Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Asukkaiden viiden vuoden kampanja kannatti pikkukaupungissa – legendaarinen nakki palasi lihapiirakan väliin

Ilmainen nakki paistatteli julkisuudessa vuonna 2013.

Lihapiirakka, jossa on välissä kolme nakkia
Kuva: Satu Lampikari
  • Satu Krautsuk

– Mitä ihmettä, onko ekstranakki palannut takaisin?

Tämä on ollut viime päivinä yleisin ja iloisin palaute, jonka Haminassa toimiva grilliyrittäjä Satu Lampikari on asiakkailtaan saanut. Lihapiirakan ostava asiakas on saanut pääsiäisestä lähtien taas piirakkansa väliin ylimääräisen nakin ilmaiseksi.

Pikkukaupunki vavahti viisi vuotta sitten, kun Torigrillin uusi yrittäjä päätti haudata vuosikymmeniä vanhan nakkiperinteen. Grilli oli tunnettu perinneherkustaan, "lihatsusta kahel nakil". Se oli lihapiirakka, jonka väliin asiakas sai yhden ylimääräisen nakin – kaksi nakkia oli siis oikeasti kolme. Samaa logiikkaa hyödynnettiin kaikissa lihapiirakoissa, joihin asiakas jonkin määrän nakkeja halusi: yhdellä nakilla tilattuun lihikseen tuli kaksi nakkia, kolmen nakin annokseen neljä ja niin edelleen.

Haminalaisille ilmaisnakin katoaminen oli suoranainen katastrofi. Nakille perustettiin oma Facebook-ryhmä ja sille sävellettiin laulu. Monet uhkasivat torigrilliä boikotilla. Nakki nousi puheenaiheeksi monessa mediassa ja sitä käsiteltiin Ylen Uutisvuotoa myöten.

Naljailua

Yrittäjä Satu Lampikari on saanut kuluneiden viiden vuoden aikana huomata, että asiakkailla on pitkä muisti.

– Kyllä siitä on aina silloin tällöin naljailtu.

Maaliskuun lopussa Lampikari laittoi grillinsä Facebook-ryhmään täkyn: jos sivu saisi 10 000 tykkäystä, ekstranakki palautettaisiin lihapiirakan väliin. Määrä vastaa puolta Haminan asukkaista.

Joillekin nakki on ollut elämääkin isompi kysymys.

Satu Lampikari

Tavoite ei ole lähelläkään täyttymistä, mutta päivitys keräsi nopeasti yli 800 reaktiota ja lähes 200 jakoa. Se riitti Lampikarille, ja ekstranakki teki paluun.

– Päivityksellä on jo 51 000 näyttöä ja se toi paljon mainosta. Joillekin nakki on ollut elämääkin isompi kysymys.

Uusia työntekijöitä

Nakin palauttaminen valikoimiin liittyy myös grillin uusiin, suurempiin tiloihin. Asuntovaunussa Haminan torilla toiminut grilli muutti vuodenvaihteessa kiinteään kahvilarakennukseen, joka rakennettiin torin remontin yhteydessä. Kun Lampikari luopui nakista, hän perusteli sitä aikaavievillä tukkureissuilla ja varastointivaikeuksilla. Nyt tilanne on toinen.

– Tilat ovat paremmat ja tukku toimittaa tavarat suoraan tänne, joten minulla ei mene enää aikaa niihin käynteihin. Tukussa käyminen vei aina 1,5 tuntia kerrallaan. Lisäksi saan tänne pian kaksi uutta työntekijää.

Lampikari laski viisi vuotta sitten, että ilmaiseksi jaettavat nakit aiheuttaisivat vuosittain 10 000 euron lisäkustannukset. Tämäkin asia on muuttunut, mutta yrittäjän kannalta huonompaan suuntaan. Lampikari lupaa, että lihapiirakan hinta pysyy ektranakin paluun myötä samana kuin ennenkin.

– Nakkien hinta on noussut, mutta se on sitten omasta palkasta pois.

Nakki pesi maailman korkeimman lipputangon

Torigrillin Facebook-ryhmässä haminalaiset iloitsevat nakin paluusta täysin rinnoin.

Hienoa! Pitääpä alkaa taas jatkossa koukata Haminan kautta ohikulkumatkalla.

Nakki paikalleen vaikka millä hinnalla.

Nakkia on verrattu kommenteissa muun muassa Haminan aikeisiin hankkia kaupunkiin maailman korkein puinen lipputanko, jonka latvassa liehuisin maailman suurin Suomen lippu. Lipputangon rakentaminen on tosin tällä hetkellä suurissa vaikeuksissa.

Nakki on paljon tärkeämpi asia kuin se lipputangon kanssa häslääminen.

Ekstranakki vai pakkonakki?

Asiakkaat uhosivat viisi vuotta sitten, etteivät ostaisi grillistä lihapiirakkaa ennen kuin nakki tulee takaisin. Tuolloin lihapiirakoita myytiin päivittäin 100–150 kappaletta. Kuinka kävi?

– Talvella on ollut hiljaisempaa, mutta yleisesti ottaen määrä on pysynyt suunnilleen samana, sanoo yrittäjä Satu Lampikari.

Ja löytyy Haminasta sellaisiakin asiakkaita, joille ekstranakki onkin pakkonakki.

– On ollut niitäkin, jotka eivät ylimääräistä nakkia halua. He pyytävät lihapiirakan ilman ekstranakkia.