KPV Akatemiassa Kokkolassa jalkapalloa pelaava Miko Tornikoski pulitti muutama vuosi sitten 50–100 euroa kaudessa sakkoa joukkueen kassaan. Nuori mies pelasi ensimmäistä kauttaan miesten sarjassa, ja maksuja kertyi.
– Olen saanut sakkoa siitä, että olen laulanut Cheekiä treeneissä, ollut lakki päässä, ottanut tyhmiä keltaisia kortteja suunsoitosta, tuomarille huutelusta ja niin edelleen. Punaista en tainnut saada, Miko Tornikoski muistelee.
Sakkolista on joukkueen keino kerätä rahaa yhteisiin menoihin. Työnjako on selvä: pelaajat valitsevat sakkokeisarin**,** joka suunnittelee listan ja perii sakot, joukkue päättää listan sisällöstä.
– Hyvä sakkokassa kasataan niin, että ensin päätetään minne mennään, sitten tehdään budjetti ja luodaan säännöt. Mahdollisimman laveita ja ympäripyöreitä, jotta on tulkinnanvaraa. Itse nautin sellaisesta suunnattoman paljon, KPV Akatemian pitkäaikainen sakkokeisari Aki Lyyski valottaa.
Suomessa sakkolistat ovat käytössä lähinnä aikuisten sarjoissa, juniorijoukkueissa ne ovat harvinaisia. Ideana on ylläpitää kuria ja kerätä rahaa yhteiseen hyvään. Palloliiton valmentajakouluttaja Marko Viitanen ei kannata sakkolistoja junioripuolella, mutta pitää joukkueen säännöistä kiinni pitämistä tärkeänä. Se tukee tavoitteiden saavuttamista ja vastuun ottamista paitsi itsestä, myös porukasta. Aikuisten puolella sakkolistat voivat tukea joukkueen toimintakulttuuria.
KPV:n edustusjoukkueen sakoista vastaava Timo Rauhala on ollut sakkokeisarina myös SJK:ssa. Hän painottaa asian yhteisöllistä merkitystä.
– Tällä tavalla saadaan valvottua, että joukkueen sääntöjä noudatetaan. Muuten myöhästelyt ja muut ovat omantunnon kysymyksiä. Aina löytyy ihmisiä, joille se kymmenen minuuttia ei paina mitään, kun tulee myöhässä treeneihin.
Sakotonta kuukautta ei ole
Periaatteessa pelaajien sakot voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Pohjana ovat yleiset toimintaan ja käyttäytymiseen liittyvät ohjeet.
– Tervehditään, ollaan ajoissa, ilmoitetaan poissaoloista, ei oteta tyhmiä kortteja. Ne ovat aiheellisia, Miko Tornikoski luettelee.
Joukkueissa on aina kiinnitetty huomiota myös pukeutumiseen ja pukukoppikäyttäytymiseen.
– Olen tykännyt ihan surutta rokottaa siitä, jos joku haluaa olla erilainen kuin muut. On selvää, että ruma asu (naapurijoukkueen väriset bokserit) on aina sellainen, mistä sakotetaan, Aki Lyyski nauraa. Pieru pukukopissa maksaa 1 euron, alastomana 2 euroa.
Sakotonta kuukautta ei ole olemassa.
– Niin säntillistä kaveria ei ole, ettei kuukaudessa tekisi yhtään virhettä. Pakko siitä on sakkoa tulla, jos ei ole sakkoa, Timo Rauhala jatkaa.
Sakkolistalla on luonnollisesti myös joukkueen sisäisiä piloja. Joukkuekaveria ei saa esimerkiksi haukkua kääpiöksi, vaikka hän lyhyt onkin. Kiellettyjä voivat olla myös TV-sarjan juonipaljastukset.
– Aikoinaan seurasin Temptation Islandin ensimmäistä tuotantokautta jälkilähetyksenä. Tuli hyvä sakko, jos joku meni möläyttämään siitä jotain ja niitä möläyttelijöitä oli, ikävä kyllä, Lyyski muistelee.
Maksu batheina
Sakkolistakulttuuri ovat tullut Suomeen ulkomaiden suurista seuroista ja huippu-urheilusta. Siellä sakot ovat tuntuvia. Täällä yksittäiset sakot vaihtelevat pääasiassa eurosta pariin euroon. Pelipäivänä rapsahtaa tuplasakko. Jos taloudellinen tilanne on huono, voi neuvotella maksusuunnitelman.
– Tässä hommassa ei tienata miljoonia, joten sakkojen pitää olla inhimillisiä, jotta jokainen pystyy ne maksamaan, Rauhala painottaa.
Protestointi on yleistä.
– Yleensä samat tyypit purnaavat ja penäävät yhteenvetoa siitä, mistä sakot ovat tulleet. Minulla on päivämäärät ja syyt ylhäällä, ei niitä sinne päästä keksitä. Se on yksi syy, minkä takia olen joskus olen yrittänyt päästä pois sakkokeisarin tehtävästä, kun ei aina jaksa kuunnella. Toisaalta se on myös suola, aiheuttaa vastakkainasettelua ja on hauskaakin, Rauhala toteaa.
Sakot maksettiin aiemmin käteisellä, nykyisin myös verkkopankissa tai mobiilisti. Onpa niihin käytetty ulkomaan valuuttaakin.
– Yksi pelaaja maksoi parin viikon sakot Thaimaan reissulta jääneillä batheilla. Jouduin käymään pankissa vaihtamassa rahat. Virkailija oli vähän huulipyöreänä, mutta läpi meni, Lyyski kertoo.
Seuraavan kauden säännöissä määriteltiin valuutta.
Turhat kortit vähenivät
Sakkolistat ovat voimassa myös pelikentän ulkopuolella. Jos kysymyksessä on suurempi hölmöily, kapteenisto eli jury kokoontuu ja määrää sakon suuruuden.
– Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän pelaajat ovat roolimalleja. Heidän pitää myös käyttäytyä sen mukaisesti, Aki Lyyski muistuttaa.
Yhteiset säännöt ovat tärkeitä myös sen vuoksi, että joukkueen kanssa vietetään todella paljon aikaa vuodessa.
– Ensinnäkin tunnet kuuluvasi johonkin. Futisjoukkue on todella tiivis yksikkö. Tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun iso osa porukasta tarkkailee muita, että kuka siellä hölmöilee ja miten. Näissä piireissä käräyttäminen on aina suotavaa ja erittäin sallittua. Kun maksat tarpeeksi, opit ottamaan paitoja ja kenkiä kentän laidalta mukaan etkä unohtele tavaroita hujan hajan, Lyyski toteaa.
Joukkueet käyttävät sakkorahoja saunailtoihin, yhteisiin hankintoihin, pelaajien ylioppilas- tai valmistumislahjoihin, päätösreissuihin.
– Mukava sitten lokakuussa, kun ei tarvitse kerätä niin paljon rahaa, kun suurin osa reissusta on jo maksettu vuoden aikana, KPV:n Timo Rauhala muistuttaa.
Pelaajat pitävät sakkolistoja tarpeellisina ja joukkuehenkeä parantavina.
– Kyllä se pitää olla. Tämä on kuitenkin aikuisten jalkapalloa. Se yhdistääkin joukkuetta, vaikka tietysti pahalta tuntuu, kun joutuu maksamaan, mutta yhteiseen hyvään ne loppujen lopuksi menevät, Miko Tornikoski toteaa.
Tornikoskea sakot kirpaisivat sen verran, että hölmöjä varoituksia tulee nykyisin vähemmän.
– Kyllähän ne vaikuttivat, vaikka olivat muutaman euron sakkoja, mutta kun ei ollut töitä eikä rahaa.
Entä julkisuussakko? KPV:n edustusjoukkuella sellaista ei ole. Akatemialla on ollut.
– Kyllähän julkkiksilla on varaa maksaa. Kyllä se sen mukaan laitetaan, Aki Lyyski virnistää.