Madagaskarilla on takavarikoitu yli 10 000 äärimmäisen uhanalaista sädekilpikonnaa, kertoi WWF Suomi keskiviikkona.
Viranomaiset ja heidän kanssa yhteistyötä tehneet tahot olivat saaneet nimettömän vihjeen kilpikonnista, joita oli pidetty lounais-Madagaskarissa sijaitsevassa talossa. Lähes 10 200 löydetystä kilpikonnasta 9 760 oli elossa.
WWF:n mukaan kilpikonnia oltiin salakuljettamassa lemmikeiksi eri puolille maailmaa.
Eläimet on siirretty Mangilyn kilpikonnakeskukseen, jossa ne puhdistetaan, ruokitaan ja hoidetaan kuntoon ennen luontoon palauttamista.
Sädekilpikonnilla (Astrochelys radiata) käytävässä laittomassa kansainvälisessä kaupassa liikkuu paljon rahaa, sillä kilpikonnia myydään jopa yli 3 000 euron yksilöhintaan, kertoo WWF. Kilpikonnia uhkaavat laittoman villieläinkaupan lisäksi pyydystäminen ruoaksi sekä niiden elinympäristöjen katoaminen.
Sädekilpikonnat ovat erittäin pitkäikäisiä, vanhin tiedetty yksilö on elänyt 188-vuotiaaksi.
Kilpikonnia talossa pitäneet epäillyt salakuljettajat joutuvat oikeuteen.