Bangladeshissa tuhannet nuoret ovat vallanneet pääkaupunki Dhakan kadut mielenosoituksissa, jotka ovat jatkuneet jo reilun viikon.
Lauantaina ainakin sata nuorta loukkaantui, kun poliisi vastasi mielenosoituksiin kyynelkaasulla ja kumiluodeilla. Osa sairaalaan viedyistä kärsi vakavista vammoista, kerrotaan sairaalalähteistä.
Protestit saivat alkunsa viime sunnuntaina, kun kaksi nuorta kuoli jäädessään bussin alle. Uutinen kuolemantapauksista levisi nopeasti sosiaalisen median kautta, jonka jälkeen vihaiset ja turhautuneet nuoret lähtivät kaduille vaatimaan hallitukselta toimia maan kehnon liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Britannian yleiradioyhtiö BBC kertoo, että mielenosoittajat, joista nuorimmat ovat vain 13-vuotiaita, ovat pysäytelleet autoja ja vaatineet kuljettajilta nähtäväkseen voimassa olevia ajolupia, ennen kuin ovat päästäneet autot jatkamaan matkaansa. Liikenne osissa Dhakan kaupunginosia on halvaantunut täysin.
Lauantaina Bangladeshin viranomaiset sulkivat mobiili-internetin koko maassa. Toimenpiteellä pyritään ilmeisesti estämään protesteja koskevien tietojen ja kuvien leviäminen sosiaalisessa mediassa, kertoo The Guardian -lehti viitaten paikallisiin tiedotusvälineisiin.
Kansainväliset kuvatoimistot ovat julkaiseet lukuisia kuvia lauantain väkivaltaisiksi äityneistä protesteista. Paikalla olleet kuvajournalisit ovat kertoneet, että hallitusmieliset aktivistit hyökkäsivät nuorten mielenosoittajien kimppuun hakaten heitä kivillä ja kepeillä.
Kaikki, jotka ovat yrittivät kuvata yhteenottoja, joutuivat pieksetyksi ja heidän kuvauskalustonsa tuhottiin, kertovat paikalla olleet kuvajournalistit. Muun muassa uutistoimisto AP.n kuvaaja joutui sairaalaan, kun tuntematon miesjoukko hyökkäsi hänen kimppuunsa.