Meneillään on historiallisen pitkä kuiva kausi ja tämän vuotinen Jukolan viesti järjestetään rutikuivassa kangasmaastossa. Viikonlopuksi on luvattu hellelukemia. Kun tähän lisätään aukealla puhaltava tuuli, on vaara metsäpalon syttymisestä suunnistuksen suurtapahtumassa todellinen.
Lahden ja Hollolan Jukolaan osallistuu noin 20 000 suunnistajaa. Lisäksi paikalle saapuu järjestäjiä ja yleisöä, kokonaiskävijämääräksi arvioidaan jopa 50 000. Ainakin osa telttailee alueella.
Pitkään jatkunut sateeton kausi on nostanut metsäpalon riskin ennätyksellisen korkeaksi.
– Jännityksellä on odotettu kunnon vesikuuroa, kertoo kilpailunjohtaja Jorma Aherto.
Järjestäjät painottavat, ettei metsäpalovaroituksen aikana saa tehdä avotulta. Palovaaraa lisää se, että kilpailukeskuksen pääväylät ja olutrastin ympäristö on pölyn sitomiseksi päällystetty hakkeella.
Vaahtosammuttimia on sijoitettu 40 metrin etäisyydelle toisistaan. Lisäksi teltta-alueelle on tuotu useita 150 litran vesi-astioita, jotka pidetään täysinä. Näillä hoidetaan alkusammutustyöt, mikäli tuli pääsee irti.
– 50 000 ihmistä on niin iso joukko, että jotakin voi sattua, toteaa Aherto.
Tupakointi kielletään kokonaan
Turvallisuuspäällikkö Raine Nurminen kertoo, että tupakointi kilpailualueella on päätetty kieltää kokonaan. Nurmisen mukaan suunnistajista harva polttaa, joten ongelma on toimitsijoiden ja yleisön tupakointi.
Pääväylät on etukäteen kasteltu ja suolattu, mutta se ei riitä.
– Pitäisi tulla 60 milliä tasaista vesisadetta, ennen kuin sillä olisi mitään vaikutusta kuivuuteen, sanoo Nurminen.
Vaahtosammuttimia tuodaan myös pelloille, joita käytetään parkkipaikkoina. Nurmisen mukaan esimerkiksi katalysaattoriauto voi helteessä sytyttää rutikuivan pellon.
– Mikäli vielä tuulee kovemmin, tuli leviää todella nopeasti.
Pieni oma kaupunki
Kilpailunjohtaja Jorma Aherto kertoo, että Jukolan viestin järjestelyt ovat edenneet aikataulussa.. Hälvälän vanhan lentokentän alueelle Hollolaan on rakennettu pieni kaupunki. Paikka on hyvä, koska vesijohdon runkoverkko ja sähkölinja kulkevat kisakeskuksen vieressä.
Kytkökset kilpailukeskukseen on tehty sähköyhtiö Lahti Energian avulla. Lisäksi talkoolaisten joukossa on kymmenkunta eläkkeellä olevaa sähkömiestä, jotka ovat ahertaneet alueen sähköverkon kimpussa viime syksystä.
Keskiviikkona ennen kilpailua testataan sähköverkon varajärjestelmä. Käytännössä kilpailukeskus irrotetaan hetkeksi runkoverkosta, jotta nähdään kuinka varajärjestelmät toimivat.
– Testaamme generaattorit. Esimerkiksi tulospalvelussa tietokoneet toimivat varajärjestelmällä hyvin jonkin aikaa, toteaa Aherto.
Paljon sähköä kuluttavat keittiöt, joissa tehdään jatkuvasti ruokaa. Kisakeskuksen pääravintolassa valmistaudutaan myymään 20-30 tuhatta ateriaa. Alueelta löytyy myös kasvisruokaa tarjoava grilli ja olutbaari.
Sähköverkon lisäksi Jukolan kilpailukeskukseen on rakennettu vesihuolto. Alueelle on vedetty vajaat kolme kilometriä vesiputkea, johon on tehty noin 100 liitosta. Vettä kuluu 400-500 kuutiota.
–Saunan yhteydessä on pesupaikka, jossa käy pesulla noin 20 000 kilpailijaa. Saunojia odotetaan olevan noin 10 000, summaa Aherto.
Liki 2000 talkoolaista
Valtaosa tämän vuotisen Jukolan viestin vapaaehtoisista työntekijöistä on ensimmäistä kertaa järjestämässä Suomen suurinta suunnistustapahtumaa. Päijät-Hämeessä järjestettiin edellisen kerran Jukolan viesti vuonna 2002 Vesivehmaalla.
– Asikkalan Jukolasta on jo kuusitoista vuotta. Muutamia rautaisia ammattilaisia mukana yhä, mutta pääosin talkoolaiset ovat uusia.
Yhteensä mukaan on saatu 1933 talkoolaista. Kilpailunjohtaja Jorma Aherto arvelee, että Lahdessa toissatalvena pidettyjen MM-hiihtojen hyvä pöhinä on kannustanut vapaaehtoisia osallistumaan myös Jukolaan.
Tietoliikenneyhteydet ovat iso operaatio
Puolustusvoimat on ollut mukana Lahden ja Hollolan Jukolan viestin rakennustöissä. Maastoon vedetään 12 kilometriä valokuitukaapelia. Kilpailukeskukseen tulee 5,5 km valokuitua, jotta myyntipaikkojen kassapalvelut ja muut tietoliikenneyhteydet saadaan toimimaan kunnolla.
Jukolan kilpailualueelle on rakennettu mobiiliverkko, jolla on valmius turvata jopa 68 000 ihmisen puhelimen käyttö.
– Mikäli 50 tuhatta ihmistä lataa yhtä aikaa YouTubeen kuvamateriaalia, verkko saattaa ylikuormittua ja yhteys katkeaa, sanoo Aherto.
Järjestäjät suosittelevatkin kilpailijoita ja yleisöä käyttämään Jukolan omaa tulospalvelua. Tarjolla on ensimmäinen Jukola-sovellus, jonka voi ladata omalle älypuhelimelle sovelluskaupasta. Järjestäjien mukaan sovellus helpottaa palvelujen löytämistä.
– Karttapohjalla osoitetaan mistä löytyvät lähimmät vesipisteet, vessat ja myyntipisteet. Kyseessä on pilotti, joten pientä takkuilua toimivuudessa voi alussa olla, muistuttaa Aherto.