– Rakkaus on taitolaji, pamauttaa rakkautta paljon tutkinut professori Satu Uusiautti Lapin yliopistosta.
– Ja sitoutuminen puolisoon on ehkä paras rakkautta ilmentävä teko, hän jatkaa.
Sitoutua voi nykyään monella tavalla. Avoliitto tai muu vakituinen parisuhdemuoto on osapuolille aivan yhtä tärkeä ja arvokas kuin avioliittokin. Ilman papin aamenta yhdessä eläviä ei enää tuomita susipareiksi.
Sallivuuden lisääntymisestä huolimatta avioliitto pitää pintansa parisuhteen virallistamisen muotona. Viime vuonna Suomessa solmittiin yli 26 500 avioliittoa.
Avioliitto on aiempaa selkeämmin oma valinta
Avioliitto tuo mukanaan juridista selkeyttä, mutta onko sillä muuten mitään merkitystä?
– Avioliitto on nykyään hyvin vahvasti oma valinta, koska taloudelliset tai moraaliset syyt eivät sitä enää sanele. Avioliiton solmiminen on ehkä jopa entistä valikoidumpi päätös pitää rakkaussuhteesta huolta, Uusiautti pohtii.
Kun eroaminen on helppoa ja Tinder-aikakaudella uusia kumppaneita tarjolla loputtomasti, sitoutuminen yhteen ihmiseen korostuu.
– Tätä tukee myös tasa-arvoinen avioliittolaki ja taistelu samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimisen sallimisesta: avioliitto koetaan yhä jonkinlaisena rakkauden ja sitoutumisen vahvimpana sinettinä.
Seitsemän parasta rakkauden hoito-ohjetta kesähääpareille
Kultainen sormus vasemmassa nimettömässä on kuitenkin vain yksi askel rakkauden elämänmittaisella polulla. Professori Satu Uusiautti ja rakkausprofessoriksi kutsuttu Kaarina Määttä ovat määritelleet rakkauden osa-alueiksi tunteet, teot sekä tiedon ja taidon.
Tässä Uusiauttin seitsemän vinkkiä, joiden avulla rakennetaan hyvä avioliitto myös sen jälkeen, kun morsiuskimpun ruusut ovat kuihtuneet. Lista sopii vaikka onnittelupuheeksi kesähääparille.
1. Hyväksy arjen tulo suhteeseen.
Rakastumisen huuma ei kestä ikuisesti. Siitä pitää huolta ihmisen hormonitoiminta, joka tasoittaa alkurakastumisen hormonimyrskyn melko pian. Tutkimustenkin mukaan sitoutuminen toiseen näyttäytyy eniten arjessa.
2. Osoita sitoutumisesi teoilla.
Juhlahetket ovat ihania, mutta papin tai maistraatin siunaus ei yksinään riitä pitämään avioliittoa kasassa. Osoita sitoutumisesi tekemällä ystävällisiä ja toisen huomioonottavia tekoja arjessa.
3. Sano rakkautesi ääneen.
Lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä on vain alku avioliiton rakkauden sanoittamiseen. Kiitä puolisoasi, että hän on olemassa sinun elämässäsi. Älä rajoita kiitoksia vain suorituksiin, kuten imurointiin tai auton renkaiden vaihtoon. Kun toinen tulee kotiin, ole iloinen hänen saapumisestaan ja kiinnostunut siitä, miten hänen päivänsä sujui.
4. Salli muutos toisessa ja itsessäsi.
Ajan myötä me kaikki muutumme, se kuuluu ihmisyyteen. Myös parisuhde muuttuu. Älä haikaile mennyttä, vaan katso uteliaasti mitä kaikkea uutta tulevaisuus voi teille ja suhteellenne tuoda mukanaan.
5. Puhu puolisollesi kauniisti ja kevennä vastoinkäymisiä.
Omaan puhetapaan kannattaa kiinnittää huomiota. Jokaisella menee välillä hermot, mutta unohda turhanpäiväinen nalkutus tai jatkuva moittiminen. Kukaan ei jaksa olla loputtomiin suhteessa, jossa kuulee jatkuvasti olevansa toiselle riesa.
6. Selvitä erimielisyydet.
Kaikissa avioliitoissa tulee vastaan erimielisyyksiä, riitoja ja väärinkäsityksiä. Ota ne rohkeasti puheeksi, sillä vaikenemalla ongelmat vain kasaantuvat. Yritä olla rakentava: älä syytä toista vaan kerro, miten itse koet jonkin asian, josta teillä on kiistaa. Tarvittaessa ongelmiin kannattaa hakea keskusteluapua ammattilaisilta.
7. Arvosta itseäsi.
Parisuhteessa ei tarvitse olla marttyyri, vaikka taito tehdä kompromisseja onkin keskeistä. Kun ihminen on tasapainossa itsensä kanssa, hänen on helpompi ymmärtää myös toisen virheitä ja vajavaisuuksia. Kumpikin saa olla oma itsensä ja tuntea olonsa hyväksi juuri omana itsenään.