Italiassa presidentti Sergio Mattarella on antanut toisen kerran mandaatin Giuseppe Contelle hallituksen muodostamiseen. Conte oli pääministeriehdokas jo aikaisemmassa vaiheessa.
Mattarellan torstai-iltana tavannut Conte esitteli ministerilistan ja hallituksen on määrä vannoa virkavalansa perjantaina.
Aikaisemmin vaalit voittaneet populistipuolueet Viiden tähden liike ja Pohjoisen liitto kertoivat, että poliittisen hallituksen muodostaminen Italiaan näyttää sittenkin onnistuvan.
Presidentti Sergio Mattarella hylkäsi jo kertaalleen puolueiden ministerilistan. Ongelmaksi muodostui valtiovarainministeriksi esitetty Paolo Savona, jonka mielestä Italian tulisi erota euroalueesta.
Puolueet luopuivat Savonasta ja asettivat uudeksi valtiovarainministeriehdokkaaksi taloustieteen professorin Giovanni Trian.
Savona nousee Eurooppa-ministeriksi.
Viiden tähden liikkeen johtajasta Luigi Di Maiosta on tulossa talouskehitysministeri ja Pohjoisen liiton johtajasta Matteo Salvinista sisäministeri.
Ensimmäisen yrityksen epäonnistuttua Mattarella nimitti maanantaina Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ekonomistin Carlo Cottarellin muodostamaan virkamieshallitusta. Sovun löydyttyä Cottarelli on astunut syrjään.
Lisää aiheesta:
Italiassa yritetään hallitusta jo kerran hylätyltä pohjalta
Italiaan nimitettiin uusi hallituksenmuodostaja: Nyt yrittää Carlo Cottarelli