Kävimme serkkupoikien kanssa saunassa, vaikka emme olleet likaisia. Nyt keikumme pyyhe päällä pirtissäni ja juomme kaljaa. Emme tunne suurta tarvetta juopotteluun, mutta juomme, koska miehenä olemisen rituaalit elävät meissä voimakkaina.
Jukka istuu vastapäätä ja näyttää kreikkalaiselta jumalalta. Minä näytän siltä, että olisin nälissäni. Serkkupoikiin kuuluu myös Heikki, joka ei näytä juuri nyt miltään, koska meni pimeään kamariin nukuttamaan poikiaan.
Heikki on kirvesmies. Minä olen kynämies. Jukka opettaa sirkustaidetta. Jukka on siitä harvinainen suomalainen köysitaiteilija, että hän ei roiku kaulastaan.
Minusta se on hauskasti sanottu. Keksin sen pikku känässä.
Heikki tulee pöytään. Hakkaamme aikamme korttipeliä nimeltä kolmen tuppi ja juomme kaljaa. Heikki menee ajoissa nukkumaan, koska aikoo ajaa puoli Suomea halki heti aamusta. Me Jukan kanssa jäämme pöytään. Avaamme rommipullon ja kaadamme kopsut. Nyt jo siksi, että se on mukavaa.
Kännääminen yhteiskunnallisena ilmiönä on perkeleestä. Yksityisenä tapahtumana harvakseltaan se voi olla terapeuttinen matka pois itsestä. Huumattuna sitä näkee maailman toisesta kulmasta, ja se sohjoinen aivomössö, jota arjeksi kai voisi kutsua, kristallisoituu hetkittäin teräviksi kuviksi. Sitä tuntee tyytyväisyyttä jo pelkästään siitä, että on.
Elämässä vaikeinta on sen oppiminen.
Tenuissa tulee ajateltua toisin. Ei niin raskaasti, eikä työläästi pohjamutien kautta. Joskus harvoin saa oivalluksia, jotka kuvittelee keksineensä ihan itse. Niin kuin sellaisen, että elämässä vaikeinta on sen oppiminen. Viime vuodet olen tehnyt oppimisen eteen kovasti työtä. Mielestäni olen kasin oppilas.
Yksi suurimmista oivalluksistani on se, että kannattaa lopettaa ryntäileminen. Kaikkea ei saa. Pitää luopua, julmasti viskellä asioita yli laidan, tippa silmässä nakella joutavia loitommalle niin kauan, että jäljelle jää olennainen. Se pätee töihin, se pätee koko elämään.
Jobbsin Steve, ihminen ja mulkero, totesi jotenkin niin, että meillä on työ, perhe, harrastukset ja ystävät. Valitse niistä kolme.
Pyydän anteeksi ystävät.
Miehuuteni alkuvuosina aikomukseni oli kerätä omaisuutta. Oli tarkoitus täyttää joentörmätontti loihakoilla rakennuksilla kunnollisen tornionlaaksolaisen isännän tavoin. Nyt näyttää, että jää toinen latokin tekemättä. Muutama vuosi sitten tuntui, ettemme voisi elää yhdellä autolla. Nyt Mitsu seisoo pihalla yksin. Nissan on myyty.
On nimittäin tullut mieleen, ettei omistamisessa ole kovin paljon järkeä. Maksa ja huolla sitten niitä autoja ja vehkeitä ja taloa niin, ettet mitään muuta jouda tekemään. Viisaampaa on luopua, kohtuullistaa.
Elämme kreivin elämää rengin palkalla ja ajalla.
Olen vakuuttunut, että suurin syy keskiluokan stressiin, avioeroihin ja burn outeihin ei suinkaan ole koventunut työelämämme vaan se, että koetamme liian sinnikkäästi elää itseämme isompaa elämää. Elämme kreivin elämää rengin palkalla ja ajalla. Pitää hankkia iso velkatalo ja yhtä aikaa matkustaa, harrastaa, näyttää, että hyvin menee ja hetkessä tässä elellään, vaikka tulevan kuun lyhennykset painavat jo ohimoa ja muutenkin menee melko tavallisesti.
Työpaikat ovat tuulisia nykyään. Kolmen sadan tonnin velkavankeudessa työpaikan menettäminen on kammottava ajatus. Se tekee ihmisistä nöyriä, semmoisia vettyneitä lapasia. Koetamme niin kovasti olla vauraita, että sen tavoittelu on tehnyt meistä orjia.
Voimme lajina pelastua itseltämme vain, jos alamme luopua asioista.
Lisäksi olen sillä tavalla surullinen mies, että minua korventaa ylikuluttamisen taakka. Meidän tapamme elää perustuu siihen, että varastamme lapsiltamme. Luopuminen on vastaus siihenkin.
Voimme lajina pelastua itseltämme vain, jos alamme luopua asioista. Siinä ei nimittäin auta suotuisa suhdannekaan kun ekosysteemit pettävät.
Pitäkää vain kahelina, ei se mitään, mutta minulla on todisteet. Lisäksi saatan olla hieman päissäni.
Viimeksi kun Jukan kanssa ryypiskelimme, olimme nuoria. Nyt minua nuorempi Jukkakin on alkanut muuttua sedäksi. Jukka haukottelee. Niin minäkin. Aiemmin olisimme ottaneet taksin ja ajaneet takki auki kylille. Nyt lähdemme nukkumaan, sillä ymmärrämme, ettei kaikkea voi saada ja luopuminen on viisautta. Kun luopuu huikaisevasta aamun kajoa syleilevästä kännistä, saa terveen aamun.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä palkittu toimittaja ja kolmen lapsen isä. Vapaa-aikanaan hän hortoilee pohjoisen talousmetsissä kädessään hinkki tai haulikko.