Auttaako häkämittari odottavaa äitiä lopettamaan tupakoinnin vai ei? Tästä on erimielisyyttä Kuopion kaupungin äitiysneuvolan asiantuntijoiden ja häkämittareita kaikkiin Suomen neuvoloihin ajavan Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston välillä.
Kuopion kaupungin perusturva- ja terveyslautakunta käsittelee tiistaina valtuustoaloitetta, jossa esitetään, että kaikkiin Kuopion äitiysneuvoloihin hankittaisiin häkämittarit. Niillä mitataan odottavan äidin hengityksen häkäpitoisuutta.
Kuopion kaupungin äitiysneuvolan asiantuntijat eivät kuitenkaan suosittele häkämittareiden hankkimista, koska niiden vaikutuksesta tupakoinnin lopettamiseen raskausaikana ei löytynyt selvää tutkimusnäyttöä.
– Toivoisimme, että vielä odotettaisiin, että tulisi enemmän kotimaista näyttöä siitä, onko häkämittaus todella vaikuttavaa ja tehokasta ja auttaako se todella tupakoinnin lopettamiseen, kertoo yksi asiantuntijoista, terveyskeskuslääkäri Päivi Nuttunen.
– Emme tietenkään sano kokonaan ei tälle asialle, vaan toivomme, että tilannetta seurataan.
Lisäksi Kuopiossa aiemmin käytössä olleet mittarit ovat näyttäneet virheellisiä lukemia tupakoimattomille, kun ne ovat olleet käytössä jonkin aikaa. Kuopion kaupungin äitiysneuvolan asiantuntijat toteavatkin, että mittarit näyttävät tarvitsevan säännöllistä huoltoa ja kalibrointia, jonka järjestämisestä olisi sovittava etukäteen.
Ylä-Savossa hyviä kokemuksia
Häkämittareiden puolesta kampanjoivan naistentautien erikoislääkärin Hannu Vierolan mukaan tutkimusnäyttöä häkämittarin tehokkuudesta on jo tarpeeksi. Suomessa asia on niin tuore, ettei aiheesta ole vielä julkaistu tutkimuksia – mutta tekeillä on, Vierola kertoo.
– Englannissa häkämittarit ovat kuuluneet Käypä hoito -suosituksiin jo kahdeksan vuotta. Jos haluaa esimerkkejä Suomesta, niin esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla, Tampereella ja Hämeenlinnassa on olemassa tupakoivan äidin hoitopolku, jossa häkämittari on yksi tärkeä osa.
Mittareiden toimintaongelmat Vierola kuittaa sanomalla, että nykyaikaiset mittarit toimivat varmasti ja niiden käyttöön saa myös koulutusta.
– Luulen, että yksi syy siihen, ettei homma pelaa, on se, että terveydenhoitajalla on epävarmuutta puhalluttaa äiti. Häntä ei ole neuvottu tarpeeksi. Puhalluttamisen pitää tapahtua hymyssä suin ja nätisti.
Vierolan perustama Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto esitti jo kolme vuotta sitten, että jokaiseen Suomen neuvolaan olisi saatava häkämittari. Myös Suomen Gynekologiyhdistys, Kätilöliitto ja Terveydenhoitajaliitto kannattavat ajatusta. Vierola kertoo, että eduskuntaankin on tulossa tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän esitys, jonka mukaan häkämittaukset pitäisi ottaa osaksi raskaana olevien tupakoitsijoiden neuvolakäyntejä.
Häkämittarit ovat käytössä neuvoloissa myös kaikissa Ylä-Savon kunnissa. Ensimmäinen häkämittari saatiin Iisalmeen lahjoituksena jo kolme vuotta sitten. Kokemukset ovat olleet hyviä, kertoo kätilö-terveydenhoitaja Ansu Falck.
– Lukemien näkeminen on ollut selvästi motivoiva asia. Olemme pyrkineet kirjaamaan lukemat myös äitiysneuvolan korttiin, josta on voitu seurata, miten arvo tippuu. Häkämittari on yksi hyvä työväline, jolla pyritään saamaan tupakointi loppumaan jo raskausaikana.
Nuoret äidit polttavat eniten
Raskauden lopussa tupakoivien osuus on laskenut Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimman, vuotta 2016 koskevan tilaston mukaan lähes puolet tupakoivista naisista ilmoitti päässeensä irti tupakasta raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Silti tupakoivien synnyttäjien osuus on Suomessa yhä Pohjoismaiden korkein: 7,2 prosenttia.
Sen sijaan raskauden alussa tupakoivien määrä on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolivälistä lähtien, vaikka sekin on hieman laskenut. Jossakin vaiheessa raskauden aikana tupakoi noin 14 prosenttia kaikista synnyttäjistä.
Nuorista, alle 20-vuotiaista sen sijaan lähes joka toinen tupakoi raskauden aikana. Heistäkin 40 prosenttia pääsi irti tupakasta raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana.
– Varsinkin nuo alle 20-vuotiaat pitäisi saada heräteltyä huomaamaan tupakoinnin vaikutus sikiölle. Tupakointi vaikuttaa lapsen älykkyyteen, aivoihin ja keuhkoihin, Hannu Vierola painottaa.