Kaipaatko erilaista näkökulmaa kesäiselle Turun-vierailulle? Kummitukset ja kauhutarinat kiinnostavat, ja osa yrityksistä on ryhtynyt käyttämään tarinoita myös markkinoinnissa.
Turusta tarinoita löytyy roppakaupalla. Oppaana toimiva Toni Enholm on koonnut tarinoita yhteen ja kertoo niitä Turussa kesällä järjestettävillä kierroksilla, joilla tutustutaan kaupungin pimeämpään puoleen. Osa tarinoista on löydetty Kansallisarkistosta vanhoja lehtiä selaamalla, osa puolestaan kuultu muilta ihmisiltä.
Nyt Enholm kertoo mielikuvitusta kutkuttavista tarinoistaan viisi. Niiden avulla voit katsoa Turkua uudesta vinkkelistä. Osa tarinoista on tosia, osan todenperäisyys jää lukijan harkinnan varaan.
1. Kuollut mies kävelee
Elettiin vuotta 1925. Turkulainen teurastaja J.M. Stolt oli nuoren, Matilda-nimisen naisen kanssa viettämässä iltaa Börs-ravintolassa Turun kauppatorin kulmalla. He lähtivät ravintolasta ja kulkivat Kauppiaskatua kohti kauppatoria.
Yhtäkkiä Kauppiaskadun ja Eerikinkadun kulman porttikongista ryntäsi kaksi mustiin pukeutunutta miestä, joista toinen iski puukolla Stoltia suoraan sydämeen. Mies kuoli välittömästi. Matilda pakeni paikalta.
Poliisit alkoivat tutkia asiaa aamulla. Erikoiseksi tapauksen tekee se, että ruumista ei suinkaan löydetty Kauppiaskadun ja Eerikinkadun kulmasta, jossa murha oli Matildan mukaan tapahtunut. Stoltin ruumis nimittäin löydettiin Kauppiaskatu 2:n edustalta, noin 200 metrin päästä puukotuspaikasta. Kadulla ei ollut raahausjälkiä eikä veritippoja, eikä kukaan ollut nähnyt, että ruumista olisi siirretty.
Murha on edelleen selvittämättä.
2. Aave urkuparvella
Kerrotaan, että Turun tuomiokirkon urkuri oli eräänä iltana jäänyt keräämään nuottivihkoja alttarilta kuoron iltaharjoituksen jälkeen. Urkuparvelta oli kuulunut oven pamaus, ja urkuri oli nähnyt jonkun liikkuvan. Hän oli nähnyt hahmon kävelevän parvella, nousevan reunustan päälle seisomaan ja pudottautuvan alas kohti lattiaa.
Kun hahmon olisi pitänyt iskeytyä lattiaan, hän oli hävinnyt. Epäillään, että joku on joskus tehnyt itsemurhan hyppäämällä urkuparvelta ja hyppääjän sielu on jäänyt kirkkoon kummittelemaan.
3. Apulainen kirjastossa
Kaupunginkirjaston miestyöntekijä sai tehtäväkseen hakea kirjaston kellarin arkistosta erään kirjan. Mies lähti kellariin ja yritti löytää kirjaa, mutta ei meinannut millään onnistua. Kun hän oli jo luovuttamassa, käytävällä hänen edessään kirjahyllystä ojentui naisen käsi. Kädessä oli juuri se kirja, jota mies oli etsinyt.
Mies säikähti, kiiruhti pois kellarista, ja kertoi, mitä oli nähnyt. Kollegat totesivat, että jaa, olet kohdannut vanhan harmaan rouvan. Hän liikkuu kirjastossa pukeutuneena 1800-luvun loppupuolen vaatteisiin. Nainen on ilmeisesti entinen kirjastonhoitaja, joka ei ole syystä tai toisesta poistunut kirjastosta. Hän auttaa edelleen siinä, missä apua tarvitaan.
4. Kumpi ampuu ensin?
Sisällissodan jälkeen Suomeen asetettiin laki, jonka mukaan yli kahdeksan hengen ryhmät eivät saaneet kokoontua iltaisin julkisilla paikoilla. Poliisit kulkivat valepuvuissa ihmisten keskuudessa kuuntelemassa ja seuraamassa, että lakia noudatettaisiin.
Vuonna 1919 Österbladin tontilla Turun keskustassa kaksi poliisia kohtasi toisensa. Kumpikaan ei tiennyt, että vastapuoli oli poliisi. Molemmat yrittivät saada toisen kertomaan henkilöllisyytensä ja syynsä siihen, miksi hiippailee pimeällä tontilla. Kumpikaan ei vastannut, koska poliisi ei saanut paljastaa henkilöllisyyttään.
Niinpä toinen poliiseista ampui toisen.
Ampumisen jälkeen hän löysi ruumiin taskusta henkilöpaperit ja säikähti, kun ymmärsi ampuneensa poliisin. Hän jätti ruumiin maahan ja pakeni paikalta.
Kolme viikkoa kohuttiin siitä, että joku oli tappanut poliisin. Lopulta ampujan omatunto alkoi soimata ja hän meni kertomaan esimiehelleen, että oli ampunut poliisin, muttei tiennyt ampumishetkellä tämän olevan poliisi.
Lopulta poliisia ei rangaistu, koska hän oli toiminut ohjeiden mukaan. Jos ihminen ei suostunut kertomaan henkilöllisyyttään, oli poliisilla lupa ampua.
5. Tosirakkautta
Erään aatelisrouvan mies oli sodassa, ja rouva kävi säännöllisesti Turun tuomiokirkossa rukoilemassa miehen turvallisen kotiinpaluun puolesta. Kun mies kaatui sodassa, nainen jatkoi rukoilemista. Hän rukoili, että miehen sielu pelastuisi.
Kolmen viikon kuluttua myös rouva itse kuoli, ilmeisesti suruun. Kuoleman jälkeen kirkon kappalaiset näkivät, että samalle penkille, jossa rouva aina istui, tuli rukoilemaan naishahmo. Häntä yritettiin lähestyä, mutta nainen ei reagoinut. Joko hän jatkoi rukoiluaan tai sitten hän katosi.
Kului kuukausi, ja miehen maallinen omaisuus saatiin siirrettyä taistelutantereelta Turun ja Kaarinan rajalle. Omaisuus haudattiin naisen viereen.
Sen koommin ei naista näkynyt Tuomiokirkossa. Kun hän oli saanut miehensä rinnalleen, ei hänellä ollut enää syytä rukoiluun.
