"Kerrostaloon muuttaa satanistinen seksikultti, joka aiheuttaa nikottelua naapurustossa.”
Jos kyseessä olisi ollut esikoisohjaajan pitkä fiktioelokuva, olisi Teemu Niukkasen jutustelu rahoittajien kanssa tällä synopsiksella jäänyt varmaan lyhyeksi.
Saatanan kanien aihe olisi ollut liian riskaabeli – vaikka oikeastaan elokuva ei kerro satanismista tai seksistä, vaan suvaitsevaisuudesta ja keskinäisestä ymmärryksestä.
Lyhytelokuvassa on enemmän varaa kokeiluille ja luovalle rönsyilylle. Sen ei tarvitse miellyttää mainostajia. Sen ei odoteta keräävän jättiyleisöjä, joille pitää tarjota pienin yhteinen nimittäjä. Siksi lyhytelokuva on Niukkasen mielestä hirveän mielenkiintoinen taidemuoto.
– Lyhytelokuvaa tehdään kohtalaisen halvalla, eikä siinä ole taloudellista painetta. Se mahdollistaa tekijöille vahvemman taiteellisen omaehtoisuuden kuin pitkä elokuva, jossa on paljon enemmän rahaa mukana kuviossa.
Voisi luulla, että näkyvyys maailman tärkeimmillä elokuvajuhlilla poikii mukavasti tuottoja lyhytelokuviin sijoitetuille euroille. Väärin luultu.
Niukkaselle lyhytelokuvan tekeminen oli harkittu liike kymmenen vuoden mainoselokuvauran jälkeen. Tavoitteena oli päästä tekemään jotain muuta.
– Halusin laajentaa reviiriäni pidempään muotoon ja enemmän omilla jaloillaan seisovaan tekemiseen. Haluan päästä tekemään muutakin kuin mainontaa, ja siinä mielessä Saatanan kanit oli puhtaasti työnäyte. Tavoitteeni on etabloitua komediantekijänä. Ei ole niin väliä, onko kyseessä televisiosarja, lyhytelokuva, vai pitkä elokuva.
Saatanan kanit aloitti festivaalisavottansa Sundancesta, mikä on todella kova saavutus. Festivaalin lyhytelokuvaohjelmistoon haki lähes 9 000 elokuvaa. Niistä alle prosentti läpäisi seuran.
Matkan varrella elokuva on lisäksi pokannut kunniakirjan muun muassa arvostetuilta Chicagon elokuvajuhlilta.
– Sundancen jälkeen meidän ei oikeastaan edes tarvinnut hakea festivaaleille, vaan meidät kutsuttiin. Se on niin merkittävä festivaali, että vaikka sieltä ei herunut palkintoa, tulee elokuva huomatuksi. Sundance poiki todella mielenkiintoisia kontakteja.
Niukkanen uskoo, että omintakeinen näkökulma ja yhteinen sävel käsikirjoittaja Antti Toivosen kanssa on Saatanan kanien menestyksen tae.
– Jos käsikirjoituksessa on tarkka havainto tästä meidän todellisuudestamme, ja sitä havaintoa on osattu käsitellä yllättävällä lähestymistavalla, se kantaa pitkälle.
Lyhyellä fiktiolla poikkeuksellisen komea vuosi
”Ei tässä mitään järkeä taloudellisesti ole.” ”Rahallisesti ihan tyhmää hommaa.”
Sellaisia vastauksia saa, kun kyselee ohjaajilta, tuottajilta ja käsikirjoittajilta, mitä hyötyä lyhytelokuvien tekemisestä on.
Viime vuosina Suomi on mainittu usein kansainvälisesti merkittävien elokuvafestivaalien ohjelmistojen ja palkittujen listalla. Erityisen hyvin on menestynyt lyhyt fiktio.
Teemu Niukkasen Saatanan kanit on esitetty runsaan vuoden aikana lähes sadalla eri festivaalilla. Se on pokannut niiltä kymmenkunta palkintoa.
Viimeksi suomalainen lyhytelokuva lunasti paikkaansa maailman vaikutusvaltaisimpien cinefiilien sydämissä Cannesin elokuvajuhlilla. Mikko Myllylahden ohjaama Tiikeri sai siellä maailmanensi-iltansa La Semaine de la Critique (Kriitikkojen viikko) -sivusarjassa.
Vielä suurempaa Cannes-menestys oli viime vuonna, kun Teppo Airaksisen ohjaama lyhytelokuva Katto pokkasi tuomariston kunniamaininnan Cannesin virallisessa lyhytelokuvasarjassa.
Rahallisesti lyhytelokuvien tekeminen on tosi tyhmää.
John Lundsten
Jo se, että elokuva valittiin yhdeksän ehdokkaan joukkoon, oli merkittävä etappi suomalaiselle lyhytelokuvalle. Tarjokkaita oli lähes 5 000 ja Suomen edellisestä edustuskerrasta oli vierähtänyt jo kuusitoista vuotta.
Katon tuottajan, TACK Filmsin John Lundstenin mielestä suomalaisen lyhytelokuvan menestys perustuu hyvin kerrottuihin, hyviin tarinoihin ja Suomen elokuvasäätiön vientitukeen – sekä rahalliseen että strategiseen.
Keskeinen tekijä voittoputkessa on Lundstenin mukaan myös yksi tietty lyhytelokuva, Tuffi Filmsin tuottama ja Selma Vilhusen ohjaama Pitääkö mun kaikki hoitaa. Sen Oscar-ehdokkuus neljä vuotta sitten sähköisti koko alaa ja kohotti kollektiivista itseluottamusta.
– Kun he saivat ehdokkuuden, työskentelimme samassa työhuoneessa. Tuli tunne, että jos he pystyvät siihen, niin pystymme mekin. Se loi koko alalle mentaliteetin, että ei menestys ulkomailla ole niin outoa ja kaukaista kuin luultiin.
Voisi luulla, että näkyvyys maailman tärkeimmillä elokuvajuhlilla poikii mukavasti tuottoja lyhytelokuviin sijoitetuille euroille. Väärin luultu.
Palkaksi lisää töitä
Lyhytelokuvalla ei kukaan rikastu. Jos jotain tulee, sillä hädin tuskin kattaa kulut, laskeskelee Katon tuottaja John Lundsten.
– Todella menestyksellinen lyhäri voi tehdä 30 000–50 000 euroa, mutta sellainen on aivan ääritapaus. Katto ei päässyt lähellekään tuollaisia summia. Rahallisesti lyhytelokuvien tekeminen on tosi tyhmää.
Lundsten itsekin on elättänyt itseään muilla hommilla, esimerkiksi Putousta käsikirjoittamalla saadakseen tehdä lyhytelokuvia.
– Sillä palkalla ei kovin montaa kuukautta elä, mitä lyhytelokuvista tulee. Se on valitettavaa, mutta en usko, että siihen on luvassa muutosta. Työmäärä on silti valtava yhdessäkin lyhytelokuvassa suhteessa budjettiin, eikä se työ lopu ikinä. Selma Vilhusen Oscar-ehdokaslyhäriä lähetellään varmaan vieläkin festareille.
Mutta ei se mitään.
Kukaan ei tee lyhytelokuvia dollarin kuvat silmissään, Lundsten huomauttaa. Festivaalimenestys ei tuo tekijöille maallista mammonaa. Palkinnoista ja näkyvyydestä on muuta, pidemmän tähtäimen hyötyä.
Jos pitkän elokuvan edessä nähtäisiin sopivan mittainen lyhytelokuva, se saattaisi tuoda lisää kansallista huomiota taiteenlajille.
Otto Suuronen
Menestyksekäs lyhytelokuva voi avata ovia sekä kotimaassa että maailmalla niihin pöytiin, joissa päätetään seuraavien projektien rahoituksesta – myös pitkien elokuvien.
– Maailmalla reissatessa Cannesin palkinto on hyvä referenssi. TACK aikoo tehdä lisää lyhytelokuvia resurssien puitteissa, mutta me satsaamme myös pidempään. Me ollaan voitu Katolla todistaa, että osaamme tehdä viisitoista minuuttia ihan hyvää materiaalia.
Erityisen tärkeä käyntikortti lyhytelokuva on monelle uraansa aloittavalle ohjaajalle tai käsikirjoittajalle. Ennen kuin saa vastuulleen kokoillan elokuvan ja sen kyytipoikana tulevan kaupallisen paineen, täytyy osoittaa, että väline on hallussa.
Lyhytelokuva-Jussi on hyvä alku
Vaikka kotimainen lyhytelokuva kerää kiitosta maailmalla, on sen todellinen arvostus Suomessa vasta vähitellen heräämässä.
Keskeisin konkreettinen osoitus uudesta arvostuksesta on se, että tänä vuonna Jussi-gaalaan ilmestyi oma kategoria lyhytelokuvalle 38 vuoden tauon jälkeen. Sarjan voitti Katto.
Tuottaja John Lundsten uskoo, että Jussi nostaa lyhytelokuvan painoarvoa koko alan silmissä.
– Se osaltaan osoittaa, että lyhärit ovat ihan oikeaa elokuvaa. On todella hölmöä, että omaa kategoriaa ei aiemmin ollut, vaikka suomalaiset lyhytelokuvat ovat kansainvälisesti käsittääkseni menestyneempiä kuin pitkät. Ehkä tästä seuraa myös se, että pitkien elokuvien tekijät kiinnostuvat kunnolla katsomaan lyhytelokuvia ja huomaavat, että asioita voi tehdä rohkeammin kuin he tekevät.
.
Lyhytelokuvien kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen Suomen elokuvasäätiöstä uskoo, että Jussi-palkinto saa elokuvantekijät kiinnostumaan entistä enemmän lyhyestä muodosta. Ja lyhytelokuvan sateenvarjon alle mahtuu lähes mitä tahansa.
– Elokuvasäätiössä se varmaankin tarkoittaa hakemusmäärien kasvua. Me toki toivomme, että siitä syntyisi mahdollisimman hyviä tarinoita. Jos ajattelee Jussi-palkintoa ja muutenkin suomalaista lyhytelokuvaa, niin sinne mahtuu kokeellista elokuvaa, animaatiota, dokumenttielokuvaa ja fiktiota; kaikki elokuvan lajityypit.
Vahva merkki kasvavasta kiinnostuksesta kotimaiseen lyhytelokuvaan on sekin, että se löytää paikkansa entistä useammin myös suomalaisten festivaalien ohjelmistosta. Tänä vuonna esimerkiksi Espoo Cinén kotimainen juhlanäytös keskittyi ensimmäistä kertaa lyhytelokuvaan.
Ajan voisi käyttää hyödyllisemmin, mutta lyhytelokuvien tekeminen on kivaa, se luo hyvää meininkiä
John Lundsten
Ohjelmistopäällikkö Mickael Suomisen mukaan festivaali halusi olla mukana lyhytelokuvan arvonnousussa, vaikka Espoo Cinén syömähammas on perinteisesti ollut pitkä eurooppalainen taide-elokuva.
– Yksi asia, joka meidät havahdutti tähän ilmiöön oli se, että lyhytelokuva palasi Jussi-gaalaan. Me osallistuimme itsekin esivalintaraatiin.
Suomisen mukaan laadukkaita lyhytelokuvia oli tarjolla niin paljon, että runsaudenpula oli lähes ahdistava.
– Monet näkevät yhä lyhytelokuvan ensimmäisenä elokuvana tai opiskelijaelokuvana, vaikka meillä on monia pitkän linjan tekijöitä, jotka ovat perehtyneet nimenomaan lyhytelokuvaan. Novelli jää toki kirjallisuudessakin romaanin varjoon usein.
Elokuvasäätiön Otto Suurosen mielestä on valitettavaa, että Suomessa lyhytelokuva näyttäytyy marginaalisempana lajina kuin maailmalla.
– Jos ajattelee kansainvälistä menestystä ja näkyvyyttä, niin se ei tunnu tarpeeksi heijastuvan Suomeen. Esimerkiksi alkuelokuvaperinteen elvyttäminen voisi olla hyvä asia. Jos pitkän elokuvan edessä nähtäisiin sopivan mittainen lyhytelokuva, se saattaisi tuoda lisää kansallista huomiota taiteenlajille.
Suurosen mielestä ammattimainen lyhytelokuvan levittäminen on kaikkiaan heikolla tolalla Suomessa.
– Uusi Kino on oiva ja perinteikäs paikka lyhytelokuvalle, mutta sekin on aika marginaalisella esityspaikalla tiistain myöhäisillassa.
Tehdään, koska tykätään tehdä
Lyhytelokuva ansaitsee paremman paikan parrasvaloissa, eikä rahakaan haittaa. Niitä kuitenkin tehdään muista syistä kuin hyötymielessä, huomauttaa Katon tuottaja John Lundsten.
Lyhytelokuvien tekeminen pitää luovan lihaksen vetreänä. Suomessa pitkien elokuvien valmisteluun ja rahoituksen kanssa puljaamiseen voi mennä vuosikausia. Silti lopputulos voi olla, että koko projekti ajaa kiville.
– Sen sijaan, että kirjoittelee käsiksiä, jotka eivät toteudu, tai odottelee loputtomiin sitä yhtä isoa projektia, on tärkeää voida tehdä lyhyttä.
Lundsten muistuttaa, että jopa animaatiojätti Pixar puskee studioiltaan silloin tällöin lyhytelokuvia, vaikka siinä ei ansaintalogiikalla ole järjen häivää.
– Kun pitkä animaatio on niille miljardiluokan bisnes, ei lyhytelokuvan tekeminen voi olla mitenkään järkevä veto. Sen ajan voisi käyttää hyödyllisemmin, mutta lyhytelokuvien tekeminen on kivaa, se luo hyvää meininkiä.
