Yli puolet saksalaisista uskoo Euroopan kykenevän puolustamaan itseään ilman Yhdysvaltojen sotilaallisesta tukea, selviää tuoreesta mielipidekyselystä.
37 prosenttia kyselyyn vastanneista oli puolestaan sitä mieltä, että Eurooppa on puolustuksessaan riippuvainen Yhdysvaltojen sotilastuesta.
Kyselyn mukaan mielipiteet Yhdysvaltojen merkityksestä Euroopan puolustukselle eivät vaihdelleet merkittävästi eri puolella Saksaa.
Itäisessä Saksassa 60 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, ettei Eurooppa tarvitse Yhdysvaltoja. Lännessä luku oli 55.
Saksalaisten mielipiteitä selvittäneeseen kyselyyn vastasi reilu tuhat ihmistä. Kyselyn suoritti Forsa, joka on Saksan johtavia mielipidemittaukseen ja poliittiseen analyysiin keskittyneitä tutkimuslaitoksia.
Trump kovistellut Nato-maita puolustusmenoista
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väläytti heinäkuussa Nato-kokouksessa mahdollisuutta, että Yhdysvallat vetäytyisi puolustusliitosta elleivät jäsenmaat kasvata puolustusmenojaan.
Trump on toivonut Naton jäsenmaiden tuplaavan puolustusmenonsa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Jäsenmaat ovat tällä hetkellä sitoutuneet tavoitteeseen nostaa puolustusmenot kahteen prosenttiin.
Trump myös nimitti Saksaa Venäjän panttivangiksi, koska Saksa saa merkittävän osan energiastaan maakaasuna Venäjältä.
Suuri osa kyselyyn vastanneista saksalaisista piti absurdina Trumpin kommenteja Venäjän kontrollista Saksaan. Yli 90 prosenttia vastanneista myös epäili Trumpin kommentoineen aihetta edistääkseen Yhdysvaltain kaasuvientiä Eurooppaan.