Jyväskylän Lyseon matrikkelissa on satoja poikien nimiä.
Useimpien poikien elämästä kirjatut tiedot mahtuvat muutamalle riville – niin myös paikallisen kuuluisuuden Otto Toivaisen.
Isän nimi, äidin nimi. Syntynyt 1892, kuoli 1962.
Ja sitten tiedoissa todetaan:
Erosi lyseon III luokalta vuonna 1910. Meni merille.
Kaksi viimeisintä sanaa ovat syynä siihen, että Otolle pystytettiin liki sata vuotta syntymänsä jälkeen patsas Jyväskylän torille.
Patsaan kyljessä lukee:
Tämän torin vaiheilta on moni ponnistanut korkealle – Toivaisen Otto ylsi jopa kuninkaaksi.
Tätä ei matrikkelissa mainita.
Lyseon lopettaneesta jyväskyläläispojastako kuningas?
Miten?
Veijaripatsaan kohtalon hetket
Otto Toivaisen tarinan tarkempi tutkiminen on kuin veden pyydystämistä siivilällä. Faktoja löytyy, mutta samalla tarina tuntuu pakenevan lähempää tarkastelua.
Legenda nimittäin pursuaa käsittämättömiä yksityiskohtia: on fidžiläistä prinsessavaimoa, on ihmissyöjiä, ura Yhdysvalloissa ja valtion kassan kavaltaminen.
Lyseon matrikkelissa todetaan tosin paljastava yksityiskohta:
Asui Yhdysvalloissa 1914- ja työskenteli New Yorkissa maalausurakoitsijana.
Hetkinen. Pitää siis paikkansa, että Jyväskylän poika todella lähti merille, ja asui ja kuoli Isossa Omenassa?
On aika kutsua paikalle Otto Toivaisen tarinan asiantuntija.
Kamarineuvos Erkki Fredrikson saapuu Toivaisen muistoksi tehdylle Torikuningas-patsaalle paahtavassa Jyväskylän helteessä. Kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Keski-Suomen museon intendentti tietää Otto Toivaisen legendasta kaiken, mikä asiasta on inhimillisesti selvitettävissä.
Siihen on oikein hyvä syy.
Fredriksonin isän eno Kaarlo Kuusamo oli New Yorkissa konsulina 1930-luvulla ja tapasi meriltä selvinneen Oton amerikansuomalaisten tapaamisessa.
Juuri Kuusamolle Otto oli kertonut tarinan itsestään saarelle haaksirikkoutuneena.
Fredrikson asettuu Otto Toivaisen patsaan juurelle istumaan.
Patsas on kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen käsialaa. Se pystytettiin Oton muistoksi 1989.
Patsaan isä on kuitenkin kiistatta Fredrikson itse, sillä hän oli ajamassa patsaan rakentamista torille ja vastaamassa riittävästä varojen keräämisestä muistomerkkiä varten.
Patsaasta piti tulla pyöreät 10 metriä korkea. Sitten Fredriksonille selvisi, että Aleksanteri II:n patsas Senaatintorilla on 11 metriä pitkä.
– Silloin sanoin veistäjä Hirvimäelle: Metri lisää! Näin Oton patsas voittaisi korkeuskilpailun, Fredrikson jyrähtää.
Patsas sijaitsee Jyväskylän torilla, mutta nyt sen kohtalo on vaakalaudalla.
Koko tori meinataan siirtää parin vuoden sisällä vilkkaammalle paikalle Asema-aukiolle, sillä nykyinen tori ei tunnu vetävän kulkijoita.
Torikuningas jää silloin ilman toria.
– Lähtökohta on, että patsas ei siirry uudelle torille. Täytyy miettiä, mikä sitten on teoksen kohtalo, kertoo Mervi Vallinkoski, Jyväskylän kaupungin maisema-arkkitehti ja kaupungin taidetyöryhmän jäsen.
Miten mahtaa käydä kaupungin omalle veijaripatsaalle?
Merille tai raastupaan
Otto Toivainen syntyi kauppiaan pojaksi perheeseen, jonka isälle kävi pian kalpaten. Isä eli Otto Toivainen vanhempi oli liikemies, joka tuomittiin suurkavalluksesta vankeusrangaistukseen (Ilta-Sanomat).
Myös häpeärangaistus oli kova. Kamarineuvos Fredrikson kertoo, että nuorta Ottoa kiusattiin kouluaikana kovasti isän kohtalon takia. Tilannetta ei helpottanut köyhäksi jäänyt äiti Elisabet Permén, jonka piti yksin elättää Ottoa ja tämän sisarta Lempiä, kun perheen isä kuoli Oton ollessa kolmivuotias.
Jotain vääränvänkyrää Otto kuitenkin päätyi tekemään itsekin lyseoaikanaan, koska poika ei koskaan päättänyt opintojaan.
Jyväskylän Lyseon matrikkelissa mainitaan vain merille lähteminen, mutta ei syytä siihen.
Fredriksonin mukaan kyseessä ei ole mikään vapaaehtoinen merimieheksi pestautuminen, vaan rangaistus. Todennäköistä on, että Otto teki jonkin niin katalan rötöksen opiskeluaikanaan, että rehtori antoi vaihtoehdoksi oikeuskäsittelyn tai merille karkotuksen.
Fredrikson on tutkinut Jyväskylän Lyseon 1900-luvun alun rangaistuskirjoja ja havainnut, että merille lähteminen oli yleinen rangaistusvaihtoehto tuohon aikaan.
– Koulujen matrikkelista näkee, kuka on lähtenyt merille. Syitä ei niissä sanota, mutta tällainen on asian tausta, Fredrikson toteaa.
Otto mitä ilmeisimmin valitsi merille lähtemisen ja hyvästeli äitinsä ja sisarensa. Hän onnistui pestautumaan Venäjän kauppalaivastoon. Siellä hän pärjäsi tiettävästi aivan hyvin ja sai Fredriksonin tietojen mukaan jonkinlaisen todistuksen merimiehen ammattiopista.
Otto ehti olla merillä todennäköisesti joitakin vuosia, ennen kuin kohtalo teki suuren käännöksen.
Tärskyt Nizzassa Nätti-Jussin kanssa
Fredrikson kertoo, että Oton matkatessa pitkin Tyyntämerta tapahtui kauhea haaksirikko Fidži-saarien rannalla. Tästä haaksirikosta pelastui kaksi henkeä: Otto Toivainen ja eräs norjalainen merimies.
Ja nyt ollaan veijarikertomusten varassa, hän huomauttaa.
Fredriksonin sukutarinan mukaan Otto kertoi 1930-luvulla silloiselle konsuli Kaarlo Kuusamolle Yhdysvalloissa meriselityksensä.
Mies pelastautui haaksirikosta fidžiläissaarelle, joka oli asuttu. Oton mukaan saarelaisten uskomuksiin kuului, että jos valkoinen mies nousee maihin auringonlaskun puoleiselta rannalta, häntä tulee palvoa.
Niin kävi. Otolle annettiin saaren prinsessa vaimoksi, ja kuninkaan kuoltua Otto puolestaan ylennettiin kuninkaan ja jumalan asemaan.
– Tämä on taatusti korkein yhteiskunnallinen asema, mihin suomalainen, saati sitten jyväskyläläinen on päässyt, Fredrikson toteaa pilke silmäkulmassa.
Jopa Oton luokkatoverin Alvar Aallon kerrotaan aikanaan vähätellen omaa arvoaan Jyväskylän Lyseon primuksena Ottoon verrattuna. Muiden jyväskyläläisten ylistäessä Aaltoa tämä oli vastannut tyynesti, ettei ole mitään verrattuna Toivaiseen – Toivainen kun oli sentään kuningas ja jumala (Mosaiikki).
Vaikka koko tarina on sisällöllisesti skoijarimyyttien parhaimmistoa, se on saanut eräänlaisen vahvistuksen odottamattomasta lähteestä. Vuonna 2012 julkistettiin näet toisen tunnetun legendan, tukkijätkä Nätti-Jussin elämäkerta.
Ja kenet Nätti-Jussi kertookaan tavanneensa Nizzassa 1910-luvun loppupuoliskolla?
Hän oli nimeltään Otto Toivainen, kotoisin Jyväskylästä. Otto oli karannut merille nuorena niin kuin minäkin, seilannut Etelämeren saarille, jossa oli nainut ihmissyöjäkuninkaan tyttären.
Tarinan mukaan Oton hallitsemassa kuningaskunnassa oli tapana nälänhädän yllättäessä aloittaa kuninkaan syömisestä.
Kuinka ollakaan, historialliset tosiasiat tukevat Oton kertomusta, ainakin osittain.
Ihmissyönti oli nimittäin aikoinaan Fidži-saarilla niin yleistä, että niitä kutsuttiin nimellä Cannibal Isles, Ihmissyöjäsaaret (The Telegraph).
Ihmisuhreja jopa vaihdettiin vaimoihin (Tiede). Tähän mennessä maailman ahkerin ihmislihalla mässäilevä oli Guinnessin ennätystenkirjan mukaan fidžiläinen 1800-luvulla elänyt päällikkö Ratu Udre Udre, joka aterioi jopa 872–999 ihmisuhria. Kannibalismi hiipui vasta 1800-luvun edetessä kristinuskon vaikutuksesta (The Telegraph).
Siispä saaren satokauden heikentyessä ja kohtalon uhatessa Otto ei jäänyt odottamaan padan kuumenemista. Hän pelastautui saarelta ohikulkevaan laivaan.
Valtion kassa kurkusta alas
Nätti-Jussin tarinoista on muistettava, että samainen heppu väitti tavanneensa Haile Selassien ja typistäneensä Hitlerin viikset puukolla. Todistukset pitänee ottaa suolarahtusen kanssa.
Yhtä kaikki, Nätti-Jussin kertomus väittää, ettei Otto lähtenyt saarilta tyhjin käsin. Hän teki toisinnon isänsä rötöstelystä ja kavalsi saaren kassan ennen lähtöään omiin taskuihinsa.
Ne rahat tuhlattiin nopeasti.
– Otto Toivainen ja Nätti-Jussi pistivät komeasti nizzalaisessa Negresco-hotellissa asuen kurkusta ja vähän muualtakin alas sitä, mitä kassasta oli jäänyt, Fredrikson kiteyttää Jussin muistelmia.
Hulivilipojat hummailivat aikansa Nizzassa, kunnes Otolle tuli tarve lähteä Yhdysvaltoihin. Koska ajaksi tälle siirrolle oli Lyseon matrikkelissa merkitty vuosi 1914, voidaan arvuutella, josko ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen oli innoittamassa Ottoa lähtöön.
Siirtolaisinstituutin mukaan ennen toista maailmansotaa Suomesta lähdettiin nimenomaan Pohjois-Amerikkaan. Jyväskylästä rapakon taakse lähtenyt oli keskimäärin alle 24-vuotias naimaton mies, joka suuntasi New Yorkiin (Kristiina Koskipalon pro gradu -tutkielma).
Sinne lähti 22-vuotias Ottokin. Fredrikson kertoo, että Otto asettui New Yorkissa Jamaican kaupunginosaan koristemaalariksi.
Sillä välin Oton äiti oli pojan toilailujen ajan elättänyt tämän sisarta yksin.
– Otto lähetti Yhdysvalloista dollareita äidilleen. Kun ihmiset kyselivät, missä Otto on, äiti pöyhkeili: Otto on hyvin avansseeratussa asemassa Ameriikassa!, Fredrikson kertoo.
Otto kuoli New Yorkissa vuonna 1962.
– Kun patsasta puuhattiin, tiedustelin New Yorkin pääkonsulin virastosta, onko Toivaisesta tietoja. Sieltä vastattiin: Niin, mekin haluaisimme vähän tietoja tai hänen osoitteensa. Täällä on aika lailla maksamattomia laskuja, Fredrikson sanoo.
Fidži pitää salaisuutensa
Fredrikson kertoo, että Oton sisaren jälkeläiset asuvat Tampereella. He olivat enonsa tarinasta autuaan tietämättömiä ennen kuin Fredrikson jututti heitä patsaan pystyttämisen aikoihin.
Lyseon matrikkelissa kerrotaan, että Yhdysvalloissa Otto meni naimisiin Helmi Lydia Frimodigin kanssa vuonna 1921.
Lapsia ei Otolta ja Helmiltä tiettävästi jäänyt.
Fidžin ajoista ei tiedä toistaiseksi kukaan.
– Olisi hauskaa saada vanha, köpöttelevä fidžiläisherra haastateltavaksi, jolle kerrotaan, että tässä on hänen isänsä muistopatsas, sanoo Fredrikson iloisesti.
Tämä on taatusti korkein yhteiskunnallinen asema, mihin suomalainen, saati sitten jyväskyläläinen on päässyt.
Erkki Fredrikson
Hannu Halinen, eläkkeellä oleva suurlähettiläs, selvitti aikanaan Fredriksonin pyynnöstä Otto Toivaisen vaiheita Fidžissä saarten edustajalta eräässä kokouksessa.
– Fidžin edustaja kertoi, että saarilla on ollut kymmeniä ja kymmeniä kuningaskuntia, joten kaikki on hyvinkin mahdollista, Fredrikson kertoo.
Lisäksi kamarineuvos tietää jyväskyläläisperheen, joka oli maailmanmatkallaan pyytänyt saada penkoa Fidžissä valtionarkistoja. Arkistoista löytyi norjalaisnimiä, jotka olivat aikoinaan jääneet maahan, mutta Oton nimi ei siellä tullut esille.
Tosin saaria on Fidžillä satoja, joten voi olla, ettei kaikkien historiaa ole kartoitettu pilkuntarkasti.
– Ja jos saari oli sellaisella sivilisaation tasolla, jossa kuningas paremman onnen saavuttamiseksi syödään padassa pehmennettynä, se ei ehkä ollut täysin huolellinen arkistojen laatimisessa, huomauttaa Fredrikson.
Faktat pilaavat tarinan
Kivikasvoinen Torikuningas paistattelee nyt päivää autuaan tietämättömänä siitä, että alue sen ympäriltä tulee muuttumaan kokonaan.
Tori on sangen tyhjä. Muutama myyntikoju tarjoaa mansikoita, mutta asiakkaat eivät tunnu löytävän paikalle.
– Aikanaan torielämä oli aivan toisenlaista. Tori oli veijarin ominta aluetta. Tässä nurkalla on vielä 1950-luvulla ollut kellonvaihtajia, ja heitä oli paljon, Fredrikson sanoo viitaten torin kulmaan.
Oton syntymän satavuotispäivänä 1992 Jyväskylän Lyseon pojat ja Lyseon entisten oppilaiden yhdistys kävivät laskemassa Oton muistolle seppeleen torilla.
Nähtäväksi jää, mihin seppeleet lasketaan seuraavien pyöreiden vuosijuhlien aikaan. Kaupungin päättäjissä on nimittäin niitäkin, jotka tahtoisivat koko patsaan pois silmistä.
Tilanne on siis auki, mutta on hyvin mahdollista, että tori muuttaa, Torikuningas ei.
Fredriksonin mukaan siirtäminen olisi joka tapauksessa mahdotonta, sillä patsaan sisäiset terästapit ovat aavistuksen liian suuria ja halkeamia on monta.
– Jos siirtoa yritetään, niin hajalle tämä menee. Mahdoton ajatus. Mutta joillakin on intoa tällaisiin, Fredrikson toteaa.
Patsaan kyljessä on kaiverrettuna niiden tahojen nimet, jotka ovat aikanaan rahoittaneet patsaan pystytystä. Osa yrityksistä on jo myyty maailmalle, osa on konkurssissa.
Oton kuningastitteli komeilee yrityksien nimien yläpuolella.
Fredrikson itse toivoo, ettei Otto Toivaisen tarinasta koskaan tehtäisi tarkkaa historiallista tutkimusta.
– Tarina on usein arvokkaampi kuin kiusalliset yksityiskohdat, hän sanoo.
Fredrikson ajattelee, että hyväkin tarina menee pilalle liiallisella tosiasioiden tarkistelulla. Olennainen osa Otto Toivaisen ja vastaavien veijareiden kertomuksia on juuri niiden legenda-arvo, eikä se, ovatko asiat tapahtuneet oletetulla tavalla.
Sen Fredrikson myöntää, ettei Oton sen paremmin kuin toisen aikalaisen Nätti-Jussinkaan toilailuja katsottaisi hyvällä enää nykyään. Se, mitä aiemmin pidettiin hauskana veijariutena, olisi nykyään pahimman luokan vedätystä ja rikollista toimintaa.
Mutta miksi sitten juuri Oton tarina nousee patsaan arvoiseksi kaikista vedättäjistä, skoijareista ja puliveivareista, joita Suomen toreilta on maailmalle lähtenyt?
– Nooo, sanoo Fredrikson myhäillen.
– Kaiken maailman skoijareita ja veijareita toki on. Mutta kukapa heistä on noussut kuninkaaksi?
Juttua muokattu 25.7. klo 21.16: Korjattu Veikko Hirvimäen nimi oikein.
Korjaus 26.7. klo 09:03 Korjattu Oton muistojuhla kuolemasta syntymän juhlaan, sen vuosiluku sekä Lyseon nimen kirjoitusasu.