Väestö ikääntyy, ja samalla muistisairaiden tai muutoin toimintakyvyltään heikentyvien vanhusten määrä lisääntyy.
Kun ihminen ei pärjää edes arkisten askareiden hoitamisessa omin voimin, mitä on tehtävissä? Kenen on otettava koppi jopa omia etujaan vastaan toimivasta vanhuksesta?
Yle Uutiset pani tenttipenkkiin kaksi vanhuusoikeuden asiantuntijaa. Oikeustieteen tohtorit Anna Mäki-Petäjä-Leinonen ja Urpo Kangas vastaavat.
1 §. Milloin omaisen on syytä olla huolissaan höpsöjä puhuvasta iäkkäästä läheisestään?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Ikääntyminen sinänsä ei aiheuta höpsähtämistä sen enempää kuin mikään muukaan ikäkausi. Esimerkiksi etenevät muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Muistisairautta voi olla syytä epäillä, jos läheisen toiminta muuttuu verrattuna hänelle tyypilliseen toimintaan ja jos hänen arkiselviytymisessään on vaikeuksia. Silloin läheistä voi kannustaa hakeutumaan muistitutkimuksiin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa, sen parempi.
Kangas: Jos iäkäs ihminen on omalla persoonallisella tavallaan höppänä, siitä ei juuri kannata olla huolissaan. Sen sijaan jos puheet ovat aikaisempaan verrattuna muuttuneet aivan oudoiksi, silloin on aihetta jo tehdä muutakin kuin nostella kulmakarvojaan.
2 §. Mitkä ovat varmat merkit siitä, että lähiomaisen oikeudellinen toimintakyky eli oikeustoimikelpoisuus horjuu jo pahan kerran?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Jos hän ei enää ymmärrä arkielämän järjestämisen eri vaihtoehtoja tai osaa arvioida niiden seuraamuksia. Esimerkiksi eurot ja markat saattavat mennä sekaisin tai laskujen maksu ei enää onnistu. Pankkikortin tai -tilin käytössä voi olla ongelmia, ja samoja hankintoja saatetaan tehdä useita kertoja muistamatta, että ne on jo tehty.
Kangas: Ulkoisesti havaittavia merkkejä ovat eksyminen, taloudellisten asioiden laiminlyönti, hygienian tason nopea heikkeneminen ja epäsäännöllinen ruokailu.
3 §. Kun tilanne on mennyt sekasortoiseksi, mitä omaisen on tajuttava tehdä ensimmäiseksi?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Ensin olisi syytä keskustella tuon toimintakyvyltään heikentyvän läheisen kanssa hänen tilanteestaan. Olisi myös syytä selvittää, onko hän varautunut mahdolliseen tulevaan toimintakyvyttömyyteensä tekemällä esimerkiksi edunvalvontavaltuutuksen. Jos edunvalvontavaltuutusta ei ole, kannattaa miettiä, olisiko sen tekeminen tässä vaiheessa vielä mahdollista. Tähän voidaan pyytää lääkärin arviota henkilön oikeudellisesta toimintakyvystä. Viimesijaisena keinona on edunvalvojamääräyksen hakeminen tuomioistuimesta.
Kangas: Silloin on aihetta selvittää, onko omainen itse huolehtinut edunvalvontavaltuutuksesta vai pitääkö hänelle määrätä edunvalvoja.
4 §. Jos vanhus on ehtinyt haaskata koko omaisuutensa turhuuteen tai tullut pahasti huijatuksi, onko enää mitään tehtävissä?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Mikä on ”omaisuuden turhuuteen haaskaamista”? Se, mikä omaisesta voi tuntua haaskaamiselta saattaa olla vanhuksen aitoa, pätevää päätöksentekoa. Kuuluuko se ylipäätään omaiselle tai muulle läheiselle, mitä päätöksentekokykyinen vanhus omaisuudellaan tekee? Jos kuitenkin on suhteellisen selvää, että henkilö ei ole ymmärtänyt tekemäänsä oikeustoimea tai häntä on käytetty taloudellisesti hyväksi, oikeustoimet voidaan riitauttaa, viime kädessä tuomioistuimessa.
Kangas: Jos henkilö tuhlaa oman omaisuutensa, sille ei oikein voi tehdä mitään. Niissä tapauksissa, joissa ihmistä on huijattu esimerkiksi myymään oma asuntonsa alihintaisella kaupalla, kauppaa voi yrittää saada puretuksi tuomioistuimessa.
5 §. Mikä on viisain tapa varautua omaan vanhuudenheikkouteen jo ennakolta?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekeminen. Edunvalvontavaltuutuksessa henkilö valtuuttaa etukäteen jonkun luotetun henkilön huolehtimaan asioistaan sen varalta, että hän myöhemmin tulee kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Edunvalvontavaltuutus voi koskea sekä taloudellisten että esimerkiksi asumista koskevien päätösten tekemistä. Hoitotahdossa henkilö voi antaa määräyksiä hoidostaan ja hoivastaan. Siinä voi ilmaista myös elämänarvojaan, tottumuksiaan ja toimintatapojaan eli sellaisia itselle tärkeitä asioita, joita toivoo omassa hoivassaan ja hoidossaan otettavaksi huomioon.
Kangas: Oikeastaan ainoa tehokas juridinen keino on edunvalvontavaltuutus. Sen voi aktivoida siinä vaiheessa kun omat henkiset voimavarat ovat alentuneet sille asteelle, ettei enää voi itse hoitaa omia asioitaan. Sitä ennen kuitenkin kannattaa terveellä tahdolla tehdä testamentti. Elämän raihnaisen ehtoopuolen sairaanhoitoa varten voi olla viisasta laatia hoitotahto. Siihen voi kirjoittaa toiveekseen jopa sen, että minun on saatava ryyppy konjakkia joka ilta ja että hoito on lopetettava heti kun konjakki ei enää maistu.
6 §. Mitä sitten tehdään, jos omaiset viis veisaavat henkisesti riutuvan vanhuksensa asioiden hoitamisesta?
Mäki-Petäjä-Leinonen: Holhoustoimilain mukaan kenellä tahansa on oikeus ilmoittaa maistraatille edunvalvonnan tarpeesta, jos hän havaitsee, että henkilö ei enää kykene hoitamaan asioitaan ja on avun tarpeessa. Lisäksi kunnan sosiaalihuoltoon voidaan tehdä vanhuspalvelulain mukainen niin sanottu huoli-ilmoitus, jos vanhuksen havaitaan olevan palvelun tarpeessa.
Kangas: Meillä ei oikeastaan ole sellaista järjestelmää, jossa vastuu vanhusten hoidosta kuuluisi ensisijaisesti omaisille. Asioiden hoitamisesta periaatteessa vastaa tällaisessa tapauksessa vanhukselle määrätty edunvalvoja, jota maistraatti valvoo.
OTT Anna Mäki-Petäjä-Leinonen on Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimivan Hyvinvointioikeuden instituutin johtaja. OTT Urpo Kangas puolestaan on Helsingin yliopiston siviilioikeuden emeritusprofessori.