijonalla. Sitä odottaa Etelä-Afrikassa samanikäinen naarasleijona, jota aiotaan opettaa Saeedin kaveriksi. Kaikki eläintarhan urokset on kuitenkin leikattu lisääntymiskyvyttömiksi, ettei niiden jäljiltä synny uutta sukupolvea vankeuteen.
Myös Simba on päässyt perille Etelä-Afrikan Lionsrockiin.
Sky ja Tash pelastettiin salakuljettajien kynsistä pikkupentuina
Sky ja Tash, noin neljävuotiaat naaras- ja urostiikeri, alkuperä tuntematon
Tiikerikaksikkoa Skyta ja Tashia joutuu etsiskelemään pitkään. Ne ovat saaneet jo ruokansa, joten kaksikko ei vastaa kutsuihin. Niiden perässä on tarvottava pitkään pitkin suuren aitauksen reunaa keskellä metsikköä. Aitaus on suuri, sillä Mawa on niiden pysyvä koti.
Kävelylenkki palkitaan. Tiikerinaaras Sky on löytyessään näyttävä ilmestys. Se istuu arvokkaana kauniin raidallinen turkki auringossa kiiltäen. Arempi urosleijona Tash pysyttelee koko ajan kauempana puiden takana, mutta tarkkailee paikalle ilmestyneitä ihmisiä tiiviisti.
Sky ja Tash ovat molemmat bengalintiikereitä ja molempien alkuperä on tuntematon. Kaksikosta tiedetään vain se, että niitä yritettiin salakuljettaa jonnekin.
Eksoottisten eläinten laiton kauppa on miljardien eurojen bisnes Lähi-idässä. Tiikereitä, leopardeja, leijonia, panttereita ja muita eläimiä kaupataan rikkaille yksityisomistajille Persianlahden öljymaihin.
Tiikerikaksikko Skylla ja Tashilla kävi kuitenkin tuuri, sillä salakuljettajat jäivät kiinni yhdellä Jordanian rajoista. Todennäköisesti samasta pentueesta tulevat tiikerit olivat turvaan päästessään vasta kuukauden ikäisiä pentuja.
Luonnossa Tash ja Sky eivät olisi todennäköisesti jääneet viettämäänsä elämäänsä yhdessä. Hoitajien mukaan tiikerit eivät ole yhtä perhekeskeisiä eläimiä kuin leijonat. Ne ovat leijoniakin aggressiivisempia petoja. Sky ja Tash ovat kuitenkin tottuneita yhteiseloon, sillä ovat olleet aina yhdessä.
Tiikerinaaras Sky kyllästyy nopeasti vieraisiin. Se tallustelee kauemmas makuulle.
Munaa ja Maxia retuutettiin pentuina kuvattavana ympäriinsä
Max ja Muna, noin neljävuotiaat leijonasisarukset, palestiinalaisalue Gazasta
Leijonakaksikko Max ja Muna ovat jo ehtineet asettua taloksi Jordaniaan. Urosleijona Max makaa kivellä iltapäivän auringossa raukeasti kieli ulkona roikkuen. Samasta pentueesta oleva naarasleijona Muna on taas aitauksen reunalla valppaammalla tuulella.
Muna on reippaampi leijona, kun taas Max on hieman arkajalka. Maxille ja Munalle Mawan eläinsuojelukeskus on pysyvä koti, jossa ne ovat ehtineet olla jo yli kolme vuotta.
Ne kuuluivat alun perin yksityishenkilölle palestiinalaisalue Gazassa. Israel ja Egypti saartavat Gazaa tiukasti, joten olot siellä ovat vaikeat ihmisille, mutta myös eläimille. Hoitajat uskovat, että pennut on salakuljetettu Gazaan tunneleita pitkin.
Maxin ja Munan pentuajat olivat rankkoja. Niitä retuutettiin ympäri Gazaa kuvia ja videoita varten. Kun ne kasvoivat, omistaja ei enää pystynyt huolehtimaan niistä. Max ja Muna pelastettiin Jordaniaan. Ne olivat fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta käytökseltään hyvin hermostuneita.
Kaksikko on läheinen keskenään. Kun Max leikattiin lisääntymiskyvyttömäksi, Muna odotteli toisella puolella ikkunaa huolestuneena koko yön. Kun Max pääsi takaisin, ne kellivät yhdessä leijonan halauksia.
Maxilla on vaikeuksia pitää painoa normaalilla tasolla. Se laihtuu nopeasti, joten sitä on ruokittava muita leijonia enemmän. Koska kaksikon alkuperä ja terveyshistoria on hämärän peitossa, syytä tähän ei tiedetä.
Eläintarhassa rääkätty Balou-karhu viettää eläkepäiviään kookospähkinöistä ja vesimeloneista nauttien
Balou, viisitoistavuotias naaraskarhu, eläintarhasta Jordaniasta
Uroskarhu Balousta näkee, että se on ollut turvassa jo pitkään. Se ei ole moksiskaan vieraiden saapuessa paikalle. Syyriankarhu Balou tallustelee rauhallisesti aidan vieressä.
Baloulla vaalea turkki, mutta maassa kieriskely on värjännyt turkin rusehtavaksi. Karhut elävät vankeudessa yli kaksikymmentävuotiaaksi, joten viisitoistavuotias Balou on jo varttuneemmassa iässä.
Elämänsä ensimmäiset vuodet se vietti jordanialaisessa eläintarhassa, jossa sitä kohdeltiin kehnosti. Häkki oli pieni ja ankea. Balou pakotettiin esiintymään vieraille. Sitä pahoinpideltiin usein. Kohtelu ei ollut mitenkään poikkeuksellista Lähi-idän eläintarhoissa.
Mawan keskus ei ole eläintarha, joka olisi avoin yleisölle. Sinne päästetään vieraita hyvin rajoitetusti. Balou pelastettiin vuonna 2010. Sen tarinasta on kerrottu paikallisessa lehdistössä, joten Baloun tarina on monille tuttu.
Turvaan päästyään se oli hyvin arka, eikä suostunut hakemaan ruokaansa kuin yön hiljaisuudessa. Kuukausien kuluessa Balou alkoi rohkaistua vähitellen. Kun ruoka-auto saapuu paikalle, Baloun kintut saavat nopeasti vipinää. Se pyörii aidan vierellä vähän kärsimättömästi.
Huolenpito näkyy muutenkin kuin käytöksessä: Balou on saanut jo uudempia karhutulokkaita enemmän painoa. Baloun lempiruokaa ovat kookospähkinät ja vesimelonit, mutta munakoiso ja kukkakaali eivät sen sijaan maistu sille. Se maiskuttaa taitavasti appelsiinin sisuksen jättäen kuoren maahan.
Tiedot eläimistä perustuvat Mawan keskuksen eläintenhoitoa johtavan Diane Bernasin ja muiden työntekijöiden haastatteluihin.