Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

SDP antoi Ahlaisten tuulivoimaloita vastustaneille valtuutetuilleen huomautuksen

Porin sosiaalidemokraatit eivät lähteneet käyttämään kovempia keinoja kuten erottamista.

Demareiden vaalipalloja.
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
  • Antti Laakso

Porin sosiaalidemokraattien kunnallisjärjestön hallitus on antanut vakavan huomautuksen demarien valtuustoryhmän neljälle jäsenelle ja yhdelle varajäsenelle näiden äänestyskäyttäytymisen takia.

Huomautuksen saavat Jarno Joensuu, Noora Kinnunen, Martti Lundén, Tiina Puska ja Markku Tanttinen. Näistä Kinnunen on varavaltuutettu ja muut valtuutettuja.

Lammi-kiistan seuraus

Huomautus liittyy Ahlaisten Lammin tuulipuistosta käytyyn äänestykseen. Demarit olivat tehneet etukäteen ryhmäpäätöksen, että kaikki SDP:n valtuutetut kannattavat kiisteltyjä voimaloita.

Viisikko päätti kuitenkin uhmata ryhmän kantaa ja äänestää voimaloita vastaan. Huomautus on lievä rangaistus, sillä raskain mahdollinen sanktio olisi ollut erottaminen valtuustoryhmästä. Myös varoitus olisi ollut raskaampi rangaistus.

Ryhmä jakautui

SDP:n ryhmän päätös Lammin voimaloiden kannattamisesta syntyi äärimmäisen niukoin lukemin 9–8. Ilman SDP:n ryhmäpäätöstä voimalakaava olisi todennäköisesti hylätty. Nyt se meni läpi äänin 32–27 kokoomuksen, SDP:n enemmistön, vihreiden ja kahden vasemmistoliittolaisen äänillä.

Voimaloita kannattavat demarit perustelivat näkemystään muun muassa työllisyyskysymyksillä. Vastustajat taas toivat esille, että Ahlaisten asukkaat vastustivat voimakkaasti 14 suuren tuulivoimalan rakentamisen hyväksymistä. Asukkaat pelkäävät voimaloiden aiheuttamaa melua ja välkkymistä.