– Maahan maahan!, huutaa Sofia Salo ja suojaa pelikaveriaan ja tämän käsissä olevaa palloa.
Menossa ovat Vaasa Rugby Club Foxesin harjoitukset iltamyöhällä Teeriniemen painisalilla. Tällä kertaa harjoitellaan taklaustilanteita ja sitä, miten peliä jatketaan niiden jälkeen.
Paikalla on seitsemän naista, joilta löytyy monenlaista liikuntataustaa. Joukkuelajeja on pelattu ja löytyy joukosta nyrkkeilijäkin, Satu Lampela.
– Kävin viime syksynä koittamassa kentällä tätä ja jäin koukkuun saman tien, naurahtaa Lampela.
Aluksi Lampela mietti, sopiiko hän yksilöurheilijana joukkuelajiin mutta epäilyt olivat turhia.
– Samoja asioita on kuin nyrkkeilyssäkin. Vastustajaa kunnioitetaan kentällä ja kun ottelu on ohi, ollaan taas kavereita.
Pidemmän aikaa lajia on harrastanut Jonna Ritala, joka on maajoukkuetason pelaaja 7-sarjan rugbyssa. Hän aloitti brittiläislähtöisen rugbyn pelaamisen seitsemän vuotta sitten, samaan aikaan kun Foxes perustettiin.
Ritala on pelannut muitakin joukkuelajeja, mutta rugby on vienyt voiton.
– Monipuolinen urheilulaji. Tämä vaatii monenlaisia ominaisuuksia. On vauhtia ja välillä vähän vaarallisia tilanteita, tosin niitä on hyvin vähän. Rugbyn arvot iskee itseen myös hyvin. Vastustajaa ja tuomaria kunnioitetaan kentällä, listaa Ritala.
Ritala muistelee joskus kuulleensa sanonnan, että futis on herrasmiesten peli, jota pelaavat huligaanit ja rugby on huligaanien peli, jota pelaavat herrasmiehet.
Marginaalilaji
Suomessa lisenssipelaajia naisten rugbyssa on reilu pari sataa. Määrä on ollut viime vuodet kasvussa ja joukkueita löytyy kymmenkunta.
Pohjalaismaakunnissa joukkue on Vaasan lisäksi Seinäjoella.
Uusia pelaajia toivotaan mukaan , sillä tällä hetkellä esimerkiksi Foxesissa on vain 7-8 aktiivista naista mukana.
Suomessa laji on pienen porukan harrastama, mutta maailmalla se nauttii suurta suosiota. Suomessa naiset pelaavat SM-sarjaa ja 1. divisioonaa. Foxes on mukana talvella seitsemän pelaajan joukkueellaan SM-tason 7-sarjassa ja kesällä he muodostavat porilaisten kanssa 15 pelaajan joukkueen 1. divisioonaan.
Seiska-maajoukkue pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sen kokoonpanossa on Ritalan lisäksi toinenkin vaasalainen, Eeva Pohjanheimo. Naisten 7-sarjan rugby oli mukana ensimmäistä kertaa olympialaisissa vuonna 2016 Riossa.
Rugbyn pelaaja ei pienistä hätkähdä
Rugbyn pelaajilta kysytään aina lajin vaarallisuudesta ja vammoista. Saman kysymyksen esitän minäkin, sillä laji on kontaktilaji eikä siitä puutu vauhtia. Hammassuojat ovat ainoat suojat , jota pelissä käytetään.
Satu Lampela ja Jonna Ritala ovat kumpikin säästyneet isommilta vaurioilta. Seitsemän vuoden vammalistalta löytyy yksi murtunut nenä, ja se on Jonnan mielestä aika vähän. Muutoin on milloin mitäkin pientä vauriota, vääntynyttä polvea tai sormia. Ja mustelmia.
– Joskus pelin jälkeen vertaillaan, että kenellä on komeimmat mustelmat, nauraa Ritala.
Isoimmilta vammoilta vältytään, koska kontaktia osaa odottaa.
– Ei tule yllätyksenä, että joku taklaa ja kaataa sut maahan. Ihan pienistä ei hätkähdetä, jos vähän kalahtaa – eikä sitä edes ehdi pelissä miettiä, sanoo Ritala.
Huikea ryhmähenki
Foxesin harjoituksissa nauru raikaa ja juttu lentää. Naiset sanovat kuin yhdestä suusta, että hyvä porukka on iso asia . Harjoitukset tehdään täysillä, sillä siitä ei haluta tinkiä.
– Me tehdään tätä tosissaan, mutta ei vakavissaan!
Rugbyssa hyvä yhteishenki ja hyvä fiilis yltää oman joukkueen ulkopuolellekin. Kentällä taistellaan, mutta kun peli on ohi, ovat joukkueet yhtä suurta rugbyperhettä.
Foxes matkaa viikonlopuksi Valkeakoskelle, jossa on edessä 7-sarjan toinen osaturnaus.