Sosiaalietuuksien ostovoima heikentyy myös tänä vuonna, laskee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos raportissaan.
THL:n mukaan syynä ostovoiman heikentymiseen ovat edelleen jatkuvat etuuksien indeksijäädytykset yhdistettynä hintojen nousuun. Perusturvan ja asumistuen indeksikorotusten jäädytykset aloitettiin vuonna 2015.
Perusturvan heikentyessä yhä useampi tarvitsee toimeentulotukea.
– Toistuvat jäädytykset heikentävät perusturvan tasoa vähitellen. Yhä useampi tarvitsee toimeentulotukea elääkseen, sanoo asiantuntija Susanna Mukkila THL:n tiedotteessa.
Esimerkiksi entistä suurempi osa asumiskuluista korvataan toimeentulotuesta, koska asumistuen vuokrakatot on jäädytetty. Siitä huolimatta että vuokrat ovat nousseet, asumiskulujen enimmäismäärien tarkistukset on jätetty tekemättä kolmena vuonna peräkkäin, THL:n tiedotteessa sanotaan.
Laskelmat perustuvat THL:n Vuoden 2018 talousarvion vaikutukset perusturvaan -raporttiin.
Lue myös:
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan