Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinoita valvova viranomainen SEC on toimittanut sähköautoyhtiö Teslalle haasteen, jolla se vaatii tietoja toimitusjohtaja Elon Muskin viimeaikaisista lausunnoista. Asiasta kertovat sanomalehti New York Times ja uutiskanava Fox Business.
Musk ilmoitti Twitterissä viime viikon tiistaina, että hän harkitsee Teslan vetämistä pörssistä ja sanoi, että "rahoitus on turvattu".
Wall Street Journal kertoi viime viikolla, että SEC aikoo selvittää, oliko Muskin väite totta. Mikäli väite osoittautuu perättömäksi, Musk saattaa joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Yhdysvalloissa laki kieltää pörssiyhtiön edustajia antamasta osakkaille harhaanjohtavaa tietoa yrityksen kannalta merkittävistä tapahtumista.
Ongelmia Muskille voi tulla myös siinä tapauksessa, että viranomaiset todistavat hänen antaneen lausuntonsa saadakseen Teslan osakekurssin nousuun.
Teslan osakkeen arvo lähti nopeaan nousuun Muskin twiitin jälkeen. Kaupankäynti Teslan osakkeilla keskeytettiin samana päivänä noin puoleksitoista tunniksi.
Financial Times kertoo, että Musk on pyrkinyt oikeuttamaan sanomisiaan toteamalla, että saudiarabialainen rahasto olisi osoittanut kiinnostusta Teslan yksityistämisen rahoittamiseksi.
Tällä viikolla Musk on kertonut palkanneensa taloudellisia ja oikeudellisia neuvonantajia. Tarkoituksena on todennäköisesti osoittaa yksityistämisaikeuden vakavuutta.
Lue lisää:
WSJ: Musk tviittasi saaneensa rahoituksen Teslan vetämiseen pörssistä – saattaa joutua vaikeuksiin