Aikuisviihdetähti Stormy Danielsin eli Stephanie Cliffordin asianajaja Michael Avenatti on tviitannut edustavansa myös kolmea muuta naista, joille oli maksettu, jotta he eivät kertoisi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin seksisuhteista. Avenattin mukaan naisille maksettiin ennen vuoden 2016 vaaleja.
Clifford on aikaisemmin kertonut, että häntä uhkailtiin väkivallalla vuonna 2011, kun hän oli aikeissa paljastaa salasuhteensa Trumpiin. Trump on sanonut korvanneensa entiselle asianajajalleen Michael Cohenille 130 000 dollaria, kun Cohen maksoi aikuisviihdetähdelle vain päiviä ennen presidentinvaaleja, ettei tämä kertoisi väitetystä seksisuhteestaan Trumpiin. Danielsin mukaan hänen ja Trumpin seksisuhde alkoi vuonna 2006. Clifford on hakenut mitätöintiä Trumpin kanssa tekemälleen vaitiolosopimukselle.
Trump puhui maksusta nauhalla
New York Times uutisoi viime viikolla, että Trumpin ex-asianajaja Cohenilla on nauhoitettuna keskustelu, jossa hän ja Trump keskustelevat maksamisesta Playboy-malli Karen McDougalille. McDougal on sanonut, että hänellä on ollut salasuhde Trumpin kanssa vuosina 2006–2007. Nauhoituksella Trump ja Cohen keskustelevat oikeuksien ostamisesta McDougalin tarinaan, jonka hän oli myynyt National Enquirer -lehdelle 150 000 dollarilla. Lehti ei julkaissut tarinaa.
NYTin mukaan liittovaltion poliisi FBI olisi löytänyt nauhan tehtyään ratsian Cohenin toimistoon. Ratsiat olivat osa meneillään olevaa tutkintaa, jossa Cohenia epäillään petoksista tai rikkeistä liittyen vaalikampanjan rahoitukseen.
Trumpin nykyinen asianajaja Rudolph W. Giuliani on vahvistanut lehdelle nauhan olemassaolon, mutta sanoi, että McDougalille ei lopulta päädytty maksamaan mitään. Hänen mukaansa nauha todistaa Trumpin viattomuuden.