Patrian hallituksen toimintaa tukeva neuvottelukunta haluaa Patrian johdon kuultavaksi mahdollisesti jo ensi viikolla. Neuvottelukunta on saanut Patrian johdolta selvityksen Ugandaan liittyvästä tapauksesta, mutta se haluaa lisätietoja muun muassa henkilökuntaa koskevista asioista.
Patrian neuvottelukunnalla ei ole lakisääteisiä tehtäviä, vaan se on hallitukselle neuvoa-antava toimielin. Neuvottelukuntaan kuuluu poliitikkoja, virkamiehiä ja Patrian henkilöstön edustajia.
Puheenjohtajana on ollut vuodesta 2015 lähtien kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.). Wallinheimo sanoo, että neuvottelukunta haluaa lisäselvityksiä suoraan toimitusjohtajalta.
– Minusta on oikeus ja kohtuus, että työntekijöiden luottamusmiehet saavat suoraan tietää, mitä on tapahtunut, Wallinheimo jatkaa.
Haluatte siis selvittää, mikä on henkilökunnan osuus?
– Ilman muuta.
Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo sanoi tiistaina, että Patrian yksittäinen myyntipäällikkö antoi suomalaismiehelle luvan markkinoida Patrian tuotteita Ugandassa ja Mosambikissa. Isotalon mukaan lupaa ei olisi kuitenkaan pitänyt antaa. Suomalaismies löytyi viime viikolla kuolleena ugandalaisesta hotellista.
Patrian suurin omistaja on Suomen valtio. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on myös saanut selvityksen. Hän sanoi eilen, että Patrian sisäinen prosessi ei ole toiminut niin kuin on tarkoitettu. Samalla luottamuksen palauttaminen vaatii talon sisällä uusia järjestelyjä ja toimia.
Suomalaismiehen kanssa samalla matkalla Ugandassa oli myös ex-ministeri Suvi Lindén. Hän kertoi perjantaina Facebook-päivityksessään olleensa Ugandassa edistämässä älypuhelinten käyttöön liittyviä hankkeita.
Korjaus 16.2. klo 18.10: Tarkennettu, että neuvottelukunta pyytää johdon kuultavasti mahdollisesti jo ensi viikolla.
Lue myös:
Suomalaismies kuoli epäselvissä oloissa Ugandassa - mies markkinoi maassa Patrian aseita.