Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomalainen entinen bitcoin-kehittäjä Martti Malmi voisi olla nyt miljardööri, mutta toisin kävi – Kryptovaluutta täyttää 10 vuotta

Varhainen bitcoin-koodaaja Martti Malmi muistelee Ylen haastattelussa kryptovaluutan alkuaikoja. Nyt hän on mukana uudessa projektissa, jonka tavoitteena on teleoperaattorien syrjäyttäminen.

Martti Malmi
Martti Malmi työskentelee nykyisin amerikkalaisen startup-yritys Eran leivissä. Firma kehittää muun muassa uutta kryptorahaketta nimeltä Axe. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Mikko Leppänen

Teknillisen korkeakoulun opiskelija Martti Malmi on keväällä 2009 innoissaan ideasta, johon hän on tutustunut internetin syövereissä. Hän lähettää viestin Satoshi Nakamotolle ja tarjoaa apuaan.

Malmi ei tunne salaperäistä Satoshia lainkaan, mutta tämän kehittämä maailman ensimmäinen kryptovaluutta bitcoin kiehtoo suomalaista.

Nuorta Malmia kiinnostavat vaihtoehtovaluutat, jotka voisivat haastaa pankit ja valtiolliset valuutat. Hän katsoo, että valtiot ja pankit hallitsevat ihmisiä ensisijaisesti rahan kautta.

Asia on ajankohtainen, sillä pankkien toiminta on noussut valtavan huomion keskipisteeseen ympäri maailmaa.

Elettiin keskellä vuosien 2007–2009 finanssikriisiä, joka oli saanut alkunsa amerikkalaisten pankkien keinottelusta ja liiallisesta riskinotosta sekä asuntomarkkinoiden hintakuplasta.

Ahdinko oli levinnyt kansainväliseksi pankkikriisiksi, kun investointipankki Lehman Brothers meni konkurssiin 15. syyskuuta 2008.

Pian sen jälkeen Satoshi Nakamoto -peitenimeä käyttänyt tuntematon taho julkaisi 31. lokakuuta 2008 tekstin "Bitcoin: A Peer-to-Peer Electronic Cash System", jossa esiteltiin avoimeen lähdekoodiin perustuvan elektronisen rahan toimintaperiaate.

Kyseessä oli mullistava keksintö, joka mahdollisti käyttäjien väliset arvonsiirrot lohkoketjuteknologian avulla vertaisverkossa ilman välikäsiä kuten pankkia.

Nyt loka-marraskuun taitteessa bitcoin saavuttaa kymmenen vuoden iän. Kasvukivuista kärsivä vallankumouksellisen teknologian ihmelapsi on nähnyt jo paljon draamaa sekä monet ylä- ja alamäet lyhyen elämänsä aikana.

Bitcoin-verkko käynnistyi vuoden 2009 alussa

Tammikuussa 2009 Satoshi julkaisi bitcoinin avoimen lähdekoodin ja perusti bitcoin-verkon louhimalla ensimmäisen bitcoin-lohkon, jota kutsutaan nimellä "genesis block" eli alkulohko. Samalla syntyivät ensimmäiset 50 bitcoinia.

Satoshi sisällytti alkulohkoon viestin "The Times 03/Jan/2009 Chancellor on brink of the second bailout for banks.", joka viittaa britannialaisen sanomalehti The Timesin 3.1.2009 julkaiseman artikkelin otsikkoon. Suomeksi teksti tarkoittaa "valtiovarainministeri on lähellä myöntää toisen apupaketin pankeille".

Rahan luonnetta pohtinut Malmi ei pitänyt ajatuksesta, että valtio ylläpitää ja luo tyhjästä valuuttaa. Sekään ei miellyttänyt, että ihmiset tarvitsivat pankin luvan rahansiirtojen tekemiseen.

Malmin mielestä rahaa piti pystyä lähettämään yhtä helposti kuin sähköpostia. Kryptovaluutan tarjoamat mahdollisuudet kiinnostivat Malmia, joten hän päätti tarjota Satoshille apuaan bitcoin-projektissa.

– Yksilönvapaus oli minulla motivaationa. Se, että ihmiset olisivat riippumattomia pankeista ja valtioista, Malmi sanoo.

Satoshi hyväksyi suomalaisen avuntarjouksen. Aluksi Malmi teki sekalaisia tehtäviä kuten ylläpiti verkkosivua, kirjoitti dokumentaatiota ja perusti bitcoiniin liittyvän keskustelufoorumin.

Myöhemmin vuonna 2009 hän alkoi myös kehittää bitcoinin lähdekoodia yhteistyössä Satoshin kanssa.

Nyt marraskuussa 30 vuotta täyttävä Martti Malmi on suurelle yleisölle lähes tuntematon henkilö. Kryptoskenessä hän on sen sijaan niittänyt mainetta, koska häntä pidetään järjestyksessä toisena bitcoin-kehittäjänä heti Satoshi Nakamoton jälkeen.

Hal Finney oli minua ennen testaamassa bitcoinia, Malmi toteaa.

Hal Finney oli amerikkalainen tietojenkäsittelytieteilijä, peliohjelmoija ja salausaktivisti. Tammikuussa 2009 Finney otti vastaan maailman ensimmäisen bitcoinin-siirron Satoshi Nakamotolta.

Vuonna 2014 Finney kuoli lihaksia rappeuttavaan ALS-tautiin. Alcor Life Extension Foundation on syväjäädyttänyt Finneyn ruumiin, jotta hänet voitaisiin mahdollisesti herättää henkiin tulevaisuudessa.

sähköpostin tekstiä
Satoshi Nakamoto pyysi ensimmäisessä Martti Malmille lähettämässään sähköpostissa, että tämä alkaisi ylläpitää bitcoin-verkon solmua. Malmi näytti viestin Ylelle. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Kymmenientuhansien bitcoinien mies

Jo varhaisessa vaiheessa Satoshi Nakamoto pyysi Martti Malmia pitämään bitcoin-ohjelmansa jatkuvasti käynnissä, jotta bitcoin-verkkoon yhdistävillä käyttäjillä olisi aina jokin yhteyspiste.

Malmi siis ylläpiti omaa bitcoin-solmuaan ja louhi siten kryptovaluuttaa pöytätietokoneellaan ja läppärillään.

Käytännössä louhiminen tarkoittaa sitä, että tietokone vahvistaa bitcoin-siirrot monimutkaisten laskutoimitusten avulla. Prosessissa syntyy uusia bitcoineja, jotka louhija saa palkkioksi annettuaan tietokoneensa laskentatehon verkon käyttöön.

– Tällä tavalla silloin alkuaikoina sai louhittua päivässä kolmesta kuuteen bitcoin-lohkoa eli sellaiset 150–300 bitcoinia. Minulla oli parhaimmillaan noin 55 000 louhittua bitcoinia koneella.

Nykyisin se olisi valtava potti, arvoltaan reilut 310 miljoonaa euroa. Alkuvaiheessa harva kuitenkaan osasi arvata, miten korkealle bitcoinin arvo tulee nousemaan.

Malmi kertoo, että vuonna 2009 hän teki maailman ensimmäisen bitcoin-vaihdon viralliseen valuuttaan. Hän myi 5 000 bitcoinia viiden dollarin PayPal-maksua vastaan henkilölle, joka halusi avata bitcoin-vaihtopalvelun.

Toukokuussa 2010 floridalainen ohjelmoija osti ensimmäisenä kryptovaluutalla reaalimaailman tuotteita. Mies maksoi 10 000 bitcoinia kahdesta pizzasta. Nykyisellä bitcoinin vaihtokurssilla yhdelle pizzalle olisi tullut hintaa noin 28 miljoonaa euroa.

Samana vuonna Martti Malmi perusti pienimuotoisen bitcoin-vaihtopalvelun nimeltä bitcoinexchange.com, jonka kautta hän myi halvalla kryptovaluuttaa kaikille kiinnostuneille.

Malmi muistelee, että kun hän myöhemmin lakkautti vaihtopalvelunsa, niin hänen lompakossaan oli jäljellä noin 20 000 bitcoinia.

Bitcoinin vaihtokurssi
Bitcoinin vaihtokurssi kävi toistaiseksi korkeimmalla tasollaan joulukuussa 2017, kun yksi bitcoin maksoi 19783 dollaria. Tänä vuonna arvo on sukeltanut. Kesäkuun pohjilla yksi bitcoin maksoi 5755 dollaria. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Lompakko tyhjeni, asunto ja tarina jäivät

Vuonna 2011 tapahtui ensimmäinen bitcoinin suuri arvonnousu, kun kryptovaluutan arvo kohosi 30 dollariin. Malmi kertoo myyneensä silloin yli puolet jäljellä olleista bitcoineistaan.

Rahoilla hän osti Espoosta asunnon, jonka hän omistaa edelleen.

Myöhemmin työttömänä ollut Malmi myi suuren osan bitcoineistaan, koska hänellä ei ollut tuolloin muita tuloja. Hänen epäonnekseen bitcoinin arvo oli ehtinyt pudota muutamaan dollariin, joten kryptorahakkeet piti vaihtaa euroiksi huonolla kurssilla.

Sopivan työpaikan löytäminen vei odotettua pitempään, joten Malmi joutui myymään enemmän bitcoineja kuin hän oli ensin suunnitellut.

– Onhan se valitettavaa sinänsä. Olisi nyt edes sen miljoonan kerännyt itselleen. Nyt kun on perhettä, niin rahaa ei voi olla koskaan liikaa. Mutta ei sinänsä huonosti mennyt nytkään.

Martti Malmi
Bitcoinin logo koristaa Martti Malmin tietokoneen työpöytää. Hän kertoo pitävänsä edelleen säästöjään kiinni bitcoinissa ja muissa kryptovaluutoissa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Jos Malmi olisi säästänyt valtavan bitcoin-omaisuutensa, niin hänestä olisi tullut yksi rikkaimmista suomalaisista. Joulukuussa 2017 bitcoinin vaihtokurssi nousi lähes 20 000 dollariin.

Yksi syy huikeaan arvonnousuun olivat bitcoinin lohkoketjun haarautumiset viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Näiden haarautumisten seurauksena luotiin kaksi hieman erilaisilla ominaisuuksilla varustettua bitcoin-kloonia, joita kutsutaan nimillä bitcoin cash ja bitcoin gold.

Jokainen haarautumisten aikana bitcoinia virtuaalilompakossaan säilyttänyt sai saldoaan vastaavan määrän bitcoin cash ja bitcoin gold -rahakkeita. Eli käytännössä ilmaista rahaa.

– Dollareissa mitattuna olisin ollut hetkellisesti miljardööri. On se aika huikea ajatus ja ehkä vähän sellainen once in a lifetime -juttu. Tavallaan harmittaa, mutta näen bitcoinissa ja tässä tilanteessa aika paljon koomisia aspekteja. Siitä saa ainakin hyvän tarinan kerrottavaksi.

Malmi pitää huvittavana sitä, että vaikka teknisesti monimutkainen bitcoin innosti aluksi lähinnä nörttejä, niin nykyisin se kiinnostaa kaikenlaisia ihmisiä hörhöistä suurpääomaan ja tieteentekijöihin.

"Vale-Satoshi" vai ovela juoni?

Yksi koominen hetki bitcoinin historiassa oli Malmin mielestä se, kun Dorian Satoshi Nakamoto -nimistä japanilais-amerikkalaista eläkeläistä luultiin bitcoinin kehittäjäksi Newsweek-lehden julkaiseman artikkelin perusteella vuonna 2014.

Artikkelin seurauksena tiedotusvälineet ahdistelivat Dorian S. Nakamotoa päiväkausien ajan. Hän kiisti jyrkästi tietävänsä mitään bitcoinista.

Miehestä tuli netissä leviävien kryptovaluuttameemien vakiokasvo. Myöhemmin Dorian S. Nakamoto otti uuden roolinsa "Vale-Satoshina" vastaan ja alkoi vierailla kryptovaluuttakokouksissa.

Jotkut bitcoin-harrastajat ovat epäilleet tätä Dorianin ovelaksi juoneksi, jonka avulla hän voisi rauhassa toimia keksimänsä bitcoinin epävirallisina kasvoina.

Yhteensattumaa tai ei, niin ensimmäisen bitcoin-siirron vastaanottanut Hal Finney ja Dorian S. Nakamoto asuivat lähekkäin Temple Cityssä Kaliforniassa.

Huvittavana voi pitää myös bitcoinin lohkoketjun haarautumiseen liittyvää draamaa. Alkuperäisen bitcoinin ja bitcoin cashin kannattajat ovat käyneet kiivasta sanasotaa sosiaalisessa mediassa siitä, kumpi kryptovaluutoista on parempi ja vastaa enemmän Satoshin alkuperäistä visiota.

Bitcoin cashin arvo ja käyttö on kuitenkin jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi kuin aidon bitcoinin.

Dorian Satoshi Nakamoto
Tiedotusvälineiden edustajat piirittivät bitcoinin keksijäksi epäiltyä Dorian Satoshi Nakamotoa Temple Cityssä Kalifornissa vuonna 2014. Kuva: AOP

Kuka on salaperäinen Satoshi?

Satoshi Nakamoton henkilöllisyys on yksi nykyajan suurista mysteereistä. Edes sitä ei tiedetä, onko kyseessä yksi henkilö, ryhmä vai organisaatio. Bitcoinin esittelypaperissa kirjoittajasta käytettiin monikkomuotoa.

P2P-profiilissaan myyttinen Satoshi Nakamoto väitti olevansa Japanissa asuva vuonna 1975 syntynyt mies. P2P Foundation on organisaatio, joka tutkii vertaisverkkoteknologian vaikutusta yhteiskuntaan.

Spekulaatiot bitcoinin kehittäneestä tahosta ovat jatkuneet vuosia. Satoshin tekstien perusteella on arveltu, että kirjoittaja olisi amerikkalainen tai britannialainen.

Kryptovaluuttapiireissä on usein spekuloitu, että ensimmäisen bitcoin-siirron Satoshin kanssa tehnyt Hal Finney itse olisi ollut Satoshi. Hän kuitenkin kiisti tämän väitteen.

Ehkä vahvimpana ehdokkaana on pidetty amerikkalaista salaukseen erikoistunutta tietojenkäsittelytieteilijää ja oikeusoppinutta Nick Szaboa. Hänkin on toistuvasti kiistänyt olevansa Satoshi Nakamoto.

Kuvakaappaus Youtube-videosta, jolla Nick Szabo puhuu.
Bitcoinin keksijäksi epäilty unkarilais-amerikkalainen Nick Szabo välttelee julkisuutta. Kuvakaappaus Youtube-videosta, jolla Nick Szabo puhuu lohkoketjuteknologiasta. Kuva: Youtube

Szabo muun muassa kehitti kryptovaluuttoihin ja lohkoketjuihin liittyvän konseptin älysopimuksista. Vuonna 1998 hän ideoi hajautetun digitaalisen valuutan, jota hän kutsui nimellä bit gold. Sitä ei koskaan otettu käyttöön, mutta bit goldia pidetään bitcoinin edeltäjänä.

Vuonna 2014 britannialaisen Astonin yliopiston forensisen kielentutkimuksen opiskelijat analysoivat yhdentoista Satoshi Nakamotoksi epäillyn henkilön tekstejä. Epäiltyjen joukossa oli suomalainen Oxfordin yliopiston Oxford Internet Instituten professori Vili Lehdonvirta.

Forensista kielentutkimusta käytetään rikostutkinnassa kirjoittajan tunnistamiseksi. 40 opiskelijan ryhmä päätyi johtopäätökseen, että Nick Szabo on todennäköisin vuonna 2008 julkaistun bitcoinin esittelytekstin pääkirjoittaja.

Saksan Wired-lehden mukaan Nick Szabo ja Hal Finney tunsivat toisensa jo vuodesta 1993 lähtien. Kuten tiedämme, Finney otti vastaan ensimmäisen bitcoin-siirron Satoshi Nakamotolta.

Entä jos kyseessä olikin organisaatio?

Satoshin henkilöllisyydestä on esitetty myös paljon korkealentoisempia teorioita.

Esimerkiksi venäläisen tietoturvayhtiö Kaspersky Labin toinen perustaja Natalia Kaspersky väitti tammikuussa, että amerikkalaiset tiedustelupalvelut kehittivät bitcoinin keinoksi rahoittaa nopeasti Yhdysvaltojen, Britannian ja Kanadan tiedustelutoimintaa eri maissa.

Kaspersky sanoi, että Satoshi Nakamoto olisi salanimi ryhmälle amerikkalaisia salausteknologian asiantuntijoita.

Netissä on myös spekuloitu, että bitcoinin taustalla olisikin ryhmä aasialaisia elektroniikkayrityksiä. Tämän teorian tai meemin mukaan kryptovaluutan olisivat kehittäneet Samsung, Toshiba, Nakamichi ja Motorola, joiden nimistä salanimi Satoshi Nakamoto olisi väännetty.

Satoshin alaisuudesssa työskennellyt ohjelmistokehittäjä Martti Malmi ei usko tällaisiin väitteisiin.

Malmi kertoo vaihtaneensa Satoshin kanssa yhteensä yli sata sähköpostia. Niissä keskusteltiin vain projektista, ei henkilökohtaisista asioista.

Kirjeenvaihdon perusteella Malmi päätteli, että Satoshi on yksittäinen huippuälykäs ja filosofinen ihminen, joka ymmärtää paljon taloudesta, tekniikasta ja kryptografiasta.

Malmi pitää kiinnostavana väitettä, että Nick Szabo olisi Satoshi, mutta ei halua spekuloida tarkemmin bitcoinin keksijän henkilöllisyydellä.

Satoshi Nakamoto meemejä.
Dorian Satoshi Nakamotosta on tullut bitcoin-meemien vakiokasvo. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Satoshin bitcoin-lompakot pullottavat

Satoshi Nakamoton on arvioitu louhineen alkuaikoina satojatuhansia tai lähes miljoona bitcoinia. Ne on hajautettu useisiin eri bitcoin-lompakoihin, joista rahakkeita ei ole koskaan siirretty muualle.

Malmi arvioi, että Satoshi ei ole kiinnostunut rikastumisesta tai valokeilassa olemisesta, koska hän ei ole tullut julkisuuteen eikä käyttänyt useiden miljardien eurojen arvoista bitcoin-omaisuuttaan.

– Siinä julkisuuden välttelyssä on voinut olla pelkoa oikeudellisista seuraamuksista, häiriköinnistä ja kiristysyrityksistä, mitä muun muassa Hal Finney sai osakseen, kun jotkut epäilivät tämän olevan Satoshi.

Vuosien varrella useat ihmiset ovat väittäneet julkisuudessa olevansa Satoshi Nakamoto. Malmi ei usko, että kukaan heistä olisi oikea bitcoinin keksijä.

Hän arvioi, että kyseessä ovat julkisuutta tavoittelevat henkilöt, joilla on esimerkiksi taloudellisia motivaatioita tai halu huijata ihmisiä.

Käytännössä bitcoinin kehittänyt taho voisi todistaa olevansa Satoshi Nakamoto siirtämällä bitcoineja tämän vanhoista koskemattomista lompakoista.

Myös Martti Malmia itseään on joskus arveltu Satoshi Nakamotoksi. Onko hän Satoshi?

– En usko, että kukaan, joka on tutkinut asioita, väittäisi tosissaan sellaista. En myöntäisi, jos olisin.

Finanssitalot kiinnostuivat kryptovaroista

Bitcoinin alkuaikoina kryptovaluuttaan liittyi vahvasti vallankumouksellinen ajatusmaailma pankkien syrjäyttämisestä esimerkiksi arvonsiirtojen välikäsinä.

Ajan myötä kryptovaluuttapörsseistä ja bitcoin-välityspalveluista on tullut uusia välikäsiä, joita käyttäjät tarvitsevat kryptojen ja virallisen valuutan välisiin vaihtoihin.

Viranomaiset ovat haistaneet tässä mahdollisuutensa valvoa hankalasti jäljitettävän kryptovaluutan käyttöä. Maailmalla on alettu suunnitella kryptovarojen välityspalveluiden sääntelyä.

Asiakkaan tunnistamiseen ja rahanpesun torjuntaan tarkoitetut lait tulevat kaventamaan bitcoinin anonymiteettiä, kun kryptovaluuttojen kauppapaikat joutuvat tulevaisuudessa tiukemman sääntelyn kohteeksi.

Myös finanssimaailma on hiljalleen lämmennyt kryptovaluutoille. Viime joulukuussa markkinoille tulivat ensimmäiset bitcoin-futuurit.

Viime aikoina esimerkiksi maailman suurimpiin rahoituspalveluyhtiöihin kuuluva Fidelity Investments ja New Yorkin pörssin omistava Intercontinental Exchange ovat ilmoittaneet perustavansa omat kryptovaluuttojen säilytys- ja vaihtopalvelunsa.

Seuraavan bitcoinin läpimurron odotetaan syntyvän, jos tai kun Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova Securities and Exchange Commission (SEC) hyväksyy pörssinoteeratun rahaston, jonka kautta bitcoineilla voisi käydä kauppaa arvopaperipörssissä.

Täällä hetkellä SEC:illä on arvioitavana useita hakemuksia bitcoin-rahastojen perustamiseksi. Sijoittajat toivovat, että SEC:in siunaama sijoitusrahasto raketoisi bitcoinin kurssin uusiin korkeuksiin.

bitcoin ja kurssi
Kuva: AOP

Salamaverkko uudistaa bitcoinin

Nykyisin bitcoinin käyttö maksuvälineenä kaupoissa ja muissa yrityksissä on vähentynyt, koska muun muassa suuret kurssivaihtelut ja viive arvonsiirroissa tekevät maksuista epäkäytännöllisiä.

Monet harrastajat ovat alkaneet pitää bitcoinia ensisijaisesti sijoituskohteena.

Tähän saattaa kuitenkin tulla muutos, koska testausvaiheessa oleva bitcoinin Lightning network eli salamaverkko kasvaa jatkuvasti. Se tulee nopeuttamaan bitcoin-maksuja ja tekemään niistä huomattavasti edullisempia.

Salamaverkko on lohkoketjun päälle ohjelmoitu maksuprotokolla eli toinen kerros. Martti Malmin mukaan salamaverkko mahdollistaa niin sanottujen maksukanavien avaamisen lohkoketjussa.

– Vain näiden kanavien avaaminen ja sulkeminen maksaa. Kanavien kautta pystyy reitittämään bitcoin-maksuja käyttäjältä toiselle ilman transaktiomaksua. Se mahdollistaisi vaikka kahvin ostamisen bitcoinilla, Malmi sanoo.

Hän pitää kiinnostavana ajatuksena sitä, että salamaverkko mahdollistaisi myös bittirahan striimaamisen tai suoratoiston.

– Pystyisit vaikka saamaan palkkasi jatkuvana striiminä sen sijaan, että se tulee kerran kuukaudessa. Saisit palkkaa vaikka kerran sekunnissa tai sata kertaa sekunnissa.

Malmi kehittää omaa luottamusverkkoaan

Satoshi Nakamoto ilmoitti vetäytyvänsä bitcoin-projektista joulukuussa 2010. Muutaman kuukauden kuluttua huhtikuussa 2011 Satoshi katosi.

Kesällä 2011 Martti Malmi lopetti bitcoinin kehittämisen vähän sen jälkeen, kun Satoshi oli lopettanut viesteihin vastaamisen.

– Siinä vaiheessa bitcoin oli jo hyvin lähtenyt käyntiin projektina. Sillä oli iso, kasvava yhteisö ja paljon osaavia kehittäjiä. Tuntui, että bitcoin pärjäilee ihan hyvin ilman minua.

Malmi siirtyi tekemään it-alan perustöitä kuten web-kehitystä ja muuta sellaista.

Vuonna 2014 hän liittyi startup-yritys Monin riveihin. Yritys kehitti muun muassa maksukortin, jota Maahanmuuttovirasto kokeili turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan maksussa.

Samana vuonna Malmi aloitti oman Identifi-palvelunsa kehittämisen. Malmin mukaan Identifin tarkoitus on olla puhelimen osoitekirja, josta löytyvät kaikki maailman ihmiset.

Lisäksi Identifi toimii luottamusverkkona, jossa käyttäjät voivat antaa toisilleen myönteisiä ja kielteisiä arvioita tai palautteita. Luottamusverkon avulla käyttäjät voivat suodattaa järjestelmässä olevaa dataa.

– Ehkä samaa luottamusverkkoa voisi hyödyntää muissakin palveluissa. Sen avulla voisi vaikka sosiaalisessa mediassa filteröidä feikkitunnuksia, trolleja ja valeuutisia pois.

Malmi kertoo työskennelleensä Monissa tämän vuoden alkuun saakka.

– Halusin Monin kanssa edistää kryptovaluuttoja. Mutta vanhan maailman vastustus oli aika suurta, joten näitä oli vähän hankala viedä eteenpäin.

Martti Malmi
Martti Malmi kertoo suhtautuvansa yleisesti ottaen melko skeptisesti lohkoketjuihin. Hänen mielestään teknologia on ylihypetetty, koska todellisia sovelluksia sille on aika vähän. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tavoitteena teleoperaattoreiden syrjäyttäminen

Tänä vuonna Malmille tarjoutui uusi mahdollisuus. Amerikkalainen hajautettua GUN-tietokantaa kehittävä startup-yritys Era palkkasi hänet, koska yritys katsoi, että Malmin Identifi sopii yhteen heidän tietokantaprojektinsa kanssa.

Lisäksi Era kehittää uutta Axe-nimistä kryptovaluuttaa, josta yritys haluaa kasvattaa yleismaailmallisen maksuvälineen GUN-tietokantaa hyödyntävässä tiedonsiirrossa.

Malmin mukaan kunnianhimoisen projektin tavoitteena on tehdä teleoperaattorit tarpeettomiksi.

Eran visiossa nykyisten teleoperaattoreiden ylläpitämien mobiiliverkkojen rinnalla olisi reitittimien muodostama vertaisverkko, jossa reitittimien ylläpitäjät saisivat Axe-rahakkeita korvaukseksi tarjoamastaan tiedonsiirtokaistasta.

Käyttäjät eivät tarvitsisi lainkaan puhelinliittymiä soittaakseen puheluita tai surfatakseen internetissä. Sen sijaan he lataisivat kryptovaluuttaa puhelimiinsa, jotka maksaisivat verkolle tiedonsiirrosta automaattisesti.

Malmin mukaan hajautetussa mobiiliverkossa käyttäjien yksityisyys paranisi, koska kaikki data kulkisi salattuna, eikä sitä tallennettaisi minkään keskustahon tietokoneille.

Toisaalta samalla esimerkiksi viranomaisten epäiltyihin rikollisiin ja terroristeihin kohdistama valvonta hankaloituisi.

Malmi arvioi, että tällainen hajautettu verkko voisi paikoitellen parantaa netti- ja puhelinyhteyksiä, kun ihmisillä olisi kannustin asentaa tukiasemia paikkoihin, missä on huono kuuluvuus tai paljon kysyntää.

Toistaiseksi Malmi työskentelee etänä sanfranciscolaisten kollegojensa kanssa. Hän on harkinnut muuttoa Yhdysvaltoihin.

– Suomi on ihan hyvä paikka, mitä olen maailmaa nähnyt. San Francisco on kallis, siellä on jonkin verran rikollisuutta ja liikenne on kauhea. Ne ovat syyt, miksi en haluaisi siellä asua.

Korjaus 29.10. klo 16.05: Astonin yliopisto sijaitsee Britanniassa eikä Yhdysvalloisssa kuten jutussa alunperin luki.

Lue myös:

Ministeriö aikoo suitsia bitcoinien kauppaa – viranomaiset haluavat tietoonsa ketkä käyttävät kryptovaluuttoja

Institutionaalinen raha puskee kryptomarkkinoille: Joka viides rahoituslaitos harkitsee kaupankäyntiä virtuaalivaluutoilla

Ensimmäiset bitcoin-futuurit tulivat markkinoille – kurssi pyrähti nousuun

Lohkoketjut demokratisoivat internetin ja mullistavat maailman – mutta huomaammeko mitään?