Elokuun toiseksi viimeisenä päivänä 2017 pitkä odotus oli huipentumassa.
Hartwall Arena oli myyty loppuun jo viikkoja aiemmin, edessä oli EM-kotikisojen avaus maailmanrankingin kolmosta Ranskaa vastaan. Suomessa elettiin koripallobuumia, jollaista ei ollut nähty sitten Suomi-koriksen 1960-luvun suuruuden päivien.
Parhaista yrityksistämme huolimatta muuttuvat tekijät olivat tehneet valmistautumisestamme kisoihin poikkeuksellisen haastavan. Pitkäaikaisen ykköspelintekijän Petteri Koposen ja muiden avainpelaajien loukkaantumiset johtivat epätasaisiin esityksiin valmistavissa maaotteluissa, ja joukkue haki itseään.
Kilpailun kovetessa marginaalit pienenevät, jolloin joukkueen on löydettävä keinot kääntää todennäköisyydet puolelleen. Yksi varmimpia keinoja epäonnistua tässä on harjoitella kisojen lähestyessä liikaa vain varmuuden vuoksi. Parempia keinoja tuulettaa ilmaa ovat perinteisesti olleet yhteiset illalliset, elokuvat tai mikroautoajelut.
Tällä kertaa lähdimme kokoamaan joukkuehenkeä ja hakemaan oivalluksia vähemmän perinteisin metodein.
Excellence of Finland -ohjelman yhteydessä tutustuin Hankenin Patrick Furuun, joka esitteli ajatuksiaan jazzin soittamisen ja johtamisen yhtäläisyyksistä. Asiat johtivat toisiin, ja lopulta Furu kokosi viisihenkisen ammattimuusikkojen yhteenliittymän pitämään EM-kisojen aattona ”Help your teammate shine” -session Susijengille.
Pelaajien ensireaktio illan yllätysohjelmaan oli varautunut, kuten ihmisillä on tapana olla, kun he joutuvat kasvotusten uusien asioiden kanssa. Tilaisuuden edetessä ilmeet pelaajien kasvoilla muuttuivat yhä valoisammiksi. Tunnelma vapautui, joukkue alkoi esittää kysymyksiä. Syntyi oivallus: niin koripallossa kuin jazzissakin kyse on samankaltaisista asioista.
Kaikkien menestyvien joukkueiden tai yhtyeiden tavaramerkki on kollektiivinen itseluottamus. Jokainen ammattilainen tuntee instrumenttinsa ja tonttinsa, antaa tilaa ja luottaa kollegaan vierellä. Nuotit ovat kuin joukkueen pelikirja: perusta, jolle rakennetaan, mutta jota on mahdollisuus varioida loputtomiin pelaajien itseymmärryksen, luottamuksen ja taitojen karttuessa.
Lopulta luottamus synnyttää lisää luottamusta ja kapeat marginaalit muuttuvat suotuisiksi.
Urheilijasta ei tule lajinsa huippua ilman loputonta määrää toistoja ja harjoituksia. Yhtä varmaa on se, että hänestä ei tule huippua, jos hän ei tee muuta kuin harjoittelee yhtä ja samaa. Tärkeää on löytää jotain muuta, joka auttaa tekemään hänestä todellisen ammattilaisen.
Valmentajasuuruus Phil Jacksonilla oli tapana ostaa pelaajilleen kirjoja joululahjaksi. San Antonio Spursin päävalmentaja Gregg Popovich pitää kokeneimpien pelaajiensa kanssa yhteisiä lukupiirejä pelimatkoilla, joillakin hän jopa maistattaa suosikkiviinejään. Kobe Bryantin amatöörikuvausharrastus poiki hänelle Oscar-palkinnon, Tim Duncan pakeni ammattilaisurheilun vaatimuksia roolipelien maailmaan. Nykyhetken menestynein NBA-seura Golden State Warriors velvoittaa jokaisen pelaajansa harrastamaan koripallon ohella jotain muutakin.
Avoin urheilija löytää intohimon kohteen vaikkapa kuvataiteesta, kirjallisuudesta, musiikista tai näiden yhdistelmästä. Joillekin riittää metsissä samoilu. Oleellista on rikastuttaa omaa kokemusmaailmaansa – eräänlaista otsalohkon kärpäspaperia, joka lisää ymmärtämisyhteyksiä.
Ja miksi sama ei toimisi myös toisinpäin? Maailma on täynnä taiteilijoita, jotka hakevat irtiottoa luomistyöhönsä urheilusta.
Niin huippu-urheilu kuin eri taidemuodotkin vaativat täydellisyyden tavoittelua, äärimmäistä itsetuntemusta, intohimoa, priorisointikykyä, kipeitäkin päätöksiä. Englantilainen keihäänheittäjä ja kuvataiteilija Roald Bradstock pohti asiaa näin:
”Urheilu ja taide ovat kaksi maailmankieltä, jotka meillä on hallussamme. Ne antavat meille mahdollisuuden ilmaista itseämme fyysisesti, emotionaalisesti ja jopa älyllisesti. Ne antavat meidän kommunikoida toistemme kanssa ympäri maailmaa, ylittää rajoja, kulttuureja, kieliä ja sukupolvia.”
Susijengin ekskursio musiikin maailmaan osoittautui kokemuksena niin miellyttäväksi ja hyödylliseksi, että palasimme Musiikkitalolle ennen kesän 2018 MM-karsintoja bändileirin merkeissä. Lopputuotos löytyy YouTubesta hakusanalla ”Susijengin vapaapäivä”.
Huippu-urheilijan keho on jatkuvalla koetuksella, mutta onnistuneen suorituksen taustalla on paljon muutakin. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kokemus, kehollisuus ja henkisyys ovat erottamattomasti osa tulosta tekevää urheilijaa.
Entinen koripalloilija, nykyisin Tähtien Sodan Chewbaccana tunnettu näyttelijä Joonas Suotamo totesi taannoisessa haastattelussa:
”Kiitos koripallon, mulle kehittyi vuosien aikana sellainen persoona, että opin olemaan tuntematta pelkoa. Pallo kainaloon ja suorinta tietä koria kohti kolisevien kyynärpäiden keskellä. Ilman koripalloa en olisi täällä nyt.”
Urheilua tai taidetta parempaa ympäristöä opetella oppimista ei ole olemassa. Pahimmassa tapauksessa pelissä tulee tukkapöllyä ja taiteessa besserwisser-kriitikko naulaa maanrakoon. Silloin kannattaa muistaa, että huomenna on taas uusi päivä, uudet pelit ja esitykset sekä uusi mahdollisuus kehittyä.
Jatkuva, ennakkoluuloton uuden oppiminen ei ole vain menestyksen edellytys – se on myös onnellisuuden lähde.
Henrik Dettmann on koripallomaajoukkueen päävalmentaja ja Radio Suomessa joka maanantai kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras. Viimeksi hän oli keskustelemassa urheilun ja liikunnan vaikutuksesta oppimiseen.
Lue myös:
Henrik Dettmannin kolumni: Näin vierestä, miten perinteinen saksalainen jalkapallo tuhoutui