Ylöjärvellä tiellä 65 on sattunut tiistaina aamulla puoli yhdeksän aikaan liikenneonnettomuus.
Onnettomuudessa on loukkaantunut Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kolme henkilöä. Heistä kaksi vakavasti, pelastuslaitokselta kerrotaan.
Kolarissa osallisena olleissa henkilöautoissa oli kuljettajien lisäksi yksi matkustaja. Kaikki olivat aikuisia tämän hetken tiedon mukaan.
Onnettomuus on sattunut tiellä 65, Poikeluksen lähellä Ylöjärvellä.
Onnettomuus oli nokkakolari. Pelastuslaitoksen ensiarvion mukaan toinen autoista ajautui sohjossa vastaantulevien kaistalle.
Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.
_Uutista täydennetty ja päivitetty. _