INARI. Kun isä Michael Lapsley matkustaa uuteen maahan, hän kysyy ensimmäisenä yhteisöltä: Millaisista asioista ei voida puhua ääneen?
– Vaietut asiat ovat yleensä juurikin niitä asioita, joista ihmisten tarvitsee kiperästi parantua. On tavallista, että vaikenemme täysin niistä kauheista asioista, joita olemme kokeneet, jotta selviäisimme. Ja niitä asioita ihmisten tulisikin juuri puhua ääneen, ei vaieta, kertoo Michael Lapsley.
Anglikaanipappi Michael Lapsley tietää mistä puhuu.
Sen sijaan, että hän kokisi katkeruutta tämän kauhean teon tekijöitä kohtaan, teki kokemus hänestä menneisyyden muistoista parantumisen sanansaattajan.
Nyt Lapsley kiertää maailmalla luennoimassa ja kouluttamassa ihmisiä kohtaamaan menneisyytensä ja käsittelemään traumaattiset kokemukset. Michael Lapsleyn johtama The Institute for the Healing of Memories pyrkii edistämään kestävää yksilöllistä ja yhteisöllistä paranemista, joka mahdollistaa rauhallisemman ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden.
Lapsley kertoo, kuinka pahojen asioiden tapahtuessa, niin yksilöt, yhteisöt ja kansat pyrkivät hautaamaan ja unohtamaan tapahtuneen.
Ihmiselle se on luonnollinen tapa käsitellä huonoja kokemuksia, mutta Lapsleyn mukaan tämä voi aiheuttaa vain lisää ongelmia.
– Halu haudata ja unohtaa, on erilaista kuin halu muistaa ja parantua. Matka parantumiseen tarkoittaa sitä, että tehdään rauha menneen kanssa. Me emme voi tehdä rauhaa, ennen kuin olemme käyneet läpi ne asiat: kamppailleet itse niiden asioiden kanssa ja kantaneet niitä mukanamme, kertoo Lapsley.
Kenenkään ei tulisi jäädä menneisyytensä vangiksi
Isä Michael Lapsley on anglikaanipappi ja apartheid-liikkeen vastaisen kamppailun veteraani. Lapsley työskenteli 90-luvulla Etelä-Afrikan totuus- ja sovintoprosessissa, joka selvitti apartheidin aikaisia rikoksia ja maan traumaattista poliittista historiaa.
Huhtikuun alussa hän vieraili Suomessa pitämässä luentoa Lapin yliopistossa ja pitämässä työpajaa Inarissa pohjoisten kysymysten sovinto-opintojen opiskelijoille. Luennoillaan hän kertoo omaa tarinaansa ja rohkaisee ihmisiä tekemään rauhan oman menneisyyden kanssa.
Isä Lapsley uskoo, kun puhuu avoimesti omista traumoistaan, voi parantuminen alkaa.
– Kun kauheita tapahtuu ihmiselle, on kahdenlaista kehää, jotka jokaisen tulee käydä läpi. Uhrista voi tulla kostaja - ja tätä tapahtuu niin yksilöissä kuin kokonaisten kansojenkin sisällä. Ihminen joka on kokenut pahaa, voi alkaa tekemään pahaa myös muille. Uhrista pitäisi saada sen sijaan selviytyjä ja voittaja, kertoo Lapsley.
Avain parantumiseen on siinä, mitä meille tapahtuu sillä hetkellä, kun meitä kuunnellaan ja meidän menneisyytemme tunnustetaan.
Isä Michael Lapsley
Traumaattisia asioita kokenut ihminen saattaa sulkea sisälleen omat ikävät kokemuksensa jopa vuosikymmeniksi.
Lapsley on nähnyt kuinka moni on jäänyt odottamaan tilannetta tai ihmistä, jolle kertoa oma tarina turvallisessa ympäristössä ja jotakuta joka uskoo heitä.
Hän kuvailee elämän traumaattisia kokemuksia kuin joeksi, jonka pyörteisiin kokemukset jäävät junnaamaan.
– Kun jotain pahaa tapahtuu, meidän elämämme jää pyörteeseen niiden pahojen tapahtumien kanssa. Jäämme sinne pyörteisiin ikään kuin vangeiksi omaan historiaamme. Ja tässä tapauksessa parantuminen tarkoittaa sitä, että joen täytyy pystyä virtaamaan jälleen, kuvailee Lapsley.
Kiperien muistojen käsittelyllä on Lapsleyn mukaan paljon merkitystä esimerkiksi ihmisille, jotka ovat kokeneet sodan, mutta myös sorron erilaisia muotoja.
Hän kertoo, kuinka traumaattinen historia seuraa myös sukupolvelta toiselle. Parantumisessa tärkeintä on kuitenkin rikkoa taakkasiirtymien ketju.
– Erityisesti eri alkuperäiskansat ympäri maailmaa ovat kokeneet vahvaa syrjimistä, masennusta ja nöyryyttämistä ja siitä on monia todisteita, kuinka nämä traumat voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Avain parantumiseen on siinä, mitä meille tapahtuu sillä hetkellä, kun meitä kuunnellaan ja meidän menneisyytemme tunnustetaan.
“Jokaisen Suomessa tulisi tietää, mitä saamelaisille tapahtui“
Isä Michael Lapsley oli mukana vuonna 1995 perustetussa totuuskomissioprosessissa Etelä-Afrikassa.
Arkkipiispa Desmond Tutun johtaman totuuskomissio selvitti yli neljän vuoden ajan apartheid-ajan ihmisoikeusrikkomuksia. Komission aikana kuultiin noin 21 000 rotuerotteluaikakauden uhria. Etelä-Afrikan totuuskomissiolla oli tärkeä rooli Etelä-Afrikan muuttuessa demokraattiseksi valtioksi.
Ihmisten tulisi myös pohtia, mitä se merkitsisi niin saamelaisille kuin Suomen valtiolle, että menneen kanssa voi tehdä rauhan.
Isä Michael Lapsley
Suomen hallitus tiedotti syksyllä 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin. Sovintokomitean tavoitteena on käynnistää prosessi, jossa saamelaiset voivat purkaa historian saatossa syntyneitä kokemuksiaan suhteessa valtiovaltaan, mutta myös parantaa suhteitaan muihin saamelaisalueen asukkaisiin.
Lapsleyn mukaan totuus- ja sovintoprosesseissa tärkeintä on lisätä tietoutta siitä, mitä historiassa on tapahtunut. Tieto menneestä tulee myös yleisesti tunnustaa, kertoo Lapsley.
– Jokaisen Suomessa tulisi tietää, mitä saamelaisille tapahtui asuntolakouluissa. Mitä tapahtui, kun saamelaisilta kiellettiin oma kieli. Samalla kun saamelaiset paranevat näistä kokemuksista, täytyy valtaväestössä olla tietoa näistä asioista ja tunnustaa niiden tapahtuneen, kertoo Lapsley.
– Ihmisten tulisi myös pohtia, mitä se merkitsisi niin saamelaisille kuin Suomen valtiolle, että menneen kanssa voi tehdä rauhan.
Lapsley painottaa, että Suomessa tulisi tunnustaa saamelaisten kokema historia, jotta tulevaisuudessa ei toistettaisi historiaan tarkoituksella ja tarkoittamatta tehtyjä vääryyksiä.
– Usein he, jotka ovat syyllistyneet tähän sortoon, elävät tietämättöminä ja kieltävät tapahtuneet. Mutta he, joilla näitä kokemuksia saattavat kantaa sukupolvelta toiselle niitä traumaattisia muistoja siitä, mitä heidän menneisyydessään on tapahtunut. Nuo huonot muistot ovat kuin myrkkyä, jotka vaikuttavat meidän ihmissuhteisiin, perheisiin ja kaikkeen siihen, miten toimimme, kertoo Lapsley.