– Missä kaikki ovat?
Näin saattaa huutaa monikin esimerkiksi lauantai-illan yksinäisyydessään. Mutta kun samaa pohti italialais-yhdysvaltalainen fyysikko Enrico Fermi 70 vuotta sitten, muodostui kysymyksestä klassikko, jota maailmankaikkeudesta elämää etsivät ovat toistaneet vuosikymmenten ajan.
Fermin paradoksiksi nimetty kysymys syntyi ihmetyksestä, ettemme ole kuulleet viestin viestiä aurinkokuntamme ulkopuolelta, vaikka yksin Linnunradassa on satoja miljardeja tähtiä.
Linnunrata ensimmäisine tähtineen on ollut jossain muodossa olemassa jopa kymmenen miljardia vuotta. Kaiken järjen mukaan jossain muuallakin olisi pitänyt syntyä elämää, jopa älyllistä elämää – kehittyihän sitä Maassakin.
Niin tutkijat kuin maallikotkin ovat tarjonneet erilaisia vastauksia Fermin paradoksiin. Vieraan älyelämän on muun muassa epäilty välttelevän meitä, horrostavan jossain tai ehkäpä evoluutio ei vain etene. Siellä jossain.
Ehkä emme tunnista vierasta elämää...
Uusimman ehdotuksen vastaukseksi tarjoaa teoreettinen fyysikko Aleksander Berezin moskovalaisesta MIET-yliopistosta. Hän on nimennyt teoriansa "ensimmäisenä sisään, viimeisenä ulos" -ratkaisuksi.
Berezinin mukaan voi olla, ettemme tunnista ulkopuolista elämää, koska se on jotain aivan muuta kuin mitä oletamme. Hänen mukaansa käsitykset vieraasta älystä ovat usein olleet liian rajoittuneita.
Avaruudessa piileksivä äly voi esiintyä kaltaisinamme biologisina organismeina, mutta myös esimerkiksi tieteiskirjailija Stanislaw Lemin Solaris-romaanissa kuvaaman kaltaisina planeetan kokoisina superorganismeina. Yksi mahdollisuus on luojaansa vastaan kapinoinut tekoäly, Berezin luettelee.
...joten tulemme jyränneeksi sen
Venäläisfyysikon mukaan voi olla, että vieras äly ei ole saavuttanut teknologiaa, jolla se pystyisi avaruusmatkailuun tai viestimään aurinkokunnasta toiseen. Se voi silti olla olemassa, mutta Fermin paradoksi jää ratkaisematta.
Mutta jos sivilisaatio saavuttaa kyvyn liikkua tähtien välillä., alkaa se luonnostaan tuhoamaan elämää, jonka kanssa se ajautuu tekemisiin. Näin se vahvistaa omaa olemassaoloaan.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kehittynyt sivilisaatio tieten tahtoen hävittäisi muita elämänmuotoja. Vierasta elämää voi tuhoutua vaikkapa samaan tapaan, kuin esimerkiksi muurahaiskeko jyrätään puskutraktorilla uusien rakennusten alta ilman, että asiaa edes huomataan.
Berezin ei ajattele, että ihmiskunta asuttaisi tällaista muurahaiskekoa, vaan päinvastoin, ihmiskuntakin voisi olla se, joka tulevaisuudessa tuhoaa muita.
Hän perustelee ajatusta sillä, että koska emme ole havainneet tähtien väliseen liikenteeseen kykeneviä sivilisaatioita, voi hyvin olla, että me olemme se ensimmäinen.
Darvinismia avaruudessa?
Muun elämän tuhoaminen ei siis olisi välttämättä tahallista tai erityisen tietoista – se vaan tapahtuisi ilman että yksilöt pystyvät siihen puuttumaan.
Muita esimerkkejä samankaltaisesta
toiminnasta ovat Berezinin mukaan vapaa markkinakapitalismi sekä tekoäly, jonka valta on rajoittamatonta. Tekoäly voisi tuottaa loputtomasti kopioita itsestään, ja saada valtaansa kokonaisia galaksijoukkoja. Kukaan ei voisi kysellä siltä perusteluja toimilleen. Ainoa mikä merkitsee on, että se kykenee siihen.
Kyse olisi siis eräänlaisesta darvinismista avaruuden mittakaavassa.
Berezin sanoo toivovansa, että hän on väärässä. Toisaalta tällainen ajattelu ei tunnu hänestä kaukaiselta, jos sitä vertaa tapaan, jolla ihmiskunta on ottanut maapallon haltuunsa.
Ihmiskunta voi hyvin olla ensimmäinen, joka saavuttaa kyvyn liikkua tähtien välillä, ja hyvin todennäköisesti se olisi myös viimeinen, joka sammuttaa valot, Berezin uskoo.
Berezinin artikkeli on julkaistu ArXiv.comissa. Muu tiedemaailma ei ole vielä vertaisarvioinut sitä.