Naisjohtajien pioneeri Nina Kopola lähtee pörssiyhtiö Suomisen toimitusjohtajan paikalta heti. Hän oli pitkään ainoa naistoimitusjohtaja suomalaisen pörssiyrityksen johdossa. Kopola nimitettiin Suomisen toimitusjohtajaksi vuonna 2011.
Uutena toimitusjohtajana aloittaa Pekka Ojanpää viimeistään ensi vuoden helmikuussa. Hän siirtyy Suomisen toimitusjohtajaksi Lassila & Tikanojan toimitusjohtajan paikalta.
Suomisen väliaikaisena toimitusjohtajana toimii nykyinen talousjohtaja Tapio Engström.
Suomisen hallitus kiittää Kopolaa hänen panoksestaan yhtiön muuttamisessa yksinomaan kuitukankaisiin keskittyneeksi yhtiöksi.
– Suomisella on tehty viime vuosina oikeita toimenpiteitä, ja yhtiöllä on vahva markkina-asema, Ojanpää sanoo tiedotteessa.
Liikevaihto ja tulos laskivat
Yhtiön tänään julkaiseman osavuosikatsauksen mukaan Suomisen liikevaihto laski huhti-kesäkuussa 2 prosenttia vuoden takaisesta.
Liikevaihto oli 110 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto supistui 2,9 miljoonaan euroon 4,4 miljoonasta eurosta.
Kopola kertoo osavuosikatsauksessa, että tulokseen vaikuttivat muun muassa valuuttakurssit ja kireä hintakilpailu wc:stä huuhdeltavissa tuotteissa.