Tänään alkava Weekend Festival järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kolmepäiväisenä Hietaniemen uimarannalla. Mittavien turvajärjestelyjen takia tapahtuma-alue suljettiin kaikilta kulkumuodoilta jo keskiviikko-iltana.
Massiivisten aitauksien myötä myös pääsy hautausmaalle on vaikeutunut. Tapahtuman aitaaminen hautausmaata myöten yllätti seurakuntayhtymän, ja nyt seurakunta suosittelee välttämään haudoilla käymistä viikonloppuna. Kappeleissa ei myöskään järjestetä toimituksia perjantai-iltapäivänä tai lauantaina.
– Sunnuntaina ei ole koskaan toimituksia. Meidän olisi pitänyt perjantaiaamupäiväkin sulkea. Me ei arvattu, että tämä menisi näin hankalaksi, sanoo kappeliesimies Kalervo Mattila.
Mattila on pettynyt festivaalin järjestelyihin.
– Sen voin suoraan ja kiertelemättä sanoa, että kun tällä on ollut erilaisia rocktapahtumia ja konsertteja, Rihanna ja Rock on the Beach, niin mahduttiin samalle paikalle, mutta nyt tämä Weekend ei ole ollenkaan ottanut huomioon, että hautausmaalla on 150 ihmistä töissä.
Mattilan mukaan työnteko hautausmaalla on vaikeutunut erityisesti liikenteen poikkeusjärjestelyjen takia.
– Esimerkiksi yksi haudankaivaja Malmilta joutui kääntymään portilta, kun järjestyksenvalvoja ei päästänyt häntä sisään. Onneksi Mechelininkadun puoleiset portit ovat auki, siellä ei ole kieltoja. Ylimääräistä riesaa aiheuttavat myös Mechelininkadun valtavat korjaustyöt ja raitiovaunukiskojen uudelleenasennus. On aika onnetonta, Mattila sanoo.
Poikkeusjärjestelyt alkoivat jo viime viikolla ja vaikuttavat Hietaniemen alueella Hietaniemenkadulla, Hiekkarannantiellä, Hietakannaksentiellä, Krematoriontiellä ja Arkadiankadulla ensi keskiviikkoon asti.
Weekendin tiedottaja: "Hautausmaata halutaan suojella"
Krematoriosäätiön toimitusjohtaja Mikael Wilén pitää poikkeusjärjestelyjä haasteellisina saattoväen kannalta.
– Lähinnä ongelmat ovat liittyneet siihen, millä lailla saattoväki ja omaiset pääsevät sujuvasti kappelille. Jos autot pitää jättää parkkiin Mechelinikadulle asti, se voi olla haastavaa, jos on liikuntarajoitteisia saattoväessä. Taksin kulku kappelille on myös ollut haasteellista.
Wilén kertoo, että edellisten ranta-tapahtumien jälkeen ollaan opittu, ettei tilaisuuksia kannata järjestää kappelissa perjantaina tai lauantaina.
– Tämä festivaali on sillä lailla erilainen, että sen rakentaminen alkoi jo kaksi viikkoa ennen festivaalia ja ongelmaksi muodostui tämän viikon siunaustilaisuudet. Ei ollut tullut tietoa, että olisi hyvä ottaa kappelit pois toiminnasta jo tällä viikolla, sanoo Wilén.
Weekend Festivalin tiedottaja Tomi Lindblom korostaa, että aidat on pystytetty hautausmaan suojaamista varten.
– Kävellen pääsee hautausmaalle aivan normaalisti, esimerkiksi Mechelininkadun puolelta. Meidän porttimme ovat sellaisessa paikassa, että autoilu on hankalampaa, koska hautausmaan lähelle ei voi jättää autoa. Aidat eivät ole kulkuaukkojen esteenä. Kun hautausmaa on yleisesti auki, emme mekään estä kenenkään kulkua hautausmaalle. Aidat on rakennettu vain ja ainoastaan sen vuoksi, että suojelemme hautausmaata, Lindblom sanoo.
Lindblomin mukaan edellisten tapahtumien jälkeen järjestäjät ovat saaneet palautetta siitä, ettei hautausmaata oltu aidattu tarpeeksi.
Toivomme, ettei festivaali enää koskaan tulisi tänne, menisivät muualle. Festivaali sopii aika huonosti tänne, sillä meteli on aina kovaa kun ääni tulee ämyreistä. Onhan tämä vaikea yhtälö.
Kalervo Mattila, kappeliesimies
– Jotkut kävijät olivat sitten menneet viettämään aikaa hautausmaan alueelle. Totta kai se aidataan ja suojataan, Lindblom sanoo.
Haudallakävijät pääsevät Lindblomin mukaan käymään hautausmaalla.
– Vanhukset ja muutoin huonokuntoiset, joiden pitää päästä autolla lähelle, niin heidät päästetään kyllä, sanoo Lindblom.
Mattilaa huolettaa, miten tämä kentällä toimii.
– Riippuu järjestyksenvalvojasta, onko hän saanut tietoa, että pääsekö porteista läpi.
"Meidän on mahduttava samaan kaupunkiin"
Krematoriosäätiö ei toukokuussa saanut kutsua Helsingin kaupungin toukokuussa järjestämään palaveriin, jossa puitiin festivaalin järjestelyjä.
– Heillä ei ollut ymmärrystä siitä, että seurakuntayhtymä ja krematorisäätiö ovat eri toimijoita. Kyllä se aiheutti harmaita hiuksia, kun yhtäkkiä joutuu miettimään uusia suunnitelmia. Meidän kappelin aikataulut varataan kuukaudeksi eteenpäin eli jos joku tie yhtäkkiä katkaistaan kappelin edestä, niin se on aika iso asia meille, Wilén sanoo.
Weekend Festivalin tiedottaja Tomi Lindblom sanoo, että festivaalijärjestäjät saivat kaupungilta luvan tapahtuman järjestämiselle heinäkuussa pahimpaan loma-aikaan, joten silloin oli vaikeaa tiedottaa järjestelyistä Krematoriosäätiölle.
Yhteistyö on kuitenkin viime metreillä alkanut sujua paremmin.
– Viime päivinä on löydetty parempi tapa tehdä tätä työtä. Sen jälkeen kun festivaalin organisaatiosta käytiin katsomassa meidän toimintaamme, niin toimintamme laajuus selvisi myös järjestäjille, Wilén sanoo.
Kappeliesimies Kalervo Mattila on kuitenkin toivoo festivaalin siirtyvän jatkossa muualle.
– Toivomme, ettei festivaali enää koskaan tulisi tänne, menisivät muualle. Festivaali sopii aika huonosti tänne, sillä meteli on aina kovaa kun ääni tulee ämyreistä. Onhan tämä vaikea yhtälö, hän sanoo.
Krematoriosäätiön Wilén taas on yhteiselon puolella.
– Meidän on mahduttava samaan kaupunkiin ja tehtävä yhteistyötä. Festivaali sopii joukkoon, kunhan etukäteen tiedotetaan tarpeeksi sopivalla varausajalla, niin tiedetään, mitä tuleman pitää, Wilén sanoo.
Weekend Festivaliin odotetaan viikonloppuna 75 000:ttä kävijää. Jo seitsemättä kertaa järjestettävän festivaalin aikana esiintyvät muun muassa David Guetta, Martin Garrix, Harwell, Macklemore, The Prodigy ja Vesta.
Lue myös:
Weekend Festival muuttaa Kyläsaaresta Hietaniemen uimarannalle ja laajenee samalla kolmipäiväiseksi