Pesäpallomaila kurkulla. Se oli ensimmäinen asia, jonka Joni tunsi, kun hän saapui parhaan ystävänsä luokse.
Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti.
Joni sai riistettyä mailan kimppunsa hyökänneeltä mieheltä. Siitä ei ollut kuitenkaan hyötyä. Joni oli alakynnessä, koska asunnossa oli kolme muuta miestä. Yksi heistä löi lattialla kamppailevaa Jonia mailalla takaraivoon.
Kaikki pimeni.
Tuo tapahtuma liittyi huumeisiin. Niin kuin melkein kaikki muukin 20-vuotiaan Jonin elämässä viimeisten kahdeksan vuoden aikana.
Hänen paras ystävänsä luuli, että Joni oli varastanut 2 000 euron edestä amfetamiinia. Näin asian laita ei Jonin mukaan ollut, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Eikä vuosien ystävyydelläkään, kun vaakakupissa painoivat huumeet ja raha.
Tuona samana päivänä Jonin tyttöystävä kertoi haluavansa erota. Samalla mies menetti myös asuntonsa.
Kun Joni kärvisteli pahoinpitelyn jälkeen ystävänsä luona tuskissaan, tyttöystävänsä jättämänä, hän mietti, että elämään täytyy tulla muutos.
Mies päätti, että hän haluaa eroon huumeista.
Joni esiintyy jutussa muutetulla nimellä, koska hän käyttää edelleen huumeita ja on syyllistynyt useisiin rikoksiin, joista voisi saada tuomion.
Lapset käyttävät koviakin huumeita
Joni alkoi käyttää huumeita 12-vuotiaana. Ensiksi kannabista, mutta nopeasti kuvioihin tulivat kovemmat aineet. Lääkkeet ja amfetamiini.
Joni ei ole poikkeustapaus. Monen juttuun haastatellun asiantuntijan mukaan yhä nuoremmat lapset käyttävät huumeita. Esimerkiksi Oulussa on tavattu 12–13-vuotiaita huumeiden käyttäjiä. Samaa on havaittu myös muualla Suomessa (HS).
Huumeriippuvaisten ja mielenterveysongelmaisten lasten ja nuorten kasvava joukko näkyy myös lastensuojelulaitoksissa. Tällä hetkellä tilanne on se, että melkein jokaiseen sijoituspaikkaan täytyy jonottaa. Ilmiö huolestuttaa useita asiantuntijoita.
Myös Jonin huumeiden käyttö alkoi pahasta olosta. Häntä kiusattiin koko ala-asteen ajan. Mukana oli useimmiten koko luokka. Myös ne, jotka Joni koki ystävikseen.
Kun Joni oli hakattu joukolla koulussa, kiusaajat nauroivat päälle.
Vuosi vuodelta Jonin mieli mustui. Ihmiset olivat pahoja hänelle. Hänkin halusi olla heille. Huumeiden avulla hän ajatteli muuttuvansa kovemmaksi – ja niin hän muuttuikin.
Huumekaupat sovitaan netissä
Oulun poliisilaitoksen alueella alaikäisten huumausaine- ja huumausaineiden käyttörikokset ovat olleet lievässä nousussa viimeisen neljän vuoden aikana.
Sama kehityssuunta on nähtävissä myös valtakunnallisella tasolla. Vuodesta 2015 alkaen alaikäisten tekemiä huumausainerikoksia on kirjattu yhä enemmän.
Etenkin 14-vuotiaiden ja sitä nuorempien, joiden tekemiä huumausainerikoksia kirjattiin vuonna 2015 Suomessa yhteensä 144. Vuonna 2017 lukumäärä oli 224.
Yleisin alaikäisten käyttämä huumausaine on kannabis. Se on usein myös ensimmäinen huume, jota nuoret kokeilevat. Huolestuttava kehityssuunta nuorten päihteiden käytössä on se, että huumeet ovat koko ajan kovempia.
Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo, että tänä kesänä festareilla alaikäisiltä on takavarikoitu muun muassa marihuanaa, amfetamiinia ja MDMA:ta, joka on ekstaasin puhdas muoto.
Huumekaupat sovitaan usein netin kautta ja aineet vaihtavat omistajaa yleensä kasvotusten. Huumeita saatetaan tilata netistä myös kotiin.
– Aineita saa myös ihan katukaupasta, kun tietää vähääkään oikeita henkilöitä, Kiiskinen kertoo.
He ovat käyneet isänsä tai isoisänsä kanssa perimässä huumevelkoja.
Kati Lehtola
Helppo saatavuus onkin yksi merkittävä syy nuorten huumeiden käytön lisääntymiseen. Netistä tilataan niin kannabista kuin kovempiakin huumeita sekä huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä kuten Rivatrilejä ja Lyricaa.
Nuorten asenteet huumausaineisiin ovat myös muuttuneet myönteisemmiksi. Moni ei esimerkiksi miellä kannabiksen käyttöä haitalliseksi.
Pahimmissa tapauksissa nuoret rahoittavat huumeiden käyttönsä myymällä niitä itse. Tai myymällä itseään.
Vaikka esimerkiksi poliisien, lastensuojelupaikkojen ja päihdetyöntekijöiden kokemukset kentältä viittaavat siihen, että nuorten huumeiden käyttö on lisääntynyt, ei havainnolle löydy tukea tutkimustiedosta, kuten esimerkiksi vuosina 1995-2015 tehdystä ESPAD-tutkimuksesta tai kouluterveyskyselyistä.
Nuoret ovat traumatisoituneita
Koulukoti on usein huumeriippuvaisen nuoren viimesijainen sijoituspaikka.
Muhoksella toimivan koulukoti Pohjolakodin johtaja Kati Lehtola kertoo, että suurin osa heille saapuvista lapsista käyttää huumeita.
– Traumatisoituneet nuoret käyttävät huumeita usein lievittääkseen pahaa oloaan, Lehtola kertoo.
Pohjolakotiin tulee nuoria ympäri Suomen. Suurin osa Etelä-Suomesta.
Nuorten ongelmat eivät olleet Lehtolan mukaan vielä muutama vuosi sitten näin vakavia. Se mistä ongelmien paheneminen johtuu, ei ole Lehtolallekaan täysin selvää.
Yksi syy hänen mielestään on kuitenkin yhteiskunnallisen aseman eriarvoistuminen. Köyhyys on lisääntynyt ja sen mukana erilaiset ongelmat perheissä, joihin liittyy usein päihteet, rikollisuus ja väkivalta.
Moni koulukotiin päätyvistä lapsista ja nuorista on kokenut väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Joskus lasten kotona on myös käytetty koko heidän lapsuutensa ajan huumeita tai alkoholia, joten he eivät välttämättä ole ikinä eläneet normaalia arkea.
– Lapset ovat kertoneet esimerkiksi, että he ovat käyneet isänsä tai isoisänsä kanssa perimässä huumevelkoja. Se on elämäntapa, johon on synnytty ja kasvettu, Lehtola kertoo.
Jonin kotona ei ollut vastaavanlaisia ongelmia, elämä oli normaalia. Ongelmat alkoivat koulusta. Monen vuoden päivittäinen kiusaaminen jätti jälkensä.
14-vuotiaana Joni oli jo siirtynyt kovempiin huumeisiin. Vanhemmat olivat huolissaan. Heillä ei ollut enää lapseensa minkäänlaista otetta.
– Minun maailmankuvani muuttui niihin aikoihin todella paljon. Ajattelin, etteivät vanhemmat tiedä mistään hevonvittua. Kaverit olivat mielestäni aina oikeassa. Olin ylipäätään todella ylimielinen joka asiassa.
Joni kertoi 14-vuotiaana kannabiksen käytöstään päihdesäätiön palaverissa. Hän oli siellä alkoholin käytön vuoksi.
Joni ajatteli, ettei kannabiksen käytön tunnustaminen ole iso asia. Käyttihän hän jo silloin vahvempia huumeita. Kannabiksen poltto oli hänen mielestään sama asia kuin tupakan polttaminen - yhtä vaaratonta.
Ei meiltä löytynyt mitään, vaikka se oli päivänselvä juttu, että olen jotain siellä myynyt.
Joni
Vanhemmilleen ja päihdetyöntekijöille hän uskotteli haluavansa lopettaa huumeiden käytön. Tosi asiassa hän luisui yhä syvemmälle huumemaailmaan.
– Tiesin aina etukäteen, milloin huumeseulat ovat. Kannabis näkyy pisimpään seuloissa, mutta minulla on hyvä aineenvaihdunta, joten kertakäyttö ei näkynyt kolmea päivää pidempään.
Koska Joni tiesi, milloin huumetestit ovat, pystyi hän huoletta käyttämään aineita. Kunhan vain piti muutaman päivän taukoa ennen testejä. Ja jos yhtään pelotti, että huumeet saattaisivat näkyä, joi Joni litrakaupalla vettä ja toivoi, että vesi huuhtelisi aineet elimistöstä.
Huostaanotto ei tuonut apua
Pikkuhiljaa Joni alkoi tekemään myös rikoksia.
16-vuotiaana hän kaupitteli kannabista toiselle nuorelle ravintolan vessassa, kun vartija alkoi rynkyttämään vessan ovea. Joku asiakkaista oli käynyt sanomassa, että siellä käydään pillerikauppaa.
Poliisit kutsuttiin paikalle.
– Ei meiltä löytynyt mitään, vaikka se oli päivänselvä juttu, että olen jotain siellä myynyt. Mutta koska poliisit eivät alkaneet riisumaan vaatteita päältäni, he eivät löytäneet mitään.
Samoihin aikoihin Joni huostaanotettiin ja hän joutui perhekotiin toiselle paikkakunnalle. Elämä rauhoittui. Vaikkakin vain hetkeksi.
– Tutustuin aika pian perhekodissa nuoreen, joka oli aika samanlainen kuin minä. Kokeilimme omia rajojamme oikein kunnolla. Hyvin pian teimme ihan, mitä itse halusimme.
Aluksi pojille tuli rangaistuksia tuon tuosta. Omasta huoneesta ei saanut poistua koko päivänä ja pojat passitettiin tekemään kirjoitustehtäviä, kun he jäivät kiinni tupakoinnista.
Kovin pitkään rangaistuksilla ei ollut vaikutusta. Meno muuttui pahemmaksi.
– Jos joutui huoneeseen, niin se oli vain yksi päivä siellä. Ei se tuntunut missään.
Sitten ohjaajat luovuttivat.
Pojat kävivät lomilla ja toivat mukanaan huumeita, joita he käyttivät itse ja myivät läheisen kunnan koululla. Eräänä päivänä Jonin ystävä toi perhekodille kahdeksan grammaa synteettistä kannabinoidia.
Päihdelinkin mukaan synteettiset kannabinoidit vaikuttavat samoihin kannabinoidireseptoreihin kuin kannabistuotteiden keskeisin vaikuttava aine tetrahydrokannabinoli (THC). Päihtymystila ja haittavaikutukset ovat kuitenkin yleensä huomattavasti voimakkaampia kuin perinteisillä kannabistuotteilla.
Tajusin, miten pelottavaa ja väärin se on normikansalaista kohtaan.
Joni
Yksi nuorista poltti liikaa ja hänet haettiin ambulanssilla sairaalaan. Poliisitkin kutsuttiin paikalle, mutta he eivät löytäneet huumeita. Pojat pääsivät taas pälkähästä.
Seuraavana koulupäivänä pojat hankkiutuivat eroon lopuista huumeista.
– Poltimme ne koulupäivän aikana ja menimme koulun jälkeen sählyyn päät aivan jumissa. Eivätkä ohjaajat sanoneet mitään, vaikka itsekin tajusimme, että juoksimme pallon perässä ihan aivokuolleina.
Nuorilla jopa yli kymmenen sijoituspaikkaa
Ne lapset ja nuoret, jotka käyttävät päihteitä ja joilla on ollut ongelmia lapsesta saakka, ovat Pohjolakodin johtaja Kati Lehtolan mukaan muuttuneet koko ajan vaikeammiksi.
Hän kertoo, että henkilökunta joutuu koko ajan miettimään, miten heidän ammattitaitonsa riittää nuorten hoitoon. Hoitohenkilökunnan täytyy koko ajan kehittää työtään ja ammattitaitoaan hankkimalla esimerkiksi psykiatrista osaamista.
Ennen koulukotiin päätymistä nuoret ovat olleet sijoitettuna jopa yli kymmenessä paikassa. Useimmiten lapset ovat joutuneet kertomaan kokemistaan kamalista asioista useille eri aikuisille.
Koulukodissa nuorten luottamuksen saaminen onkin usein vaikeaa. Heidän ongelmansa ovat joskus niin suuria ja niin syvällä, että heidän auttamisensa on hyvin hankalaa. Moni nuori on myös koulukotiin päätyessään niin lähellä täysi-ikäisyyttä, että sijoitusaika jää lyhyeksi.
Joni itse kokee, ettei perhekodissa olisi voitu vaikuttaa enää millään lailla hänen huumeiden käyttöönsä. Ongelmiin olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin. Koulun ensimmäisillä luokilla, silloin kun jokainen päivä oli helvettiä.
Petoksia, huumeiden myyntiä ja ryöstöjä
Alaikäisten tekemät rikokset ovat asianajaja Kari Erikssonin mukaan yleistyneet. Hänen asiakkaistaan valtaosa on alaikäisiä ja nuoria aikuisia eri puolilta Suomen.
Tilanne on menossa hänen mielestään koko ajan huonompaan suuntaan. Ja rikoksentekijät ovat yhä nuorempia. Se vaivaa Erikssonia.
Melkein kaikkiin hänen hoitamiinsa juttuihin liittyvät jollain tapaa huumeet. Käyttö rahoitetaan tekemällä rikoksia tai huumevelkoja peritään väkivallalla.
Väkivalta on se viimeinen ratkaisu, koska psykologisella pelillä rahat saa nopeammin.
Joni
Joni on rahoittanut huumeiden käyttönsä pääasiassa petoksilla, ryöstöillä ja huumeiden myynnillä. Vain mielikuvitus on rajana, kun kehitellään uusia keinoja saada rahaa aineisiin.
Joni on tilannut netistä väärennettyjä Iphoneja, teleskooppipamppuja ja pippurisumutteita, ja myynyt niitä kalliimmalla eteenpäin. Hän on ryöstellyt kauppoja ja joskus jopa kirveen kanssa ihmisten koteja. Sen hän kuitenkin lopetti melko pian.
– Olen kuitenkin sen verran empaattinen ihminen, että tajusin, miten pelottavaa ja väärin se on normikansalaista kohtaan.
Velat saadaan poraamalla polveen
Nuorten tekemät rikokset ovat Erikssonin mukaan myös raaistuneet. Hän kertoo, että jopa alaikäiset syyllistyvät entistä useammin väkivalta- ja henkirikoksiin.
– Esimerkiksi törkeät ryöstöt olivat ennen pankkiryöstöjä. Nykyään ne ovat sellaisia, että mennään ihmisen kotiin perimään velkaa ja tehdään hänelle väkivaltaa. Velanperijä saattaa porata uhria polveen tai kaataa kiehuvaa vettä päälle.
Väkivalta on Jonin mielestä pahinta huume-elämässä.
Hän perii velkoja toisten puolesta. Mutta vain silloin, kun rahalle on kova tarve. Viimeksi hän sai 300 euroa 800 euron velan perimisestä.
– Väkivalta on se viimeinen ratkaisu, koska psykologisella pelillä rahat saa nopeammin, Joni toteaa.
Psykologinen peli on hänen mukaansa lähinnä uhkailua. Tai vaihtoehtoisesti sitä, että on mukava veloissa olevaa henkilöä kohtaan - mikä toimii milloinkin. Mutta aina pelkkä puhuminen ei riitä.
– Jos muu ei toimi, olen saattanut sitoa ihmisen penkkiin.Harvemmin olen aseella uhkaillut, mutta on sitäkin tullut tehtyä.
Joni ajattelee, että väkivalta kuuluu huume-elämään. Silti se vaivaa häntä. Ei niinkään se, mitä hän on itse kokenut. Vaan se, mitä hän on tehnyt muille.
Kun Joni pohtii, mikä on pahinta, mitä hän on toiselle tehnyt, hän hiljenee hetkeksi ja katsoo käsiään.
– Se kun suihkutin pippurisumutetta yhden tyypin päälle ja pahoinpitelin sen potkimalla ja hakkaamalla.
– Tiedän tasan tarkkaan, miltä pippurisumute tuntuu. Ei pysty hengittämään, silmät vuotavat kuin viimeistä päivää. Ja kun vielä hakataan, ei pysty tekemään mitään.
Kun ihminen tekee rikoksia huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena, toimii hän Erikssonin mielestä kuin kone. Myötätunto katoaa ja inhimillisyys häipyy.
Hän kertoo eräästä asiakkaastaan, nuoresta miehestä, joka oli tehnyt henkirikoksen. Ensimmäisessä poliisikuulustelussa nuorukainen oli ollut kivikasvoinen ja hyvin tunteettoman oloinen. Seuraavassa kuulustelussa hän oli itkenyt.
– Se johtui siitä, että ensimmäisenä päivänä aiemmin nautitut lääkkeet vaikuttivat, toisena päivänä eivät. Aineet tekevät ihmisestä tunneköyhän.
Vaikka Eriksson on edustanut nuoria, jotka ovat tehneet raakoja väkivaltarikoksia, jopa henkirikoksia, hän ei ajattele että hänen asiakkaansa olisivat pahoja.
– He ovat tavallisia ihmisiä, joilla on samanlaiset tunteet kuin kaikilla muillakin. Heidän tilanteensa on vain sellainen, etteivät he pääse siitä pois. Kun ihminen joutuu velkakierteeseen, joka johtuu esimerkiksi huumeista, on siitä käytännössä mahdotonta selvitä.
Seuraava pysäkki: vankila
Paha olo ja päihdeongelma on huono yhdistelmä koulukodista pois pääsevälle nuorelle. Liian usein seuraava etappi on vankila. Ja sille tielle nuoret yleensä asianajaja Kari Erikssonin mukaan jäävät.
Hän kertoo, että nuoret, jotka joutuvat vankilaan, yleensä uusivat rikoksen. Eikä heillä useinkaan ole mitään turvaverkkoa päästessään ulos vankilasta.
– Nuori tapaa vankilasta päästyään kriminaalihuollon edustajan ehkä pari kertaa kuukaudessa, mutta ei se riitä. Meillä ei ole sellaista systeemiä, joka pitäisi nuoret ruodussa.
Erikssonin mielestä perhe- ja koulukodit tekevät hyvää työtä. Samalla hän kuitenkin ajattelee, että sellainen nuori, joka on kokenut ja tehnyt väkivaltaa ja nähnyt elämässään paljon kauheuksia, ei välttämättä kavahda laitoksen sääntöjä. Etenkään, jos ne ovat liian lepsut.
Eriksson on aidosti huolissaan ongelmanuorista. Hänen mielestään kukaan ei pidä heidän puoliaan.
Ihmishengen arvoahan ei voi mitata rahassa.
Kari Eriksson
Joni on kuullut kyllästymiseen saakka saman, itsepä olet tiesi valinnut -saarnan.
Kyllä hän tietää sen. Omat valinnat ovat ajaneet hänet tähän tilanteeseen. Nyt hän on kuitenkin tekemässä valintoja toiseen suuntaan.
– Mutta apua on vaikea saada, kun on tehnyt joskus väärät valinnat. Kun olet kerran ollut tietynlainen ihminen, leimaa yhteiskunta sinut niin, että olet sellainen kuolemaan saakka.
Jos näiden nuorien auttaminen ei kiinnosta inhimillisistä syistä, kannattaisi asiaa ajatella Erikssonin mukaan edes rahan kannalta. Rötöstelevä huumenuori tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Erikssonilla on tähän käytännön esimerkki. Hänen kokemuksensa mukaan lääkeaine Subutex on yksi käytetyimmistä huumausaineista. Yksi tabletti maksaa Erikssonin mukaan 80-100 euroa. Ja jos nuori hankkii Subutexia esimerkiksi varastamalla autosta autoradioita, saa yhdestä radiosta keskimäärin 20 euroa.
– Eli 4-5 autoa pitää käydä läpi, että saa yhden tabletin. Kun autoon murtaudutaan ja siitä viedään tavaraa, ovat vakuutuskorvaukset keskimäärin yli tuhat euroa.
Erikssonilla on ollut hoidettavanaan paljon henkirikosjuttuja, joissa nuoret ovat tekijöinä ja uhreina.
– Ihmishengen arvoahan ei voi mitata rahassa.
"Yhteiskunnankin pitäisi alkaa ymmärtämään päihderiippuvaisia"
Siitä, kun Joni pahoinpideltiin, on nyt vuosi.
– Sen jälkeen olen alkanut miettimään enemmän muita ja omia tekemisiäni. Viimeiset puoli vuotta olen tapellut addiktioni kanssa. Minulla on ollut reilun kuukaudenkin puhtaita jaksoja. Sellaisia, etten ole juonutkaan tipan tippaa. Mutta jokin siinä on, mikä saa retkahtamaan aina.
Joni tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta hän pääsisi irti huumeista ja voisi elää normaalia elämää.
Pitäisi jättää huumeita käyttävät kaverit, muuttaa muualle, hankkia koulu- tai työpaikka ja käydä vertaistukiryhmissä kuten NA:ssa ja AA:ssa.
Mutta se, miten kaikki käytännössä tapahtuu, onkin toinen juttu.
– Tiedän, että kaikki lähtee omasta halusta ja omasta itsestä. Mutta kyllä sitä voisi hemmetti jollain tapaa helpottaa. Yhteiskunnankin pitäisi alkaa ymmärtämään päihderiippuvaisia.
Kaupunkien pitäisi kehittää Jonin mielestä muutakin toimintaa addikteille kuin likaisten neulojen vaihtoa puhtaisiin. Hän ajattelee, että huumeiden käyttäjät tarvitsevat enemmän ohjausta siihen, mistä voi saada apua.
– Moni haluaisi lopettaa, mutta ei pysty. Olisi hyvä, jos esimerkiksi NA:ta ja AA:ta mainostettaisiin enemmän. Siellä on ihmisiä, jotka osaavat auttaa ja jotka ymmärtävät.
Se, miksi Joni suostui haastatteluun ja kertoi omista kokemuksistaan, johtuu eritoten yhdestä asiasta. Hän toivoo, että sellaiset nuoret, jotka eivät ole vielä niin riippuvaisia kuin hän, lukisivat hänen tarinansa ja miettisivät valintojaan tarkemmin. Etteivät he joutuisi kokemaan samaa, mitä hän on kokenut.
Lähteet: Oulun kaupungin pohjoisen alueen mielenterveys- ja avopäihdepalveluiden palveluesimies Kati Kananen ja psykologi Marja Pura, valtion koulukotien Limingan koulutuskeskuksen johtaja Teija Tuuliainen, Vuorelan koulukodin perhetyöntekijä Katja Kosonen, Nuorten ystävien jälkihuollon ohjaaja Kaisa Hiltunen, Poliisiammattikorkeakoulu.
Korjaus 6.8. klo 13.43 Jutussa luki aiemmin, että Jonin ystävä toi perhekodille kahdeksan grammaa synteettistä kannabista. Korjattu tekstiin, että Jonin ystävä toi perhekotiin synteettistä kannabinoidia ja lisättiin tietoa synteettisistä kannabinoideista.