Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Arvometalleja ilman louhimista – elektroniikkaromusta kultakaivos

Sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyslaitoksessa elektroniikkajätteestä pystytään erottelemaan jalometallit ja harvinaiset maametallit uuteen käyttöön.

piirilevy
Kuva: Yle
  • Riikka Pennanen

Laboratoriossa Jyväskylän Ylistönmäellä yritetään parhaillaan napata kiinni uraani. Hopea, palladium, kulta ja kupari ovat jo nalkissa.

Jyväskylän yliopiston kemian laitos on usean vuoden ajan kehittänyt uusia metallien talteenottojärjestelmiä yhteistyössä Jyväskylän Energian kanssa.

Yhteistyön tuloksena JE: llä on jo resepti, jolla voimalaitosten lentotuhkasta pystytään ottamaan talteen jalometalleja ja harvinaisia maametalleja.

Tuhka saa kuitenkin vielä tovin odottaa käsittelyyn pääsyä, sillä ensin käydään SER:n eli sähkö- ja elektroniikkaromun kimppuun.

Tutkija tarkastelee mittauslaitetta laboratoriossa
Kuva: Riikka Pennanen / Yle

Piirilevyt saavat happokylvyn

Sähkö- ja elektroniikkaromusta otetaan jo nyt talteen iso osa siinä olevasta kullasta ja palladiumista, kertoo Jyväskylän yliopiston tutkija Ari Väisänen. Yliopistossa on tutkittu etenkin arvokkaiden maametallien erottelua.

Yksinkertaistettuna: ensin piirilevyt murskataan hienojakoiseksi aineeksi tai vaihtoehtoisesti poltetaan tuhkaksi. Sen jälkeen materiaali pääse happokylpyyn.

Yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jossa vaiheittaisten happokylpyjen aikana materiaalissa olevat eri metallit voidaan erotella omiin liuoksiinsa. Se helpottaa metallien talteenottoa mahdollisimman puhtaana.

Liuospulloja kemian laboratoriossa
Kuva: Riikka Pennanen / Yle

Romussa valtava raaka-ainevarasto

Ari Väisäsen mukaan tietokoneen piirilevyssä on paljon erilaisia arvokkaita metalleja.

Tuhat kiloa piirilevyjä sisältää 200-300 grammaa palladiumia, hopeaa useamman kilon ja kultaa noin puoli kiloa. Muun muassa Kittilän kultakaivoksesta louhitussa malmissa kultaa on keskimäärin viisi grammaa tonnissa.

– Kun ajattelee, kuinka korkeita näiden metallien hinnat ovat, niin ilman muuta ne on järkevää ottaa tehokkaasti talteen.

"Kultakaivos" toimintaan vuoden kuluttua

Jyväskylän Energian kehityshankkeista vastaava Risto Ryymin kertoo, että insinöörit laskevat parhaillaan Jyväskylään rakennettavan demolaitoksen laitteiden ja säiliöiden mitoituksia.

Laboratoriotulokset ovat ainakin olleet vakuuttavia.

Risto Ryymin

Ensi elokuuhun mennessä pitäisi olla selvillä koko laitoksen kustannus ja kannattavuus.

– Laboratoriotulokset ovat ainakin olleet vakuuttavia. Nyt lasketaan, miten prosessi isossa mittakaavassa toimisi.

Koeputkia laboratorion pöydällä
Kuva: Riikka Pennanen / Yle

Metalleja ilman kaivostoimintaa

Harvinaisten maametallien ja jalometallien erottaminen piirilevyistä on kiertotaloutta parhaimmillaan. Kun metalleja voi erottaa eri materiaaleista ja ottaa ne käyttöön aina uudestaan, niitä ei tarvitsisi louhia maaperästä.

Tutkija Ari Väisänen odottaa malttamattomana demolaitoksen tutkimusympäristön valmistumista. Laitoksessa voisi kokeilla arvokkaiden metallien liuottamista myös muusta ylijäämämateriaalista, muun muassa teollisuuden sivutuotteista.

– Uskoisin, että tällä keinoin olisi mahdollisuus tulla metallien suhteen melko omavaraiseksi.