PEKING Olimme tulossa iltaruuhkassa yhdestä Pekingin tuhansista ostoskeskuksista. Tilasimme auton Didillä, joka on Kiinan versio kyydinvälityspalvelu Uberista. Auto saapui ja pysäytti tien laitaan, tuosta vain toisen autoilijan eteen, kuten aina.
– Jee, turvavyöt, kommentoin kiivetessäni takapenkille.
Vyön löytyminen oli tavallista todennäköisempää, koska kuski oli yksityisautoilija, ei taksikuski. Didillä voi näet tilata molempia.
Pekingiläistakseissakin on kyllä usein itse vyöt, mutta takapenkillä vastakappaleet on useimmiten jätetty penkin suojaksi laitetun kankaan alle.
Kiinnitin vyöni ja seurueen nelivuotias kömpi syliini uupuneena. Iltapäivä oli kulunut sisäleikkipuistossa, kiinalaisittain jalostuneessa hoplopissa, missä lapset pääsevät kokeilemaan eri ammatteja. Hän oli ollut päivän aikana sammuttaja, ensihoitaja, poliisi ja huippumalli.
Syli kiinnosti enemmän kuin penkki.
Lapsen äiti pohti etupenkillä, miten hän vielä Suomessa ajatteli kantavansa turvaistuinta mukanaan kaikkialle. Nyt turvavyönä toimivat minun käteni.
Edellisellä viikolla perhe oli matkustanut pikkubussilla maalle. Kolme lasta ja joukko aikuisia. Lapsi köytettin penkkiin turvavyöllä, mutta istuin oli rikki. Se lonksui edestakaisin kuskin tehdessä äkkijarrutuksia Pekingin ulosmenoteiden äkkipikaisessa liikenteessä.
Kiinalaislapset olivat poukkoilleet autossa vapaana kuin flipperipallot.
– Ei me tarvita turvavöitä, eräs vanhemmista oli sanonut.
Lopulta yksi lapsista kuitenkin joutui vöihin, jotta epäreiluuden tunteelta vältyttäisiin. Kukaan kiinalaisista ei tullut ajatelleeksi, että vyön kiinnittäminen tekisi matkasta turvallisemman.
Tunnen Suomessa monia vanhempia, jotka eivät suostu laittamaan lastaan autoon ellei turvaistuin ole matkassa. Aivan niin ystävänikin oli aiemmin ajatellut.
Mieleeni palasivat myös oman lapsuuteni mökkireissut, jolloin istuimme serkkuni kanssa pakettiauton takatilassa patjalla. Pää piti pitää matalana, koska takana saattoi ajaa poliisi.
Se oli paras paikka matkustaa, minkä tiesin.
Omassa pienessä Fiatissamme äiti istutti minut etupenkille, koska takana ei ollut vöitä. Kerran joku ihmetteli, miten noin pieni voi istua edessä. Eikö takana olisi turvallisempaa?
Onko pakko laittaa turvavyö? saatoin vielä tuolloin joskus kysyä.
Sittemmin olen oppinut tärkeän kliseen: turvavyö on halvin henkivakuutus. Suomessa olen monesti sanonut, etten ikinä istuisi autoon ilman, että laittaisin vyön kiinni.
Olen se bussimatkustaja, joka kärvistelee liian tiukalle kiristyvän turvavyön kuristusotteessa jo ennen kuin kuski ehtii Töölön kohdalla muistuttaa asiasta.
Mutta harva haluaa jäädä Pekingissä odottamaan taksia, jossa olisi vyöt. Usein saa olla onnellinen, että saa edes jonkinlaisen kyydin.
Siksipä joskus nykyisin, kun taksi pysähtyy tien laitaan jonkun toisen eteen ja poimii kiireesti kyytiin, istun penkille uupuneena ja alan tuijottaa puhelintani. Huomaan vasta kotipihassa, että vyön vastakappale olisi ollut koko ajan tarjolla.
Olenpa siis oppinut toisenkin kliseen. Älä koskaan sano ei koskaan.
Kiinassa asuvien kannalta tosin on syytä toivoa, että suuret massat sanoisivat useammin taksikyydille "kiitos ei", ellei turvavöitä ole tarjolla.