Syyrian Dumassa huhtikuussa tehdyn epäillyn kaasuiskun paikalta löytyi kloorattuja kemikaaleja, sanoo Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW alustaviin tutkimustuloksiinsa perustuen.
Järjestön mukaan kahdesta eri paikasta otetuista näytteistä on löytynyt räjähdejäämien lisäksi erilaisia kloorattuja orgaanisia kemikaaleja.
Tämä voi viitata mahdolliseen kloorikaasun käyttöön, mutta järjestö ei ottanut asiaan kantaa vaan ilmoittaa jatkavansa tutkimuksia löydösten merkityksen selvittämiseksi.
Järjestö ei löytänyt merkkejä hermomyrkyistä. Iskupaikalta löydettiin myös kaksi kaasusylinteriä.
Kaasuisku tehtiin 7. huhtikuuta, ja siinä kuoli kymmeniä ihmisiä. Tutkijat pääsivät aloittamaan työnsä Dumassa 21. huhtikuuta useiden viivytysten jälkeen.
Yhdysvallat ja sen länsiliittolaiset ovat syyttäneet Syyrian hallintoa kaasuiskusta. Iskun jälkeen liittouma pommitti Syyriaa. Järjestö ei raportissaan ota kantaa siihen, kuka mahdollisen iskun on tehnyt.
Syyrian hallitus on kiistänyt käyttäneensä kaasua.
Korjattu 7.7.2018, OPCW sanoo löytäneensä kloorattuja orgaanisia kemikaaleja kahdesta paikasta mutta ei vahvistanut kloorikaasun käyttöä. Uutistoimistot kertoivat aluksi, että OPCW olisi vahvistanut kloorin käytön, mutta tarkensivat sittemmin muotoilujaan. On poistettu myös tieto, että kaasusylintereistä olisi löytynyt kloorikaasua, koska alkuperäinen raportti ei mainitse tätä.
Aiheesta aiemmin:
Venäjä: Kemiallisten aseiden tarkastajat ovat saaneet työnsä Dumassa päätökseen
Kemiallisten aseiden tutkijat aikovat nostaa Duman uhreja haudoista näytteitä varten