Aktiviteettipuistoyritys SuperParkin kaikki osakkeet on myyty omistusjärjestelyiden myötä. Uusi pääomistaja on kotimainen pääomasijoitusyhtiö Sentica reilun 50 prosentin osuudella.
Toinen uusi omistaja on valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi. Yhtiön tämänhetkinen johto sekä Takoa Invest ja Magic Angel jatkavat yhtiön omistajina. Yhtiön kainuulaiset perustajajäsenet säilyttävät noin 20 prosentin osuuden osakkeista. Johto pysyy samana.
Kaupassa Restamax ja Nordia Rahasto luopuivat kaikista osakkeistaan.
Neuvotteluja kotimaassa ja ulkomailla
Toimitusjohtaja Juha Tanskasen mukaan uudessa järjestelyssä haettiin kasvuvoimaa. SuperPark aikoo avata maailmalle sata puistoa vuoteen 2023 mennessä.
– Meillä olisi ollut eväät toteuttaa vielä tämän ja osaksi ensi vuoden suunnitelmat nykyisillä järjestelyillä, mutta aloitimme vajaa vuosi sitten katsomaan muita vaihtoehtoja, joilla kasvu saataisiin varmistettua. Kävimme erilaisia neuvonpitoja kotimaassa ja ulkomailla, kertoo Tanskanen.
SuperPark on perustettu 2012 Vuokatissa, ja sillä on 13 sisäaktiviteettipuistoa eri puolilla Suomea ja maailmalla. Yhtiön suunnitelmissa ei ole avata uusia puistoja kotimaahan kesällä 2018 avattavan Kalajoen Supercornerin jälkeen.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 7 758 000 euroa (Kauppalehti). Yhtiöllä on tällä hetkellä Suomessa noin 50 työntekijää.
SuperParkin suunnitelmissa on avata useita kohteita Kiinaan, Aasiaan ja Eurooppaan. Viime joulukuussa avattu SuperPark Hong Kong aloitti yhtiön kansainvälistymisen.